Lahden vanha ravirata

entinen ravirata Lahdessa

Lahden vanha ravirata sijaitsee kaupungin keskustan länsipuolella Salpausselän harjuun kuuluvalla Kärpäsenmäellä Lahden urheilukeskuksen tuntumassa. Vuonna 1908 valmistuneella radalla oli ravitoimintaa aina vuoteen 1981 saakka, jolloin otettiin käyttöön uusi Jokimaan ravikeskus.[1][2]

Lahden vanha ravirata
Monttu
Ravikilpailut vanhalla raviradalla 1970-luvulla finna.fi
Ravikilpailut vanhalla raviradalla 1970-luvulla
finna.fi
Sijainti Kärpäsenmäki, Lahti
Koordinaatit 60.981779°N, 025.617671°E
Avattu 1908
Suljettu 1981
Omistaja Lahden Hevosystäväinseura ry

Myös Lahden Montuksi[3] kutsutun raviradan kavioura on vielä nykyäänkin maastossa, mutta kaikki siihen liittyvät rakenteet, mukaan lukien vuoden 1974 Kuninkuusraveihin valmistunut katsomorakennus, on purettu. Nykyään alueella on muun muassa BMX-pyöräilyyn tarkoitettu rata.[4]

Lahden vanha ravirata toimi Kuninkuusravien näyttämönä kaikkiaan kymmenen kertaa. Seitsemät ensimmäiset kilpailut järjestettiin Lahdessa vuosina 1924–1930, ennen kuin tapahtuma lähti kiertämään eri raviradoille. Kuninkuusravit pidettiin Lahden vanhalla Montulla lisäksi vuosina 1946, 1958 ja 1974.[5] Vuonna 1975 järjestettiin ensimmäisen kerran lämminverisille tarkoitettu suurkilpailu Suur-Hollola-ajo, joka on nykyään yksi Suomen merkittävimmistä ravitapahtumista.

Lähteet muokkaa

  1. Moderni Lahti – sodanjälkeinen rakentaminen Lahdessa (s. 101) Lahden kaupunki. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 18.2.2013.
  2. Jokimaan ravikeskus rakennettiin pusikkoon 30 vuotta sitten 5.11.2011. YLE Uutiset – Lahti. Viitattu 18.2.2013.
  3. Utala Racingin kotisivut. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 18.2.2013.
  4. Suomen BMX-racing radat – Lahden vanha ravirata. (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 18.2.2013.
  5. Suomen Hippos – Kuninkuusravit. Viitattu 18.2.2013.

Aiheesta muualla muokkaa