Kritolaos
Kritolaos (m.kreik. Κριτόλαος, k. ennen 111 eaa.) oli antiikin kreikkalainen peripateettiseen koulukuntaan kuulunut filosofi.
| Kritolaos | |
|---|---|
| Κριτόλαος | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | [1] |
| Kuollut | ennen 111 eaa. |
| Koulutus ja ura | |
| Koulukunta | peripateettinen koulukunta |
| Opettaja | Ariston Keoslainen |
Elämä
muokkaaKritolaos oli kotoisin Faseliksesta ja eli 82-vuotiaaksi. Hän opiskeli filosofiaa Ariston Keoslaisen oppilaana, ja hänestä tuli yksi peripateettisen koulun johtajia puhujantaitojensa sekä oppineisuutensa ja moraaliopetustensa ansiosta. Tutkijat ovat kuitenkin olleet erimielisiä siitä, tuliko hänestä koulun johtaja välittömästi Aristonin jälkeen, koska todisteet ovat ristiriitaisia.
Kritolaoksen elämän yksityiskohtia ei tunneta kovin hyvin, ja hänen elämästään tunnetaan vain yksi tapahtuma. Ciceron mukaan ateenalaiset lähettivät hänet yhdessä akatemialaisen Karneadeen ja stoalaisen Diogenes Babylonialaisen kanssa Roomaan vuosina 156-155 eaa. esittämään vastalause Ateenalle määrätystä 500 talentin sakosta Oropoksen tuhoamisen vuoksi. Nämä kolme lähettilästä luennoivat filosofiasta Roomassa sellaisella menestyksellä, että Cato huolestui ja järjesti heidän häätönsä kaupungista.
Filosofia
muokkaaKritolaos oli yleisesti lojaali peripateettisen koulun perinteisille opetuksille,[2] mutta joissakin asioissa hän esitti edeltäjistään poikkeavia opetuksia. Hän esimerkiksi katsoi, että nautinto oli pahaa[3] ja että sielu koostuu eetteristä. Olemassaolon päättyminen oli hänelle täydellisyyden saavuttamista luonnollisessa elämässä, ja se sisälsi sekä sielun ja ruumiin hyveet että kaikki ulkoiset hyvät asiat. Cicero sanoi teoksessaan Keskusteluja Tusculumissa, että sielun hyveet olivat hänestä täysin ylivertaisia muihin hyviin asioihin verrattuna ("tantum propendere illam bonorum animi lancem").
Kritolaos puolusti peripateettista käsitystä kaikkeuden ikuisuudesta ja ihmiskunnan tuhoutumattomuudesta stoalaisia vastaan. Asioiden luontaisessa järjestyksessä ei tapahtunut hänelle havaittavia muutoksia; ihmiskunta jatkaa elämäänsä luonnolta saamiensa kykyjen mukaan, eivätkä yksittäiset paheet, vaikka ovatkin kohtalokkaita yksilöille, voi vahingoittaa kokonaisuutta. Aivan kuten on absurdia olettaa, että ihminen olisi vain maasyntyinen, samoin olisi mahdotonta ajatella hänen tuhoutuvan lopulta. Maailman, ikuisen järjestyksen ilmentymänä, täytyy itsessään olla ikuinen.
Lähteet
muokkaaEncyclopaedia Britannica 11th ed. (1911). Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.
Viitteet
muokkaa- ↑ (fr) CIRIS, Centre national de la recherche scientifique. Tieto on haettu Wikidatasta.
- ↑ Cicero, De fin. v. 5 "C. imitari antiquos voluit"
- ↑ Aulus Gellius, Noctes Atticae, ix. 5. 6
