Kurt Westerlund
Kurt ”Kurre” Westerlund (s. 6. lokakuuta 1964) on suomalainen laulaja, joka tunnetaan myös säveltäjänä. Musiikkiuran ohella hän toimii yrittäjänä ja salibandymanagerina.
Kurt läpäisi kuusivuotiaana tunnetun poikakuoron Cantores Minores laulukokeen. Vuonna 1980 hän vietti vuoden vaihto-oppilaana musiikkikoulussa Montanan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Vuoden aikana hän opiskeli koulussa laulua sekä kitaran, pianon ja saksofonin soittoa sekä soitti koulun bändissä. Kurre voitti Syksyn sävel -kilpailun vuonna 1991 kappaleella ”Jäit sateen taa”, joka on hänen oma sävellyksensä. Alun perin hän teki kappaleen englanniksi nimellä "After The Rain". Vuonna 2012 syntyi Westerlundin ideasta Maki Kolehmaisen säveltämä kappale ”Kuuden vuoden kuuliaisuus” Sauli Niinistön tasavallan presidentiksi valinnan kunniaksi.[1] Westerlund on julkaissut Kurre-nimellä seitsemän sooloalbumia. Kahdeksas albumi on tekeillä. Suurin osa kappaleista on hänen omia sävellyksiään. [2] [3]
Westerlund on toiminut salibandymanagerina vuodesta 1986. Hän on nykyään salibandyseura EräViikinkien miesten edustusjoukkueen manageri ja kuuluu seuran hallitukseen. Hän on tehnyt salibandyn parissa lähes 900 pelaaja- ja toimihenkilösopimusta. Westerlund oli Suomen Salibandyliiton hallituksen puheenjohtaja vuosina 1988–1993. Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n hallituksen jäsen hän oli 1988–1993. Hän oli mukana laatimassa ja allekirjoittamassa salibandyn ensimmäiset kansainväliset säännöt. Westerlund valittiin vuonna 2016 Suomen Salibandyliiton Hall Of Fame -kunniagalleriaan numerolla 2.
Westerlund perusti vanhempiensa kanssa vuonna 1987 maahantuonti- ja tukkuliikkeen Akowest Oy.
Yksityiselämä
muokkaaWesterlund avioitui vuoden 1992 Miss Suomen Kirsi Westerlundin (o.s. Syrjänen) kanssa joulukuussa 2004. Westerlund kosi Kirsiä vuoden 1993 Miss Suomi -kilpailun finaalin suorassa tv-lähetyksessä.[4] Heillä on tytär ja poika.[5] Kirsi Westerlund kuoli toukokuussa 2020 sarkoomasyöpään.[6] Kurt Westerlund asuu avoliitossa Jenna Välikankaan kanssa Helsingin Östersundomissa.[7]
Westerlundin intohimoihin kuuluu Las Vegas, jossa hän on käynyt yli 70 kertaa[8].
Soolotuotanto
muokkaaKurre on levyttänyt lähes sata kappaletta, joista hän on säveltänyt itse noin 40.
Albumit
- Elän haaveistain (1992)
- Jos unta vain se ois (1993)
- Askel ajassa (1995)
- Jäit sateen taa (1999)
- Sirpaleet (2001)
- Unohtumaton (2008)
- Suuri mahdollisuus (2014)
Lukuisia Kurren kappaleisiin tehtyjä musiikkivideoita on kuvattu Las Vegasissa tai sen ympäristössä. Kyseiset 11 videota löytyvät YouTubesta.
- Pieni taivas (2012)
- Vieköön myrsky mukanaan (2012)
- The Moment of Truth (2012)
- After The Rain (2014)
- Living The Dream (2014)
- In Las Vegas (2014)
- Stolen Moments (2014)
- Could You Stay Tonight (2014)
- Your Love (2018)
- Living For The Sun (2018)
- Looking For Love (2018)
Lähteet
muokkaa- ↑ Granlund, Antti: Kurre ja Maki Kolehmainen tekivät kappaleen Sauli Niinistölle - kuuntele! Iskelmä. 6.2.2012. Arkistoitu 8.2.2012. Viitattu 7.2.2012.
- ↑ Seurajohtaja, laulaja ja isä – kuinka Kurresta tuli Kurre 5.3.2016. Yleisradio. Viitattu 24.5.2017.
- ↑ Kurt Westerlund lauluntekijänä Fono.fi. Viitattu 24.5.2017.
- ↑ Kirsi Syrjänen ja Kurre Westerlund naimisiin Ilta-Sanomat. 11.12.2004. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Asikainen, Merja: Kurre Westerlund kertoo lapsensa kuolemasta – ”Katkaisin suhteeni Jumalaan.” Ilta-Sanomat. 21.2.2015. Arkistoitu 16.9.2016. Viitattu 16.9.2016.
- ↑ Vaimonsa menettänyt Kurre Westerlund nosti esiin kuoleman vaietun puolen – kipeä tilanne on monille tuttu Ilta-Sanomat. 1.11.2020. Viitattu 2.11.2020.
- ↑ Anttijussi Ripaoja: Kurre Westerlund, 57, ja Jenna Välikangas, 34: avoliitto! Ilta-Sanomat. 6.5.2022. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ Maria ja kesäpuhujat: Intohimo, Westerlund keskustelee Maria Sundblom Lindbergin kanssa. Svenska Yle 17.1.2021 ja Yle Areena toistaiseksi. Parad Media 2021.