Kuuloliitto
Kuuloliitto (aiempi nimi Kuulonhuoltoliitto, alun perin Suomen Huonokuuloisten Huoltoliitto) on huonokuuloisten, kuuroutuneiden sekä tinnituksesta kärsivien kansalais- ja kuntoutusjärjestö. Liitto on perustettu vuonna 1930, ja sillä on 86 jäsenyhdistystä. Jäseniä yhdistyksissä on noin 16 000 (tilanne vuonna 2020).[1] Toimintansa liitto rahoittaa muun muassa STEAn tuella. Kuuloliitto on Sosten jäsenjärjestö.
Kuuloliitto | |
---|---|
Perustettu | 1930 |
Toimiala | kansalais- ja kuntoutusjärjestö |
Kotipaikka | Helsinki |
Toiminta-alue | valtakunnallinen |
Puheenjohtaja | Jouni Aalto |
Aiheesta muualla | |
Sivusto |
Kuuloliiton keskustoimisto sijaitsee Valkeassa talossa Helsingissä. Lisäksi liitolla viisi toimipistettä ympäri Suomea sekä Kopolan kurssikeskus Kuhmoisissa.[2]
Liiton uudet säännöt hyväksyttiin vuoden 2008 syksyllä liittokokouksessa. Samalla päätettiin nimenmuutoksesta: Kuulonhuoltoliitosta tuli tammikuussa 2009 Kuuloliitto[1].
Vuonna 2023 liiton puheenjohtaja oli Jouni Aalto ja varapuheenjohtaja Janne Alkki.[3]
Talous
muokkaaOpetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille vuosina 2014–2016 oli 10 000 € / vuosi.[4]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Historia Kuuloliitto. Viitattu 17.9.2023.
- ↑ Hallinto Kuuloliitto. Viitattu 17.9.2023.
- ↑ Luottamushenkilöt Kuuloliitto. Viitattu 17.9.2023.
- ↑ Avustukset valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen toimintaan 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 24.5.2018. Viitattu 23.5.2018.