Laplatanjokidelfiini

Laplatanjokidelfiini[3] eli laplatandelfiini[4] eli platandelfiini[5] eli platanvalas[5][6] eli franciscana[4][5] (Pontoporia blainvillei) on Etelä-Amerikan kaakkoisrannikolla esiintyvä hammasvalaslaji, joka kuuluu heimoon Iniidae[2]. Se on sukunsa Pontoporia ainoa laji. Laplatanjokidelfiini luokitellaan toisinaan heimon Pontoporiidae ainoaksi lajiksi[7] tai osaksi jokivalaita (Platanistidae)[6]. Nisäkäsnimistötoimikunnan ehdotus lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi on rannikkojokidelfiini.[3]

Laplatanjokidelfiini
Laplatanjokidelfiinin koko suhteessa ihmiseen
Laplatanjokidelfiinin koko suhteessa ihmiseen
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Valaat Cetacea
Alalahko: Hammasvalaat Odontoceti
Heimo: Iniidae[2]
Suku: Pontoporia
Gray, 1846
Laji: blainvillei
Kaksiosainen nimi

Pontoporia blainvillei
(Gervais & d’Orbigny, 1844)

Laplatanjokidelfiinin levinneisyys
Laplatanjokidelfiinin levinneisyys
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Laplatanjokidelfiini Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Laplatanjokidelfiini Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Naaraat ovat suurempia kuin koiraat. Naaraat voivat kasvaa 137–177 cm pitkiksi ja koiraat 121–158 cm pitkiksi.[8] Laplatanjokidelfiinillä on lajin kokoon suhteutettuna pisin kuono kuin millään muulla valaalla – aikuisilla yli 15 % ruumiin pituudesta. Laplatanjokidelfiinit elävät yli kaksikymmentävuotiaiksi. Naarat tulevat sukukypsiksi viisivuotisina. Odotusaika naarailla on 10–11 kuukautta ja poikaset kasvavat aikuisiksi muutamassa vuodessa.

ElintavatMuokkaa

Yleensä laplatanjokidelfiinit uivat yksinään tai pienissä ryhmissä. Valaat syövät pääasiassa kaloja, mutta myös mustekaloja ja katkarapuja. Laplatanjokidelfiinit ovat itse ravintona miekkavalaille ja joillekin hailajeille.

UhatMuokkaa

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on listannut laplatanjokidelfiinin vaarantuneiden lajien joukkoon.[1] Vuonna 2000 valaita arveltiin olevan noin 20 000 kappaletta, mutta 2,1–10,8 % kannasta jää vuosittain kiinni ajoverkkoihin.[8] Verkkoihin takertumisen lisäksi myös ympäristömyrkyt kuten DDT ovat vähentäneet kantaa. Kannan nykyistä määrää ja kannan vuosittaista kasvua ei tunneta.

LähteetMuokkaa

  1. a b Reeves, R., Dalebout, M., Jefferson, T.A., Karkzmarski, L., Laidre, K., O’Corry-Crowe, G., Rojas-Bracho, L., Secchi, E., Slooten, E., Smith, B.D., Wang, J.Y. , Zerbini, A.N. & Zhou, K.: Pontoporia blainvillei IUCN Red List of Threatened Species. Version 2017.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.11.2017. (englanniksi)
  2. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Pontoporia blainvillei Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 4.11.2017. (englanniksi)
  3. a b Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) koivu.luomus.fi. 2008. Viitattu 4.11.2017.
  4. a b Valste, Juha (päätoim.): Maailman luonto. Eläimet. Nisäkkäät 1, s. 143. Espoo: Weilin+Göös, 1998. ISBN 951-35-6493-2.
  5. a b c Nurminen, Matti (päätoim.): Maailman eläimet. Nisäkkäät 1, s. 170. Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
  6. a b Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 2. Iilimato–Leopardit, s. 484. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01422-6.
  7. Culik, Boris M.: Review of Small Cetaceans. Distribution, Behaviour, Migration and Threats, s. 12. Bonn, Germany: UNEP/CMS Secretariat, 2004. ISBN 3937429026. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 4.11.2017). (englanniksi)
  8. a b http://www.cms.int/reports/small_cetaceans/data/P_blainvillei/p_blainvillei.htm (Arkistoitu – Internet Archive)