Dikromitrioksidi
Dikromitrioksidi eli kromi(III)oksidi (Cr2O3) on yksi kromin oksideista. Yhdistettä käytetään muun muassa väriaineena ja orgaanisessa synteesissä. Dikromitrioksidia esiintyy eskolaiitti-nimisessä mineraalissa.
| Dikromitrioksidi | |
|---|---|
-oxide-sample.jpg) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Cr2O3 |
| Moolimassa | 152,00 |
| Ulkomuoto | Vihreä kiteinen aine[1] |
| Sulamispiste | 2 435 °C[2] |
| Kiehumispiste | 4 000 °C[2] |
| Tiheys | 5,21 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Ominaisuudet muokkaa
Dikromitrioksidi on huoneenlämpötilassa kiinteää, vaalean tai tumman oliivinvihreää jauhemaista tai kiteistä ainetta. Yhdiste ei liukene veteen eikä suuressa määrin myöskään happo- tai emäsliuoksiin. Sulatettujen alkalimetallihydroksidien kanssa se reagoi hapettimien läsnä ollessa kromaateiksi. Dikromitrioksidi on hyvin kovaa ja sen kovuus Mohsin asteikolla on 9.[1][3][4]
Valmistus ja käyttö muokkaa
Laboratoriossa erittäin puhdasta dikromitrioksidia saadaan ammoniumdikromaattia kuumentamalla. Teollisuudessa yhdistettä valmistetaan kuitenkin pelkistämällä natrium- tai kaliumdikromaattia rikin tai hiilen avulla.[1][2][3][4]
- (NH4)2Cr2O7 → Cr2O3 + N2 + 4 H2O
- Na2Cr2O7 + S → Cr2O3 + Na2SO4
- K2Cr2O7 + 2 C → Cr2O3 + K2CO3 + CO
Dikromitrioksidia käytetään vihreänä väriaineena maaleissa ja keramiikan ja lasin värjäykseen. Muita käyttökohteita ovat aluminoterminen kromimetallin tuotanto ja hionta- ja kiillotusaineena käyttäminen metalliteollisuudessa ja katalyyttinä orgaanisen kemian reaktioissa.[1][3][4]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 183. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c d Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 225. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 11.02.2013). (englanniksi)
- ↑ a b c Gerd Anger, Jost Halstenberg, Klaus Hochgeschwender, Christoph Scherhag, Ulrich Korallus, Herbert Knopf, Peter Schmidt & Manfred Ohlinger: Chromium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Teoksen verkkoversio viitattu 11.02.2013
- ↑ a b c Billie J. Page & Gary W. Loar: Chromium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004. Viitattu 11.02.2013