Laanila (Inari)
Laanila on kylä valtatien 4 varrella Lapissa Inarin kunnassa.[1] Se sijaitsee noin kolme kilometriä etelään Saariselältä ja noin 34 kilometriä etelään Ivalon taajamasta. Kylä on Laaniojan varrella, Laanipalon ja Laaniselän vaarojen välissä, noin 320 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella. Kylässä sijaitsee Laanihovin hotelli. Kylän talous on voimakkaasti matkailupainotteinen.
Prospektorin kultakaivos
muokkaaLaanilasta noin kilometrin verran koilliseen sijaitsee Prospektor-yhtiön vuonna 1902 rakentama kaivos, josta etsittiin kultaa. Kultaesiintymistä Saariselän alueella oli saatu viitteitä. Tätä varten aikoinaan rakennettiin tie Sodankylästä Laanilaan. Myöhemmin tietä jatkettiin aina Petsamoon saakka. Saariselän ensimmäinen rakennus oli Prospektorin konttori. Yhtiön lopetettua siellä toimintansa siitä tuli vuosikymmenien ajaksi Laanilan kestikievari, josta kerrotaan myöhemmin artikkelissa. Rakennus sijaitsi nykyisen Metsäntutkimuslaitoksen paikalla. Saksalaiset polttivat rakennuksen perääntyessään pohjoiseen Lapin sodassa vuonna 1944. Kultaa ei Prospektorin kaivoksesta koskaan löydetty. Nykyään kaivoskuilun päälle on rakennettu mökki, josta voi kurkistaa kuiluun ja kuunnella ääninauhalle taltioituja työskentelyn ääniä. Mökin pihamaalla on esillä kivikasoja ja kaivosvaunu raiteineen.
Neuvostopartisaanien hyökkäys Laaniojalla
muokkaaJatkosodan aikana 4. heinäkuuta 1943 hyökkäsivät neuvostoliittolaiset partisaanit A. S. Smirnovin johdolla siviilejä kuljettaneen postilinja-auton kimppuun Laaniojan sillalla yöllä noin kello 02.45. Sillan räjäytettyään partisaanit ampuivat kuljettajan ja auton pysähdyttyä tien laitaan he jatkoivat tulitusta. Tässä hyökkäyksessä sai surmansa auton kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa, joista yksi oli tarkastusmatkalla ollut Oulun hiippakunnan piispa Yrjö Wallinmaa.[2] Myöhemmin samana yönä tämän osasto Bolševik Zapoljarjan partisaanit hyökkäsivät läheiseen Laanilan majataloon, jossa sai surmansa yksi ihminen rajussa tulituksessa.
Paikalle avattiin levähdysalue tapauksen 50-vuotismuistotilaisuuden yhteydessä 1993. Paikalle on pystytetty opastustauluja kertomaan tästä Laaniojalla tapahtuneesta partisaanihyökkäyksestä. Viereinen puro tunnetaan nykyään nimellä Piispanoja, ja paikalle oli jo aiemmin pystytetty muistokivi. Nelostien länsipuolella puro tunnetaan edelleen Laaniojan nimellä.
Lähteet
muokkaa- ↑ Autoilijan tiekartta 2011 1:800 000. Helsinki: Affecto Finland Oy, 2010.
- ↑ Kyrö, Ida: Partisaanihyökkäys Laanilassa 2002. Veteraanien perintö – Itsenäinen Isänmaa. Arkistoitu 4.2.2012. Viitattu 9.9.2021.