Avaa päävalikko
Veikko Hirvimäki: Mika Waltarin muistomerkki, 1986.

Mika Waltarin muistomerkki eli Kuningasajatus on Helsingin Etu-Töölössä sijaitseva kuvanveistäjä Veikko Hirvimäen toteuttama muistomerkki kirjailija Mika Waltarille. Muistomerkki sijaitsee pienessä Mika Waltarin puistossa, joka on Runeberginkadun varrella Eteläisen Hesperiankadun ja Apollonkadun risteysten välissä. Se on pystytetty vuonna 1985.

Abstrakti veistos muodostuu kolmesta epäsäännöllisen muotoisesta kivipaadesta, jotka on sijoitettu matalalle jalustalle. Kulmikkaat kappaleet on veistetty Jyväskylän mustasta graniitista,[1] ja ne ovat osin sileäpintaisia, osin rosoisia. Jalustaan on kaiverrettu sanat ”Mika Waltari 1908–1979”.[2] Muistomerkin korkeus on 3,2 metriä, josta jalustan korkeus 0,5 metriä.[1] Kukin kolmesta kivipaadesta painaa noin 5–6 tonnia.[3]

HistoriaMuokkaa

Ajatus Mika Waltarin muistomerkistä virisi vuonna 1981, vain kaksi vuotta Waltarin kuoleman jälkeen. Muistomerkkikilpailun järjesti Helsingin yliopiston Eteläsuomalainen osakunta, jonka kunniajäsen Waltari oli ollut.[1] Kilpailuun jätettiin 85 ehdotusta, joista pääosa oli abstrakteja.[4] Voittajaksi valittiin vuoden 1983 alussa Veikko Hirvimäen ehdotus Kuningasajatus, jonka nimi viittasi Hirvimäen mukaan Waltarin romaanissa Turms kuolematon esiintyvään lausahdukseen ”Ihmisessä itsessään ovat pisimmät matkat”. Muistomerkki rahoitettiin kansalaiskeräyksellä. Sen sijoituspaikaksi valittiin puisto lähellä Tunturikadulla sijainnutta Waltarin pitkäaikaista asuntoa. Helsingin kaupunginhallitus päätti huhtikuussa 1984 kunnostaa puiston ja nimetä sen Mika Waltarin puistoksi.[1] Puiston aiempi nimi oli Oksasenlehto. Puiston vieressä on taiteilijoiden suosimana tunnettu ravintola Elite.[5]

Muistomerkin ulkonäkö herätti jo ennen sen valmistumista kiivaan julkisen keskustelun. Teosta syytettiin vaikeatajuiseksi ja jopa Waltarin elämäntyötä halventavaksi.[1] Kiistan on sanottu olleen suurin Helsinkiin liittynyt patsaskiista sitten Sibelius-monumentista 1960-luvulla käydyn keskustelun. Kiistely hidasti muistomerkin toteuttamiseen tarvittua rahankeräystä, sillä jotkut jo tukijoiksi ilmoittautuneet peruivat tukensa sen jälkeen kun Hirvimäen ehdotus oli valittu toteutettavaksi.[4] Hirvimäen teoksen vastustajina esiintyi muun muassa itseään ”Visavuoren naisiksi” kutsunut ryhmä, johon kuuluivat muun muassa Lenita Airisto, Lippe Suomalainen, Kyllikki Virolainen ja Sanelma Vuorre. Myös Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskivi ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Harri Holkeri arvostelivat Hirvimäen veistosta julkisesti.[6] Samoja henkilöitä oli myöhemmin 1990-luvulla mukana vastustamassa Veikko Myllerin abstraktia Risto Rytin muistomerkkiä ja taidemuseo Kiasman rakentamista Mannerheimin ratsastajapatsaan viereen.[7] Esittävän patsaan saamiseksi Waltarille yritettiin käynnistää kilpaileva hanke, joka ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Waltarin itsensä tiedetään arvostaneen modernia taidetta.[4]

Muistomerkki paljastettiin 7. marraskuuta 1985. Tilaisuudessa puhuivat muun muassa Eteläsuomalaisen osakunnan inspehtori, professori Matti Klinge ja kirjailijan tytär Satu Waltari.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Mika Waltarin muistomerkki / Kuningasajatus Helsingin taidemuseon Julkiset veistokset -tietokanta. Viitattu 21.5.2018.
  2. Antero Rautio: Löytöretki muistomerkeille – Pääkaupunkiseudun julkiset teokset, s. 137–138. Edita, Helsinki 2006.
  3. a b Hannele Tarkka-Tierala: Mika Waltarin muistomerkki pysäyttää (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 8.11.1985, s. 12, HS Aikakone. Viitattu 21.5.2018.
  4. a b c Erik Kruskopf: Veistosten kaupunki – Taidetta Helsingin katukuvassa (suom. Rauno Ekholm), s. 101–103. Schildts, Helsinki 2000.
  5. Waltari taideteoksissa ”Mika Waltari - eurooppalainen” -verkkonäyttely, Lasipalatsin mediakeskus. Viitattu 21.5.2018.
  6. Heikki Hellman: Rytinää rakennustelineillä (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 20.12.1991. Viitattu 21.5.2018.
  7. Tuuli Lähdesmäki: Kuohahdus Suomen kansan sydämestä – Henkilömonumentti diskursiivisena ilmiönä 1900-luvun lopun Suomessa, s. 485. Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä 2007.