Kyle H. Hebert (s. 14. kesäkuuta 1969 Lake Charles, Louisiana) on yhdysvaltalainen ääninäyttelijä ja entinen DJ. Hän on toiminut muun muassa Son Gohanin äänenä useissa FUNimationin dubbaamissa Dragon Ball Z -elokuvissa ja -sarjassa. Lisäksi Hebert oli videopelihahmo Ryun roolissa videopeleissä Street Fighter IV ja Street Fighter V.

Kyle Hebert
Henkilötiedot
Koko nimi Kyle H. Hebert
Syntynyt14. kesäkuuta 1969 (ikä 54)
Yhdysvallat Lake Charles, Louisiana
Ammatti ääninäyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 2000–
Merkittävät roolit Son Gohan
(Dragon Ball Z)
Ryu
(Street Fighter IV)
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb

Ura muokkaa

Hebert opiskeli Pohjois-Texasin yliopistossa radio-, televisio- ja elokuva-alaa, josta hän valmistui vuonna 1993. Sittemmin Hebert työskenteli Z Rockissa ja toimi syksystä 1996 lähtien DJ:nä ja eri hahmojen äänenä Radio Disneylla.[1]

Kesällä 2000 radioasemalla olleet työkaverit olivat käyneet tutustumassa FUNimationin tiloihin ja saivat tietää yhtiön tekevän eri sarjoihin koe-esiintymisiä. Hebertin kuultua uutisen hän suuntasi saman tien koe-esiintymisiin ja kokeili Dragon Ball Z:n teini-ikäisen Gohanin roolia ja sivuhahmoja.[1] Muutaman viikon päästä Hebert sai soiton, jossa hänelle kerrottiin saavan roolin sarjasta. Sittemmin Hebert on työskennellyt enimmäkseen englanniksi dubattujen animesarjojen ja -elokuvien parissa. Listaan mahtuu muun muassa Dragon Ball Z: Lord Slug, Dragon Ball Z: Cooler's Revenge, Dragon Ball Z: Return of Cooler, Fruits Basket, Fullmetal Alchemist, Salapoliisi Conan ja Naruto.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b How did you get into Voice Acting? 6.10.2009 Viitattu 10.11.2009 (englanniksi)
  2. Kyle Hebert CrystalAcids Viitattu 10.11.2009 (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.