Lappböle Hornkapell

Lappböle Hornkapell on suomalainen puhallinyhtye Kirkkonummelta. Yhtye on perustettu vuonna 1903[1] harrastajaorkesterina Pohjois-Kirkkonummella Lapinkylässä. Orkesterin historiaan kuuluu "kovan harjoituksen" aikoja, mutta myös paljon taukoja. Tiedetään, että orkesteri toimi vuosisadan alussa ja jonkin aikaa 1920-luvulla, jonka jälkeen vuonna 1963 orkesteri herätettiin uudelleen henkiin. Siitä asti orkesteri on soittanut kaikenlaista musiikkia joulumusiikeista ja hymneistä tanssi- ja viihdemusiikkiin.

Yhtye vuonna 1905

Aikojen saatossa orkesteria ovat johtaneet Gustav Heiskanen, Erik Sikström, Veikko Gisselberg, Per-Olof Munck, Juha Määttänen, Moa Thors ja John Kotka. Moa Thorsin aikana Lappböle Hornkapell kasvoi puhallinorkesterista sinfoniseksi puhallinorkesteriksi. Nykyinen kapellimestari on syksyllä 2016 aloittanut Arttu Sipilä.

Lappböle Hornkapell esiintyy täysimittaisen puhallinorkesterikokoonpanon lisäksi pienemmällä seitsikko-kokoonpanolla.

Diskografia

muokkaa
  • Friska vindar, (1985)

Aiheesta muualla

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa