Kulttuurirelativismi

Kulttuurirelativismi on näkemys, jonka mukaan yksilön uskomukset ja käyttäytyminen voidaan ymmärtää vain hänen oman kulttuurinsa ja yhteisönsä kontekstissa.[1] Tämä näkemys pyrkii ymmärtämään erilaisia kulttuureita ja yhteiskuntia sellaisina kuin ne näyttäytyvät niiden sisältä käsin.[2] Kulttuurirelativistit korostavat eri kulttuuristen arvojen ja tapojen suhteellisuutta ja tulkinnanvaraisuutta ja katsovat, että eri kulttuureja ei voida arvioida yhteisillä kriteereillä.[3] Kulttuureja ei heidän mukaansa voi arvottaa eikä siten myöskään asettaa keskinäiseen paremmuusjärjestykseen.[2]

HistoriaMuokkaa

Kulttuurirelativismi oli alun perin reaktio 1800-luvun länsimaisten antropologien omista etnosentrisistä lähtökohdistaan tekemään tutkimukseen ”primitiivisistä” kansoista. Käsityksen kehittäjänä pidetään antropologi Franz Boasia, joka harmitteli 1900-luvun taitteessa, että länsimaiset antropologit pohjasivat ei-länsimaisten kulttuurien normeista ja tavoista tekemänsä arviot omiin kulttuurisiin arvoihinsa ja tapoihinsa. Boasin mukaan havaittujen etnologisten ilmiöiden syyt ovat kuitenkin syvällä kyseisten kulttuurien kontekstissa. Eri kulttuureissa esiintyvä samankaltainen ilmiö ole aina kehittynyt samasta syystä ja samalla tavalla, minkä vuoksi näitä ilmiöitä ei voi rinnastaa toisiinsa. Boas antoi esimerkiksi naamioiden käytön, joka joissain kulttuureissa liittyy pahojen henkien karkotukseen, toisissa kantajan ilmentämän hengen edustamiseen, ja kolmannessa jonkun muiston kunnioittamiseen. Tällaisten ilmiöiden merkityksen ymmärtäminen perustuu kyseisten kulttuurien tuntemiseen, ja Boasin mielestä kulttuureja pitääkin tutkia ajan kanssa ja yksityiskohtaisesti, jotta ilmiöiden historialliset syyt löydetään. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä mitään vertailuja ja silloinkin vain läheisten heimojen vertailukelpoisten ilmiöiden kanssa.[1]

Kulttuurirelativismista tuli Boasin myötä suosittu epistemologinen ja metologinen tekniikka. Boasin jälkeen sitä käyttivät laajasti esimerkiksi Margaret Mead, Melville Herskovits ja Ruth Benedict.[1]

MoraalirelativismiMuokkaa

Ajan myötä kulttuurirelativismiin alettiin yhdistää moraalirelativismia, jonka mukaan minkään yhteisön moraalisia lakeja ei pystytä arvioimaan objektiivisesti, vaan kaikkien yhteisöjen moraalikoodit ovat samanarvoisia.[1] Jos moraali on lähtöisin kulttuurista ja kietoutunut siihen, kulttuuri myös sitoo moraalia. Universaalia moraalia ei kulttuurirelativistien mukaan ole olemassa.[4] Tämä on johtanut monenlaiseen kulttuurirelativismin kritiikkiin, jonka mukaan kulttuurirelativismi on muun muassa nihilististä ja luopuu hyvän ja merkityksellisen käsitteestä ja sitä kautta esimerkiksi moraalisen kehityksen mahdollisuudesta. Kulttuurirelativismia on arvosteltu myös siitä, että sillä puolustellaan kaikenlaisia vastenmielisiä tapoja ja ihmisoikeuksien loukkauksia, kuten kansanmurhia, naisten sukupuolielinten silpomista ja lapsenmurhia.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Paul, Anju Mary (toim. Schaefer, Richard T.): ”Cultural Relativism”, Encyclopedia of Race, Ethnicity, and Society, s. 361–363. SAGE Publications, 2008. ISBN 978-1-4129-2694-2.
  2. a b Mika Jokiaho, Titta Putus-Hilasvuori: Historia ajassa 6: Maailman kulttuurit kohtaavat, s. 14. Sanima Pro Oy, 2017.
  3. kulttuurirelativismi Tieteen termipankki. Viitattu 5.9.2021.
  4. Kulttuurirelativismi ja ihmisoikeuksien universaalisuus ihmisoikeudet.net. Viitattu 28.3.2011.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Laitinen, Arto: Itseään tulkitseva eläin: Charles Taylor ja filosofinen ihmistutkimus. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-033-6.

Aiheesta muuallaMuokkaa