Kultti (yhdistys)

suomalainen järjestö
(Ohjattu sivulta Kultti ry)

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on noin 170 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Vuonna 1991 perustettu Kultti on riippumattoman journalismin äänitorvi.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti
Perustettu 1991[1]
Tyyppi Aatteellinen yhdistys[1]
Toimiala Ammattialajärjestöjen toiminta[1]
Kotipaikka Helsinki[1]
Päämaja Vellamonkatu 30 B
00550 Helsinki[1]
Toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö[2]
Puheenjohtaja Tuomas Rantanen[2]
Varapuheenjohtaja Petra Packalén[2]
Hallitus (2023–24)
Aiheesta muualla
Sivusto

Kultin jäsenlehtiin kuuluu noin 170 erilaista suomenkielistä lehteä. Lisäksi jäsenlehtiä tehdään ruotsin-, englannin- ja saksankielisenä.

Kultin jäsenlehdissä käydään merkittävä osa suomalaisesta kulttuuri- ja yhteiskuntakeskustelusta. Jäseninä on lehtiä kattavasti paitsi kulttuurin eri aloilta (taide, kirjallisuus, musiikki, tanssi, teatteri, muotoilu), myös tiede- ja yleiskulttuurilehdet, yhteiskuntapoliittiset ja mielipidelehdet, lastenlehdet, ylioppilas- ja yliopisto-, elokuva-, scifi- ja sarjakuvalehdet sekä sosiaalialan lehdet ovat edustettuina Kultin jäsenistössä. Kultin piiriin kuuluvista erikoislehdistä suurin osa ilmestyy vain painetussa muodossa.

Kultti pyrkii vahvistamaan jäsenlehtiensä asemaa sekä edistämään kulttuurista, tieteestä ja yhteiskunnallisista teemoista kirjoittamisen tasoa. Se on saavuttanut vakiintuneen ja tunnustetun aseman aktiivisena ja osaavana lehti- ja media-alan toimijana Suomessa.

Kultti auttaa jäsenlehtiä näkyvyydellä, markkinoinnilla, viestinnällä sekä auttamalla verkostoitumisessa, temaattisilla koulutuksilla ja pyrkimällä vahvistamaan pienten lehtien asemaa mediakentässä kaikin mahdollisin keinoin. Kultti järjestää myös jäsenlehdilleen koulutuksia esim. hakemusprosesseihin, markkinointiin ja levikin kasvattamiseen liittyen. Kultti valvoo jäsenlehtiensä etuja poliittisessa päätöksenteossa, toimien asiantuntijana lainvalmistelutyössä ja pyrkien edistämään jäsenlehtien rahoitusmahdollisuuksia. Kultti pitää yhteyttä lehtialan kansallisiin ja kansainvälisiin toimijoihin.

Järjestön toimisto on Helsingissä. Vuonna 2013 Kultti ry allekirjoitti Julkisen sanan neuvoston perussopimuksen ja osallistuu Julkisen sanan neuvoston toimintaan tärkeän journalistisen sektorin edustajana ja edistäjänä.

Kultti ry on myöntänyt vuodesta 2006 lähtien Vuoden laatulehti -palkintoa. Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin laadukkaita kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä sekä muistuttaa niiden merkityksestä osana suomalaista yhteiskunnallista keskustelua.[3]

Kultti ry:n hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2018 lähtien on toiminut Tuomas Rantanen.

Jäsenet muokkaa

Seuraavat lehdet ovat Kultti ry:n jäseniä eli Kulttilehtiä:[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Yritys- ja yhteisötieto: Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä. Viitattu 22.7.2023.
  2. a b c Yhteystiedot Kultti ry. Viitattu 22.7.2023.
  3. Vuoden laatulehti -kilpailu: Laatulehtivoittajat 2006 – Kultti ry. Viitattu 31.10.2022.
  4. Kaikki lehdet Kulttilehdet. Viitattu 22.7.2023.

Aiheesta muualla muokkaa