Laskuperustekorko

Laskuperustekorolla tarkoitetaan Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamaa laskennallista korkoprosenttia, joka määrittelee eläkerahastojen korkotuottovaatimuksen. Laskuperustekorko on työeläkeyhtiön vuotuinen rahastoonsiirtovelvoite, ja korko määrittää mikä osa eläkeyhtiön sijoitustuotoista käytetään eläkkeiden rahastoituihin osiin.

Yleistä

TEL:n laskuperustekorkoa käytetään ennakkomaksun ja lopullisen vakuutusmaksun korkouttamisessa. YEL:n laskuperustekorko vahvistetaan koko vuodeksi, TEL laskuperustekorko tyypillisesti puolivuosittain. Laskuperustekorko määrittelee osuuden, joka siirretään kunakin vuonna kasvattamaan eläkerahastoja. Laskuperustekorko on sitä korkeampi, mitä suurempi on eläkelaitosten keskimääräinen toimintapääoma eli laskuperustekorko määrittyy eläkelaitosten vakavaraisuuden perusteella.

Laskuperustekorolla on tarkoitus kattaa sen hetkinen eläkemeno ja eläkejärjestelmän hallinnosta aiheutuneet kulut. Laskuperustekorko määrittelee eläkeyhtiön vakavaraisuutta: eläkeyhtiön/-säätiön tuoton on pysyttävä nk. tavoitevyöhykkeellä. Eläkeyhtiön vakavaraisuus määrittyy sijoitusjakaumasta: mitä enemmän eläkeyhtiön sijoituksista on riskipitoisissa sijoituksissa (johdannaiset, osakkeet) sitä suurempi on vakavaraisuusvaatimus.

Laskuperustekorolla ajatellaan olevan eläkeyhtiöiden sijoitustoimintaa ohjaava vaikutus. Kuitenkin laskuperustekoron taso ei vielä riitä ratkaisemaan, miten sijoitustuottojen vaikutus kanavoituu työeläkemaksuun. Ratkaisevaa eläkkeiden turvaamisen kannalta on, että työeläkemaksun taso säilyy kansantalouden kantokyvyn puitteissa.

Lakimääritelmä

Laskuperustekorko määritellään työeläkelaissa: TEL 12 a § ja TYEL 171 §.

TEL 12 a §: ”Vastuuvelan tai eläkevastuun perusteissa käytettävä korko on määriteltävä ottaen huomioon eläkkeiden turvaamisesta johtuvat vaatimukset sekä vastuuvelan tai eläkevastuun katteena oleville varoille saatavissa oleva tuotto”

TYEL 171 §:”Vanhuuseläkkeen rahastoituja osia täydennetään rahastoinnin lisäämiseksi vuosittain määrällä, joka lasketaan 166 §:n mukaisiin laskuperusteisiin sisällytettävän eläkevastuun täydennyskertoimen avulla. Täydennyskerroin on määriteltävä ottaen huomioon eläkkeiden turvaamisesta johtuvat vaatimukset ja eläkelaitosten vakavaraisuus.”

Laskuperustekoron laskentamalleista

Yksinkertaistettuna laskentamenetelmät voidaan jakaa kahteen ryhmään. Ensimmäiseen kuuluvat ne, joissa korko perustuu eläkejärjestelmän ulkopuoliseen tekijään, esimerkiksi johonkin viitekorkoon, inflaatioon, ansiotasoindeksiin tai tuottoindeksiin. Toisen ryhmän malleissa koron peruste on järjestelmän sisältä saatava tieto, joka voi olla esimerkiksi sijoitusten toteutunut tuotto tai vakavaraisuusaste.

Vakiokorkomalli

Korolle määritellään vakiomalli, joka voimassa useita vuosia. Malli on selkeä, mutta ei ota huomioon sijoitusmarkkinoita ja eläkeyhtiön tuottoja.

Reaalikorkomalli

Inflaatioon lisätty kiinteäsuuruinen reaalikorko.

Viitekorkomalli

Kuten reaalikorko, mutta viitekorkomallissa lasketaan lisäämällä valittuun viitekorkoon (esimerkiksi Euribor) kiinteä korkopreemio.

Ansiotasomalli

Ansiotasomallissa laskuperustekorko saadaan lisäämällä ansiotasoindeksin muutokseen sopivan suuruinen preemio. Vaihtelun vähentämiseksi indeksin muutos voidaan laskea usean vuoden keskiarvona. Malli on yksinkertainen, mutta koska ansiotason vaihtelut ovat vielä kauempana sijoitustuotoista kuin reaalikorko- ja viitekorkomalleissa.

Sijoitussalkkumalli

Laskuperustekorko perustuu sijoitussalkkumallissa annetun sijoitussalkun tuottoihin. Kullekin sijoituslajille käytettäisiin sopivaa markkinoilta saatavaa tuottoa kuvaavaa tilastolukua.

Vakavaraisuusmalli

Korkotason perusteena on eläkelaitosten vakavaraisuusaste. Tällainen malli perustuu menettelyyn, jolla valitulla laskentamenettelyllä arvioidaan kunkin vakavaraisuusaseman mahdollistama sijoitustuottojen taso.

Tuottoprosenttimalli

Laskuperustekorko määritetään käyttämällä eläkelaitosten sijoitussalkkujen keskimääräistä todellista tuottoprosenttia. Tuotto voi olla esimerkiksi joko edellisen vuoden toteutunut tuotto tai jokin ennuste.

Yhdistelmämallit

Sovellettu korkomalli voi olla myös yhdistelmä erilaisista puhtaista vaihtoehdoista. nykyinen malli perustuu vakavaraisuuteen (vakavaraisuusmalli), mutta siihen lisätään korjaustermi, joka perustuu korkoinstrumenttien osuuteen yhtiöiden keskimääräisessä sijoitussalkussa (tuottoprosenttimalli) ja niille viitekorkojen pohjalta laskettuihin tuottoihin (viitekorkomalli).

Laskuperustekoron määräytyminen

Laskuperustekoron suuruuden määrittää Eläketurvakeskus (ETK), jonka Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa. Kuitenkin eläkeyhtiöillä on merkittävä rooli koron määräytymisessä – laskuperustekorko on viime kädessä neuvottelutulos. Laskuperusteasian neuvottelukunta käsittelee muun muassa:

varsinaisen vastuuvelan perusteet
takaisinmaksun suuruuden
tasausmaksun suuruuden
laskuperustekoron (täydennyskerroin) suuruuden
IFRS-19 standardin määräytymisen.

Neuvottelukunnassa toimii vakuutusyhtiöiden ja Eteran aktuaarit, eläkesäätiöiden edustajat, ministeriön ja eläketurvakeskuksen asiantuntijat.

Nykyinen laskuperustekorko määritellään käyttäen Markowitzin portfolioteorian mukaista optimointimallia, joka on yleisesti käytössä oleva menetelmä sijoitusten optimaalisen tuotto–riski-suhteen arvioimiseen. Malli perustuu eri sijoituslajeille arvioituihin tuottojen keskimääriin, hajontoihin ja korrelaatiokertoimiin. Laskuperustekorkolaskelmissa käytetyt sijoituslajit ovat takaisinlainat, sijoituslainat, lyhyet sijoitukset, joukkovelkakirjat, osakkeet ja kiinteistöt. Tarkastelun lähtökohtana on sijoituksille pitkällä ajalla keskimäärin saatavissa oleva tuotto, joten tunnusluvut on pyritty arvioimaan niin, että ne kuvaavat sijoitustuottojen pitkän aikavälin ominaisuuksia.

Optimoinnilla haetaan kutakin sijoitustuottojen hajontaa (riskiä) vastaava allokaatio, jolla saadaan maksimaalinen tuotto-odotus. Tulos yhdistetään laitosten vakavaraisuustarpeeseen (= toimintapääoma suhteessa vastuuvelkaan) käyttämällä hyväksi sitä, että kullekin optimaaliselle sijoitusjakaumalle voidaan arvioida vakavaraisuusrajan arvo. Laskelmissa käytetty riskitaso on valittu siten, että vakavaraisuusasema on keskimäärin yhden tuottojen hajonnan verran tavoitevyöhykkeen alarajan yläpuolella. Näin saadaan arvioitua kutakin vakavaraisuusastetta vastaava valitulla riskitasolla saatavissa oleva pitkän aikavälin keskituotto-odotus.

Koko järjestelmää kuvaava keskituotto-odotus saadaan eri laitosten yleisen vakavaraisuusasteen perusteella. Näin saatuun tulokseen tehdään vielä korjauksia, joilla otetaan huomioon muun muassa lähiajan arvioitu korkotaso ja vastuuvelan kasvusta aiheutuva tarve ohjata osa tuotoista vakavaraisuustason ylläpitämiseen. Kun laskentaoletukset on sovittu, malli antaa laskuperustekorolle yksikäsitteisen arvon.

Katso myös

Lähteet

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 2001:35. Lakisääteisen työeläkejärjestelmän kilpailutyöryhmän muistio.

Suomen Aktuaariyhdistys r.y. http://www.actuary.fi/ac_kok/ac_2000/kivisaa/sld015.htm (Arkistoitu – Internet Archive)

Eläketurvakeskus: http://www.etk.fi