Kultapistiäiset eli kultiaiset[1] (Chrysididae) ovat yli 3 000 lajia kattava myrkkypistiäisheimo. Ne ovat saaneet nimensä ryhmälle tyypillisestä kirkkaasta ja metallinhohtoisesta värityksestä,[1] josta koko heimossa on vain joitakin poikkeuksia. Lajeja esiintyy kaikkialla maailmassa, mutta lajisto on runsain aavikkoalueilla.

Kultapistiäiset
Tulikultapistiäinen (Chrysis ignita)
Tulikultapistiäinen (Chrysis ignita)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Pistiäiset Hymenoptera
Alalahko: Hoikkatyviset Apocrita
Yläheimo: Kultapistiäismäiset Chrysidoidea
Heimo: Kultapistiäiset
Chrysididae
Latreille, 1802
Alaheimot
Katso myös

  Kultapistiäiset Wikispeciesissä
  Kultapistiäiset Commonsissa

Suurin alaheimo on Chrysidinae, jonka lajit ovat tyypillisesti kleptoparasiitteja, tavallisesti erakkoampiaisen tai -mehiläisen pesäloisia. Kultapistiäisnaaras munii munansa erakkoampiaisen pesään, missä sen toukka syö isäntälajin emon toukalleen ravinnoksi jättämät eläimet ja joissakin tapauksessa myös itse isäntälajin toukan. Koska kultapistiäiset eivät kykene käyttämään ravinnokseen kasviperäistä materiaalia, ne kultapistiäistoukat, jotka loisivat kasvisravintoa toukilleen jättävillä isäntäpistiäislajeilla, kuoriutuvat munasta vasta isäntälajin toukan koteloituessa ja syövät koteloituneen toukan.

Kukin kultapistiäissuku on jokseenkin erikoistunut tiettyyn isäntäpistiäisryhmään, jonka pesiin ne munivat, ja jotkin lajit loisivat vain yhdellä tietyllä isäntälajilla. Täysikasvuiset kultapistiäiset käyttävät ravinnokseen myös kukkien mettä[1].

Suomessa on tavattu 49 kultapistiäislajia,[2] joita ovat muun muassa kenkäokakultiainen (Elampus panzeri), ruusukorukultiainen (Hedychridium roseum), idänjalokultiainen (Hedychrum gerstaeckeri) ja ketopyörökultiainen (Holopyga generosa).[1] Kolme lajia – idänsäihkykultiainen eli silosäihkypistiäinen (Cleptes nitidulus), idänpyörökultiainen (Holopyga inflammata) ja vyökultiainen (Chrysis equestris) – on luokiteltu Suomesta hävinneiksi[2].

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Raekunnas, Martti (2010): Hämeenlinnan Ahveniston moottoriradan myrkkypistiäiset (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 24.1.2011
  2. a b Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2010. ISBN 978-952-11-3806-5 Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010, sivut 529–544 (pdf) (viitattu 3.3.2011).

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä eläimiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.