Korian koulu

peruskoulu
(Ohjattu sivulta Korian ja Napan koulut)

Korian koulu on peruskoulun ala-aste, joka sijaitsee Kouvolan Elimäellä, Korian kaupunginosassa/taajamassa. Koulussa on noin 380 oppilasta. Kouluun kuuluu kolme rakennusta: Pääkoulu, jossa opiskelee suurin osa oppilaista, Kivikoulu, jossa opiskelee kolme luokkaa ja Puukoulu, joka on kouluista vanhin, ja jossa opiskellaan käsitöitä. Liikuntasali löytyy viereisestä monitoimitalosta, jota myös "Monnariksi" kutsutaan. Vuonna 2016 koulussa oli 358 oppilasta.[1]

Korian koulun vuonna 1957 valmistunut päärakennus

Kouvolan kaupungin uuden kouluverkkosuunnitelman mukaan Korian koulu jatkaa toimintaansa nykyiseen tapaan mutta on mahdollista, että Korialle rakennetaan uusi koulurakennus. Nykyisin koulun toiminta ei mahdu koulun päärakennukseen, vaan esimerkiksi neljä luokkaryhmää ja käsityöluokat ovat samalla tontilla erillisissä rakennuksissa. Luokat 1C ja 2C toimii Napalla Napan lastentalossa ja tarkoituksena on, että Napan pienimpien koululaisten koulumatka on mahdollisimman lyhyt.[2]

HistoriaMuokkaa

1800-luvulla Riihimäen ja Pietarin välisen rautatien ansiosta nopeasti kasvanut Elimäen kunnan pohjoiskolkassa sijaitseva Vilppulan kylä (Korian entinen nimi) alkoi tarvita kansakoulua ja vuonna 1880 kunnanvaltuusto päätti kahden kansakoulun rakentamisesta Elimäelle, toinen Korialle ja toinen Raussilaan. Vilppulan kansakoulun, edelleen koulun käytössä oleva puurakennus valmistui vuonna 1884 ja koulun toiminta alkoi 1. lokakuuta samana vuonna. Vilppulan koulutalo oli yksikerroksinen. Siihen kuului opettajan asunnon lisäksi koulusali, työsali ja eteinen. Koulutalon sijainnista kerrotaan näin: Näköalasta ei mitään puhetta, kun koulu on rakennettu keskelle avaraa peltoa. Terveyden puolesta on paikka joteski hyvä, kummiskin vilutautiin vähän taipuva.?[3]

Vuonna 1930 koulun vanhinta rakennusta vastapäätä valmistui kivirakennus, johon tuli talonmiehen asunto. Koulun nykyinen, punatiilinen päärakennus valmistui vuonna 1957 ja koulun toiminta moninkertaistui suuren rakennuksen ansiosta.

Korian kansakoulu (ent. Vilppula) siirtyi peruskoulujärjestelmään 1970-luvulla, jolloin koulun naapuriin valmistui myös uusi Korian monitoimitalo. Vuonna 1998 koulun kaikissa kolmessa rakennuksessa alkoi mittava peruskorjaustyö, joka valmistui vuonna 1999. Tällöin päärakennukseen valmistui muun muassa uusi laajennusosa, jossa on ATK-luokka. Myös entinen liikuntasali muutettiin koulun uudeksi ruokalaksi. Korian koulu siirtyi Elimäen kunnalta Kouvolan kaupungin omistukseen automaattisesti kuntaliitoksen myötä vuonna 2009.

Syksyllä 2014 Korian koulu valittiin vuoden KiVa-kouluksi. Tämä tarkoittaa teoriassa sitä, että ainakin kaikista Suomen KiVa-kouluista Korian koulussa esiintyi tällöin kaikista vähiten koulukiusaamista.[4]

Syksyllä 2015 Korian koulu teki oman CD-levyn, jolla koulun silloiset oppilaat laulavat tunnettuja suomalaisia lastenlauluja. Ainakin osa levyn kappaleista on koulun opettajien tuottamia.[5]

Peruskorjauksista huolimatta koulun ongelmana on vielä tänäkin päivänä tilanpuute, varsinkin Korian taajaman lapsien määrän kasvun takia ja koulu toimii edelleen yhteensä viidessä eri rakennuksessa. Tulevaisuudessa Korialle saattaa tulla kokonaan uusi, tilava koulurakennus.

RakennuksetMuokkaa

 
Korian koulun toiseksi vanhin rakennus, kivikoulu.

Pääkoulu on vuonna 1957 valmistunut punatiilirakennus. Se on Korian koulun päärakennus. Siellä opiskelee suurin osa koulun oppilaista, mutta osa nykyisen oppilasmäärän oppilaista ei mahdu päärakennukseen. Päärakennuksessa sijaitsee 13 opetusryhmän luokat ja muita aineluokkia, ruokala (entinen liikuntasali) ja opettajanhuone sekä muu oppilashuolto. Rakennus peruskorjattiin 1998-1999 ja samalla sen pohjoisosaan tuli laajennusosa, missä on ATK-luokka.

Puukoulu on koulukokonaisuuden vanhin rakennus. Se on vuonna 1884 valmistunut keltainen puurakennus ja on Korian kylän vanhin koulu. Nykyään siellä on käsityöluokat.

Kivikoulu on vuonna 1930 valmistunut kivirakennus. Siellä toimi peruskorjaukseen asti talonmiehen asunto. Nykyään siellä opiskelee kolme luokkaryhmää.


Napan lastentalon koulu sijaitsee kahden kilometrin päässä Korian pääkoulusta, Napalla (Nappa). Koulussa on yleensä noin 40 oppilasta. Napantiellä sijaitsevassa koulussa on kaksi luokkaa: 1C ja 2C. Samassa rakennuksessa toimivat myös päiväkoti, esikoulu ja liikuntahalli. Koulun tarkoitus on pienentää nappalaisten 1- ja 2. luokkalaisten koulumatkaa. Napan lastentalo valmistui vuonna 1990.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa