Lakeuden laulu

vuoden 1978 elokuva

Lakeuden laulu (Slumrande toner) on Johan Bergenstråhlen käsikirjoittama ja ohjaama ruotsalainen draamaelokuva vuodelta 1978. Kiertävästä teatteriseurueesta 1950-luvun Pohjanmaalla kertovan elokuvan pääosissa on suomalaisia näyttelijöitä kuten Marita Nordberg ja Pehr-Olof Sirén. Myös tuotantoryhmässä käytettiin monia suomalaisia. Elokuvan tuotti tuolloin Ruotsissa työskennellyt Jörn Donner.[1]

Lakeuden laulu
Slumrande toner (fjärran ur tiden)
Ohjaaja Johan Bergenstråhle
Käsikirjoittaja Johan Bergenstråhle
Tuottaja Jörn Donner
Kuvaaja John Olsson
Leikkaaja Jan Persson
Lavastaja Ralf Forsström
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsi
Tuotantoyhtiö Svenska Filminstitutet
Ensi-ilta 1978, Suomessa 1981
Kesto 99 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Svensk Filmdatabas

Lakeuden laulua kuvattiin kesällä 1977 itäisellä Uudellamaalla, Helsingissä ja Vaasassa. Vuonna 1978 valmistunut elokuva sai Suomessa ensi-iltansa keväällä 1981 Nordia-teatterissa Helsingissä. Suomalaisilla televisiokanavilla se on esitetty 1985 ja 1986.[2]

Juoni muokkaa

Teatteriseurue kiertää Suomen maaseutua esittämässä englantilaista salonkikomediaa 1950-luvun lopulla, jolloin koteihin hankitut televisiot ovat alkaneet viedä yleisöä teatterilta. Katsojia tulee esityksiin vähän, ja hekin niin tosikoita etteivät osaa arvostaa teatteriesitysten hienostunutta huumoria. Elokuva seuraa myös teatteriväen keskinäisiä suhteita. Diktaattorimainen teatterinjohtaja Partanen toimii myös ohjaajana, yhden pääosan näyttelijänä ja kiertuebussin kuljettajana. Hänen vaimonsa Rosa on seurueen viinaan menevä ja miehensä uskottomuudesta kärsivä primadonna, jonka toivottomuus saa traagisia piirteitä.[3]

Rooleissa muokkaa

 Marita Nordberg  Rosa  
 Pehr-Olof Sirén  Oscar  
 Bodil Mannheimer  Inga  
 Peder Falk  Sten  
 Agneta Fagerström  Angelika  
 Paavo Piskonen  Gustav  
 Ana-Yrsa Falenius  Betty  

Arvioita muokkaa

Helsingin Sanomien Helena Ylänen piti ruotsalaiselokuvaa raikkaan ulkopuolisena näkemyksenä 1950-luvun naapurimaasta: ”Suomi näyttää Suomelta muttei samalta.” Näyttelijöiden hän kirjoitti tekevän työtään vapautuneesti ja keskittyneesti. Erityisesti Ylänen kehui Marita Nordbergin ja Paavo Piskosen roolitöitä.[1] Lehden tv-arvostelija Pertti Avola näki myös elokuvassa paljon ansioita, mutta harmitteli ettei se mene tarpeeksi syvälle esittemäänsä miljööseen tai aihepiiriin vaan jättää katsojansa vähän tyhjän päälle[4].

Lähteet muokkaa

  1. a b Ylänen, Helena: 3 naista: Garbo, Midler ja Nordberg. Helsingin Sanomat, 17.4.1981, s. 25. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 20.6.2021.
  2. Lakeuden laulu Elonet.
  3. Slumrande toner (1978) svenskfilmdatabas.se. Viitattu 20.6.2021.
  4. Avola, Pertti: Teatteriseurue lakeuksilla. Helsingin Sanomat, 6.7.1985, s. 35. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 20.6.2021.