Kurkkupaise eli nielupaise (abscessus peritonsillaris) on paise kurkussa. Se syntyy yleensä nielutulehduksen komplikaationa, mutta voi myös syntyä ilman edeltävää tulehdusta. Kurkkupaise on vakava infektio, joka vaatii aina aktiivista hoitoa. Hoitamattomana tulehdus saattaa levitä kaulalle, keuhkoihin, aivoihin tai sydänlihakseen ja kehittyä hengenvaaralliseksi.[1]

Kurkkupaise

Oireet

muokkaa

Kurkkupaise aiheuttaa voimakasta, useimmiten toispuoleista kurkkukipua. Kipu vaikeuttaa nielemistä mutta ei hengittämistä. Puheongelmia ilmenee nielun turvotessa, jolloin puhe kuulostaa puuromaiselta, kuin "kuuma peruna suussa" ja suun avaaminen voi olla vaikeaa. Korvasärkyä voi esiintyä samanpuoleisessa korvassa. Potilaalla voi myös olla kuumetta ja pahoinvointia. Kaulan imusolmukkeet voivat olla aristavia. Kurkkukipu ja turvotus ovat yleensä toispuolista, ellei molempiin nielurisoihin kehity paisetta yhtä aikaa.[2]

Kurkkupaise ei parane ilman hoitoa. Hoitona on tavallisesti leikkaus, jossa paise puhkaistaan ja puhdistetaan. Nielupaiseen jälkitautina voi tulla sydänlihastulehdus, jonka vuoksi on tärkeää syödä myös antibioottikuuri.

Paise tyhjennetään joko imemällä märkää neulalla pois tai avaamalla paise veitsellä ja pihdeillä. Syvällä nielussa tai lapsella oleva paise avataan nukutuksessa. Myös nielurisat voidaan poistaa, mikä lähes aina estää paiseen uusimisen. Noin 15 % sairastuu kurkkupaiseeseen uudelleen[2].

Lähteet

muokkaa
  1. Kurkkupaise Duodecimlehti.fi
  2. a b Kurkkupaise Terveyskirjasto