Avaa päävalikko
Tämä artikkeli kertoo asutusalueesta Petäjävedellä. Koskensaari on myös Tampereen Konsulinsaaren vanha nimi.

Koskensaari on vanhan naulatehtaan ympärille muodostunut asutusalue. Se sijaitsee Petäjäveden kunnassa ja se on osa Kintauden kylää. Koskensaarella sijaitsee valtatie 23:n varrella pikaruokapaikka Grilli 23, sekä Helsingin Rauta Oy:n omistama Koskensaaren naulatehdas, joka on Keski-Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti toiminut yhä toiminnassa oleva teollisuuslaitos.

Suurin osa Koskensaaren tehdasmiljöön rakennuksista on peräisin 1800-luvun lopulta sekä 1900-luvun alusta, ja rakennusten suunnittelijoihin kuuluvat muun muassa Eliel Saarinen sekä Väinö Vähäkallio.

Sisällysluettelo

Alueen ja naulatehtaan alkuvaiheetMuokkaa

Keski-Suomen ensimmäinen rautahytti perustettiin Petäjäveden Pengerkoskeen 1840-luvulla ja laitoksen käyttämää suo- ja järvimalmia nostettiin kymmenen kilometrin säteeltä Pengerkosken ympäristöstä. Noin viiden vuoden toiminnassa olon jälkeen tulipalo tuhosi rautahytin, jonka jälkeen se siirrettiin Kintauden Koskensaarelle, ja uudelle paikalle perustettiin rautahytin lisäksi mylly, saha ja myöhemmin myös naulatehdas. Vuonna 1850 A.A.J.K. Juslén perusti Koskensaaren tehtaan koskien läheisyyteen rautasulaton harkkoraudan valmistamiseksi järvimalmista. Tulipalo tuhosi kuitenkin jälleen koko ruukin jo saman vuoden elokuussa, ja se jouduttiin rakentamaan alusta asti uudelleen. 1854 aluetta laajennettiin ostamalla viereinen tila tehdasalueen käyttöön. Vuonna 1857 vapaaherra Johan Ernst August Boije af Gennäs osti tehdasalueen ja kaksinkertaisti kankiraudan valmistuksen, laajensi tehdasta sekä liitti lisää maa-alueita tehtaan omistukseen. Ruukki paloi kolmannen kerran 1868 ja se rakennettiin jälleen uudelleen.

Vuonna 1868 tehtaan ostivat liikemiehet M. Parviainen ja G. Koskelin sekä lehtori G. A. Pesonius. Tehtaan työntekijöinä toimi tällöin kaksi harkonpuhaltajaa, kaksi seppää ja sepän apulainen, kaksi hiilirenkiä, 14 hiilenpolttajaa ja malminnostajaa sekä neljä muuta työntekijää, yhteensä 23. Lehtori G. A. Pesonius lunasti koko tehdasalueen itselleen 1870, ja raudan jatkokäsittelyyn perustettiin manufaktuuripaja, joka kylläkin tuhoutui tulipalossa vuonna 1912. Pesonius lakkautti järvimalmin noston ja päätti ostaa kaiken tehtaan käyttämän harkkoraudan suomalaisista ja ruotsalaisista rautasulatoista. Hänen toimestaan vanhaa rakennuskantaa kunnostettiin ja uutta rakennettiin. Hän myös rakennutti uuden ahjon ja vesivasaratoimisen takomon josas valmistettiin mm. kuokkia, lapioiden teriä sekä kihveleitä. Kankirautapajan palon takia 1876 harkkohytin toiminta päättyi lopullisesti.

Alueen kehitys 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuunMuokkaa

Pesonius myi 1886 koko tehdastoiminnan liikemies Johan Waltoselle ja kauppaneuvos Julius Johanssonille, ja muutaman kuukauden kuluttua tehdas siirtyi kokonaisuudessaan Waltosen omistukseen. Waltonen laajennutti manufaktuuripajaa kahdella uudella paja-ahjolla, uusi patolaitteistot ja vesirännit, perusti tehtaankaupan, rakennutti työväelle runsaasti asuntoja ja ylläpiti kansakoulua. 1888 perustettiin tiilitehdas ja lastuvillatehdas jotka toimivat 1910-luvulle saakka, sekä sirkkelisaha toimi vuosina 1889-1963. Vuonna 1889 tehtaalla aloitettiin naulojen koneellinen valmistaminen, joka on jatkunut yhtenäisenä nykypäivään saakka. Ensimmäisiä koneellisia tuotteina olivat mm. hevosenkenkänaulat. Tehtaan oheen perustettiin 1890 kihvelinvarsitehdas, jonka toiminta loppui 1912, sekä Tervaniemeen terva- ja tärpättitehdas. Sähköä alettiin käyttämään tehtaan valaisuun vuonna 1900.

Maanviljelysneuvos Alfred Kordelin osti tehtaan 1905 sekä rakennutti suuret honka- ja lankanaulatehtaat. Hänen aikanaan toiminnan pääpaino oli naulatuotannossa, puutavaran sahauksessa sekä tervan ja tärpätin tuotannossa. Raudan perinteinen ahjomellotus ja ahjotaonta lakkautettiin 1906. Kordelin rakennutti tehtaan läheisyyteen Eliel Saarisen suunnitteleman kolmekerroksisen, jugend-tyylisen, noin 800m² käsittävän päärakennuksen, joka valmistui 1909. Rakennus, "Pytinki", on ollut tehtaanjohtajien perheiden asuinkäytössä ja toiminut sen ohella myös konttorina.

Koskensaaren OyMuokkaa

Vuonna 1910 tehdas siirtyi Koskensaaren Oy:lle, jonka perustivat professori Kyösti Järvinen, sahanomistaja Niilo Ahlgren ja johtaja Alwar Niklander. Rautalangan vetolaitos, lankanaulatehdas ja takomo tuhoutuivat tulipalossa täydellisesti 1911, mutta jo seuraavana vuonna valmistui uusi kivestä rakennettu rautalangan vetolaitos sekä lankanaulatehdas, johon sijoitettiin ensin 9 naulakonetta, ja myöhemmin määrää kasvatettiin 25:een. Naulojen lisäks valmistettiin erilaisia lankatuotteita. Naulojen ja lankojen raaka-aineena käytettiin valssattua rautalankaa, joka kuljetettiin 7–10 hevosmiehen avulla tehtaan omalta rautatiepysäkiltä. Vanha pärenaulatehdas paloi 1915 ja pärenaulojen valmistusta jatkettiin lukusalirakennuksessa. Uuden terva- ja tärpättitehtaan rakentaminen aloitettiin 1917. Tehtaan maa-alueita laajennettiin vuosina 1913, 1916 ja 1920 liittämällä siihen läheisiä maatiloja. Kuljetustehtäviin tuli 1920 hevosten rinnalle kuorma-auto.

Naulakonttorin aikaMuokkaa

Lama-ajan ja kovan kilpailun aikakautena Suomen naulatehtaat solmivat keskenään sopimuksen, jonka seurauksena tehtaan tuotanto nousi. Tuotannossa olivat tuohon aikaan lanka-, honka-, tammi- ja pärekattonaulat, nupit sekä kirkas, tulistettu ja kuparoitu rautalanka. 1936 yhtiön omistuksessa oli 2 561 hehtaaria maata, ja samana vuonna ostettiin myös lisää maa-alueita. Vuosina 1937–1938 naulamarkkinat olivat hintapoljennasta johtuen rauhattomat. Uusi voimalaitos valmistui 1938. Vesi johdettiin siihen läheisestä järvestä, Kipposesta, yli 700 metriä pitkää puuputkea pitkin. Sodan aikana nauloja valmistettiin valtiolle ja tehdasalueesta muodostettiin hevossairaala suurine hevostalleineen. Yhtiö luovutti sodan jälkeen maitaan maansaantiin oikeutetuille.

Sotienjälkeinen aikaMuokkaa

Myyntisopimus Naulakonttorin kanssa irtisanottiin vuonna 1947 ja Koskensaaren Oy alkoi itse myydä omia tuotteitaan. 1949-50 koneita ja laitteita uusittiin ja 1954 hankittiin uusi diesel-varakone energian tuottamiseen matalan veden aikoina. Vuonna 1955 raaka-ainelankojen hankinta helpottui tuonnin vapautumisen myötä ja 1962 solmittiin naulatehtaiden välinen sopimus ohjehinnoista ja tuotantorajoituksista. Vuonna 1963 pitkäaikainen isäntä G. M. Salmgren siirtyi eläkkeelle ja karjanhoito ja viljely lopetettiin. 1966 aloitettiin tehtaan automatisointi ja koneisiin investointi. Koskensaaren Oy:hyn liitettiin 1970 Helsingin Rauta Oy sekä Rautakivi Oy, ja muodostettiin Koskensaaren Oy Helsingin Rauta. Vuonna 1995 yritys jaettiin Koskensaaren Oy:ksi ja Helsingin Rauta Oy:ksi ja 2003 kyseiset yritykset yhdistettiin Helsingin Rauta Oy:ksi. Kipposesta voimalaitokseen vettä kuljettava puuputki uusittiin vuonna 2008, jolloin oman sähkön tuotanto moninkertaistui.

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Kotiseutumme: Multia - Petäjävesi - Uurainen; 2011-2012

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Kalpio, Olli: Ruukista naulatehtaaksi : Koskensaaren tehdasyhteisön ja ruukkilaisen elämäntavan muotoutuminen ennen toista maailmansotaa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1988. ISBN 951-679-927-2.