Kuusalu

Viron kunta
(Ohjattu sivulta Kuusalun kunta)

Kuusalu (vir. Kuusalu vald, saks. Kuusal) on kunta Harjumaan maakunnassa, Virossa. Sen asukasluku on 6 547 (1.1.2018), pinta-ala 710 neliökilometriä ja asukastiheys 9 asukasta neliökilometrillä.

Kuusalu
(Kuusalu vald)
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna
Kuusalu sijaitsee Harjumaalla Pohjois-Virossa.
Kuusalu sijaitsee Harjumaalla Pohjois-Virossa.

Koordinaatit: 59°26′38″N, 25°26′29″E

Valtio  Viro
Maakunta Harjumaa
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 709,50[1] km²
Väkiluku (1.1.2018) 6 547[1]
 – Väestötiheys 9,2 as./km²









SijaintiMuokkaa

Kuusalu sijaitsee Suomenlahden etelärannalla Valtatie 1:n varrella Tallinnasta noin 40 kilometriä itään.[2]

Kunnan osatMuokkaa

Kunta muodostuu Kiiun, Kolgan ja Kuusalun pienkauppaloista (alevik) sekä 64 kylästä (küla)[3]. Kunnan keskuspaikka on Kiiun pienkauppala. Kunnan asema ei muuttunut vuoden 2017 kuntauudistuksessa.[1]

VäestöMuokkaa

Vuonna 2011 Kuusalun kunnassa oli 6 412 asukasta, joista 6 057 (94,5 %) oli virolaisia, 252 (3,9 %) venäläisiä ja 99 (1,5 %) muita kansallisuuksia.[4]

NähtävyydetMuokkaa

Kuusalun pienkauppalan lisäksi merkittävimmät paikat ovat yhdestä asuintornista koostuva vasallilinnoitus, Kiiun munkkitorni, sekä Kolgan kartano.

Kuusalun hautausmaalla lepää ensimmäinen Viron vapaussodassa vuonna 1919 kaatunut suomalaisen vapaaehtoissotilas, Viron vapaudenristin ritari Aukusti Tuominen, jonka muistokivi paljastettiin juhlallisesti 3. tammikuuta 2019.[5]

Aiheesta muuallaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c Ühinenud ja kõikide omavalitsuste ülevaade (sh KOV kontaktandmed ja omavalitsusjuhid) (Excel) (Viron kuntien perustietoja valtiovarainministeriön verkkosivuilla) haldusreform.fin.ee. maaliskuu 2018. Viitattu 7.4.2018. (viroksi)
  2. Maainfo Kaardirakendus (Viron maanmittauslaitoksen karttapalvelu) Maa-amet. Viitattu 7.4.2018. (viroksi), (englanniksi)
  3. Asustusüksuste nimistu (Luettelo Viron kunnista, kaupungeista, kauppaloista, pienkauppaloista ja kylistä vuoden 2017 kuntauudistuksen jälkeen) riigiteataja.ee. 11.10.2017. Viitattu 7.4.2018. (viroksi)
  4. RL002: Rahvastik elukoha, soo, vanuserühma ja rahvuse järgi, 31. detsember 2011 Statistikaamet. Viitattu 23.12.2016. (viroksi)
  5. Aukusti Tuominen] Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 10.10.2021. (viroksi) (suomeksi)