Lahja (elokuva)
Matti Ijäksen ohjaama elokuva vuodelta 1997
Lahja on Matti Ijäksen vuonna 1997 ensiesitetty televisiokomedia.
Lahja | |
---|---|
![]() |
|
Ohjaaja | Matti Ijäs |
Käsikirjoittaja |
Matti Ijäs Heikki Vuento Auli Mantila |
Tuottaja | Kari Kyrönseppä |
Kuvaaja | Pauli Sipiläinen |
Pääosat |
Kaija Pakarinen Pirkka-Pekka Petelius Antti Litja Kristiina Elstelä Aake Kalliala Sulevi Peltola Jari Pehkonen Turo Rannema |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Yleisradio |
Ensi-ilta | 1997 |
Kesto | 77 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Juoni muokkaa
Keski-ikäisellä Leilalla (Kaija Pakarinen) on kova vauvakuume. Kun oma Jouni (Pirkka-Pekka Petelius) ei asiassa onnistu, Leila lähtee etsimään siittäjää. Hän saapuu Jounin sisaren (Kristiina Elstelä) luo, ja naiset lähtevät ravintolaan. Jouni yllättää heidät sieltä, ja Leila lähtee autolla pakoon. Hän ajaa ojaan ja jumittuu pieneen kylään, jossa autoa korjataan pikku hiljaa ja jossa Leila tapaa toinen toistaan omituisempia mieshahmoja. Todennäköisempien vaihtoehtojen sijasta Leila kelpuuttaa petikaverikseen Kukkakepiksi haukutun lukiolaispojan (Turo Rannema).[1][2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Arkisen ankea tunnelma maustaa tarinaa, joka käsittelee useita teemoja, Leffatykki.com. Viitattu 14.2.2014.
- ↑ Lahja (1997, TV-elokuva) (Arkistoitu – Internet Archive), Elokuvauutiset.com 17.10.2012. Viitattu 14.2.2014.
Aiheesta muualla muokkaa
- Näytteitä elokuvasta Ylen Elävässä arkistossa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Timonen, Lauri: Matti Ijäksen elokuvat, s. 257–274. Helsinki: Like, 2013. ISBN 978-952-01-0751-2.