Avaa päävalikko
Kuivasmeren aallonmurtaja.
Talvista Kuivasmerta Kellon Kraaselista itäänpäin.

Kuivasmeri on Oulun Rajakylän, Pateniemen ja Herukan kaupunginosien edustalla sijaitseva Perämeren lahti, joka rajoittuu lännessä Kellon Kraaseliin ja Rapakariin.

Sisällysluettelo

SijaintiMuokkaa

Alue muodostaa varsin suojaisan lahdelman, jota on yleisesti käytetty ankkuripaikkana. Oulun ja entisen Haukiputaan kunnanraja kulki Kuivasmeren halki lähes pohjois–eteläsuunnassa. Lahden etelärajana voidaan pitää Kellon Kraaselin eteläkärjen eli Hermanninmatalan ja Taskilassa sijaitsevan Letonniemen välistä linjaa.

Lahden pohjoisosa on matalavetistä aluetta, mutta linjan Rapakari–Pulkkisenmatala–Pateniemen satama eteläpuolella merenpohja putoaa nopeasti 6–8 metriin. Kalimeenoja sekä Herukkaoja laskevat vetensä Kuivasmeren pohjoisosaan ja Kuivasjärvestä laskeva Kuivasoja laskee lahden kaakkoisosaan.

Kulku alueelleMuokkaa

Lahdella sijaitsee kolme satama-aluetta. Käytöstä poistetun Pateniemen sahan sataman sijaan nykyisin käytössä ovat Häkkilänrannassa sijaitseva venesatama, Rajahaudan venesatama Rajakylässä sekä Karinkannassa sijaitseva pienvenesatama. Häkkilänrannan satamaan johtaa 1,5 metrin veneväylä ja Rajahaudan venesatamaan johtaa 1,8 metrin väylä. Kraaselin kaivanto eli Sudenväylä tai Sudenreikä yhdistää Kuivasmeren pohjoisosan Kellonlahteen.

Pateniemen sahan satama-allasta suojaa aallonmurtaja, johon kuuluvat osana neljän aluksen hylyt. Näistä kolmen rapistuneet jäännökset ovat selkeästi nähtävillä pintahylkyinä, neljännen ollessa kokonaan pinnan alle vajonneena.[1] Neljän pohjoisessa satama-altaassa lepäävän hylyn lisäksi Pateniemen sahan eteläisessa satama-altaassa lepää viidennen aluksen hylky kokonaan uponneena.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Ilmakuva Bing Maps. Viitattu 14.9.2009.
  2. Ilmakuva Bing Maps. Viitattu 14.9.2009.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Hekkala, O.: Piimäperä – isäni maa. Kalevaprint, Oulu: Työväenyhdistys Walo ry., 2004. ISBN 952-91-7874-3.