Rondo Classic
Rondo Classic on Suomen suurin ja pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut taidemusiikkia käsittelevä aikakauslehti. Se perustettiin vuonna 1963 nimellä Rondo: Musiikkilehti. Vuonna 2024 painettua lehteä ilmestyi kahdeksan numeroa.[1] Vuodesta 2011 lehden nimi on ollut Rondo classic[2]. Alun perin lehteä julkaisi Suomen musiikinopettajain liitto, ja nykyinen julkaisija on Classicus Oy. Lehden päätoimittaja on Harri Kuusisaari.[3]

Rondossa on muun muassa artikkeleita kuuluisista muusikoista, tulevista konserteista ja taidemusiikin asemasta. Klassisen lisäksi lehdessä käsitellään ajoittain maailman musiikkikulttuureja, musiikkiteatteria, jazzia ja pop-musiikkia. Rondo julkaisee myös Yleisradion Yle Radio 1:n sekä Yle Teeman musiikkiohjelmatietoja. Joka toinen kuukausi lehden liitteenä on CD-levy, jonka voi tilata erikseen. Rondo Classicin levikki on 8 250 kappaletta.[4]
Classicus Oy:lle myönnettiin radiotoimilupa 18. marraskuuta 2009, ja Radio Rondo FM aloitti lähetykset 22. maaliskuuta 2010. Radio Rondo Classic lopetti toimintansa yrityskaupan myötä marraskuussa 2012. Sen jälkeen taajuus siirtyi uudelle omistajalle.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ Mediatiedot Rondo.fi. Viitattu 27.2.2025.
- ↑ Rondo classic.[vanhentunut linkki] Fennica-tietokanta. Viitattu 18.3.2017.
- ↑ Yhteystietomme Rondo.fi. Viitattu 27.2.2025.
- ↑ http://www.rondolehti.fi/fi/mediatiedot (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Rondo Classic on jatkossa Classic.