Kustaa Kopila

suomalainen poliitikko

Kustaa Kopila (8. elokuuta 1884 Jokioinen21. toukokuuta 1950 Vanaja) oli suomalainen kaupanhoitaja, näyttämön johtaja ja lyhyen aikaa sosialidemokraattien kansanedustaja.

Kopilan vanhemmat olivat torppari Kaarle Kopila ja Kustaava Tobintytär. Hän kävi kansakoulun ja teki sitten maanviljelystöitä Jokioisissa. Kopila toimi sen jälkeen sosialidemokraattien vaalipuhujana ja Jokioisten työväen osuuskaupan hoitajana. Hän oleskeli vähän aikaa siirtolaisena Yhdysvalloissa ja palattuaan Suomeen hän oli kaupanhoitajana ja kauppa-apulaisena Ypäjällä. Myöhemmin Kopila toimi kiertävänä työväen näyttämöiden johtajana ja ohjaajana muun muassa Ypäjällä, Terijoella ja Janakkalassa, kauppa-apulaisena Aurassa 1926–1927 sekä sirkustaiteilijana muun muassa Lauritsalassa ja Tampereella.

Kopila oli kansanedustajana 1910–1911 edustaen Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä. Hän sai sairauden vuoksi vapautuksen edustajantoimestaan maaliskuussa 1911 ja hänen tilalleen eduskuntaan tuli SDP:n Otto Marttila.

Lähteet muokkaa