Kirjankustantamo

yritys, joka on erikoistunut julkaisemaan kirjoja ja muita painotuotteita
(Ohjattu sivulta Kustantaja)

Kirjankustantamo eli kustannusyhtiö, usein kustantaja t. julkaisija tarkoittaa useimmiten yritystä, joka julkistaa eli rahoittaa ja saattaa tuotteenselvennä kuluttajien ostettavaksi tai käytettäväksi. Kustantaja voi huolehtia muun muassa tuotteen hinnasta, tuotteen kehittämiseen liittyvistä tarpeista, myyntipaikoista sekä siitä, että tekijöillä on käytössään tarpeeksi resursseja ja rahaa jatkaakseen tuotteen tekemistä.lähde?

Kirjankustantamo on yritys, joka on erikoistunut julkaisemaan kirjoja ja muita painotuotteita ja sekä niistä valmistettuja äänitteitä ja nykyään myös digitaalisia versioita (mm. äänikirjat, e-kirjat ja kirjalliset äänilevyt). Kustantamot tekevät julkaisusopimuksia julkaistavan materiaalin tekijän kanssa. Sopimuksen perusteella kustantamo ottaa tehtäväkseen kirjan painamisen tai äänitteen monistamisen ja markkinoinnin ja kantaa niistä syntyvän taloudellisen riskin. Teoksen tekijä saa sopimuksesta korvauksena joko sovitun rahaerän tai sovitun osuuden kaikista teoksen myynnin tuotoista. Kustantamolle jää loput tuotoista.

Kustantamojen liiketoiminta perustuu siihen, että kirjojen painaminen ja äänitteiden monistaminen ja myynti ovat kallista toimintaa yhdestä teoksen kappaleesta saatavaan hintaan nähden. Kappaleita kannattaa siis tehdä kerralla paljon. Usein painokset ovat tuhansia kappaleita. Tekniikan kehittyessä kirjan painaminen ja äänitteen tekeminen on halventunut ja kirjojen ja äänitteiden omakustanteinen julkaiseminen siten yleistynyt.

Yhdysvaltalainen kustantaja Richard Nash määrittelee kustantamisen siten, että se ei ole sitä, että painetaan paperille kirjailijoiden sanoja ja niitä myydään lukijoille, vaan se on sitä, että kirjailija ja lukijat saadaan yhteen.[1]

Toisin kuin kirjakustantamo musiikkikustantamo saa tuloa myös teostokorvausten muodossa ja varsinaisen äänitteen julkaisusta vastaa kustantajan sijasta äänitteen tuottaja.

Vanhin edelleen toimiva kirjankustantamo on Cambridge University Press, jonka toiminta on jatkunut katkeamatta vuodesta 1584.[2]

Suurimmat kirjankustantamot 2013

muokkaa

Lähde: [3]

  1. Pearson, Britannia, liikevaihto 5,6 miljardia € (fuusioitunut Random Housen kanssa Penguin Random Houseksi)
  2. Reed Elsevier Britannia, Alankomaat, USA, 4,4 miljardia €
  3. Thomson Reuters, USA, 4,0 miljardia €
  4. Wolters Kluwer, Alankomaat, 3,6 miljardia €
  5. Random House, Saksa 2,6 miljardia € (fuusioitunut Pearsonin kanssa Penguin Random Houseksi)
  6. Hachette Livre, Ranska 2,0 miljardia €
  7. Holtzbrinck, Saksa, 1,6 miljardia €
  8. Grupo Planeta, Espanja, 1,6 miljardia €
  9. Cengage, USA, 1,5 miljardia €
  10. McGraw-Hill Education, USA, 1,4 miljardia €

On huomattava, että kirjankustantaminen on nykyisin sivutoimiala useille listatuista yrityksistä (esimerkiksi ThomsonReuters ja Wolters Kluwer). Yrityksen kokonaisliikevaihto ei tällöin kuvasta kirjakustannustoiminnan laajuutta.

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Jussi Ahlroth, Mitä Eijkens tahtoo, Helsingin Sanomat 25.6.2010 sivu C 1
  2. Guinness suuri ennätyskirja 1993, s. 208. ((Guinness Book of Records, 1992.) Suomentanut Pälvi Kuosmanen) Helsinki: Sanomaprint, 1992. ISBN 978-951-1-25293-1.
  3. Wischenbart, Rüdiger: The Global Ranking of the Publishing Industry 2014 (Arkistoitu – Internet Archive), s. 5. Livres Hebdo 2014. Viitattu 22.10.2016.

Kirjallisuutta

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.