La Flèche Wallonne 2008

La Flèche Wallonne 2008 oli järjestyksessään 72. maantiepyöräilyn La Flèche Wallonne -kilpailu. Se järjestettiin 23. huhtikuuta 2008 reitillä CharleroiHuy. Kim Kirchen voitti kilpailun kukistettuaan Mur de Huyn vaativassa loppunousussa Cadel Evansin ja Damiano Cunegon.

Kilpailun alkaessa sää oli selkeä ja lämmin, mutta loppumatka ajettiin varsin rankassa vesisateessa. Kilpailun kärjessä ajoi pitkään 19 miehen ryhmä, joka oli parhaimmillaan 2 minuuttia 50 sekuntia pääjoukon edellä. Vladimir Jefimkin yritti karkumatkaa 40 kilometriä ennen maalia saaden seurakseen Nicki Sørensenin. Seuraavan yrityksen teki Maxime Monfort. Kun maaliin oli 25 kilometriä Andri Hrivko lähti irti yhdeksän ajajan kärkiryhmästä. Hän kasvatti eron 50 miehen vahvuiseksi kasvaneeseen takaa-ajajien ryhmään parhaimmillaan puoleen minuuttiin.

Grivko tavoitettiin toiseksi viimeisessä nousussa, Côte d’Ahin’ssa. Tämän jälkeen irtiottoa yritti Gustav Larsson saaden seurakseen pian Aleksandr Jefimkinin ja Fabian Wegmannin. Larsson kuitenkin kaatui kovavauhtisessa laskussa ja samoihin aikoihin Wegmann karkasi Jefimkiniltä. Saksalainen oli 20 sekuntia kilpailun ennakkosuosikkien edellä viimeisen kilometrin alkaessa.

Wegmann ei kuitenkaan pystynyt pitämään asemiaan Mur de Huyn jyrkässä nousussa. Kärkimiehistä ensimmäisenä loppukiriin lähti Cadel Evans, joka joutui kuitenkin viime hetkillä päästämään Kim Kirchenin ohitseen. Kirchen pystyi pitämään asemansa maaliin saakka voittaen La Flèche Wallonnen ensimmäisenä luxemburgilaisena pyöräilijänä. Evans oli toinen ja edellissunnuntain Amstel Gold Racen voittanut Damiano Cunego kolmas.

Tulokset

muokkaa

23. huhtikuuta 2008, Charleroi-Huy, 200 km

muokkaa
Ajaja Maa Joukkue Aika
1 Kim Kirchen   Team High Road 4.35.29
2 Cadel Evans   Silence-Lotto + 0.01
3 Damiano Cunego   Lampre-Fondital + 0.02
4 Robert Gesink   Rabobank + 0.02
5 Thomas Dekker   Rabobank + 0.02
6 Davide Rebellin   Gerolsteiner + 0.02
7 Michael Albasini   Liquigas + 0.08
8 Joaquim Rodríguez   Caisse d'Epargne + 0.10
9 Christian Pfannberger   Barloworld + 0.15
10 John Gadret   Ag2r-La Mondiale + 0.20

Lähteet

muokkaa