Avaa päävalikko

Korealaisessa musiikissa on sekä perinteisiä että nykyaikaisia lajityyppejä.

Sisällysluettelo

Perinteinen musiikkiMuokkaa

PansoriMuokkaa

Pansori on musiikkia, jota esittää tavallisesti yhtye, johon kuuluu vain laulaja/kertoja ja rumpali. Pak Tongjin on yksi tunnetuimmista pansori-laulajista.[1]

NongakMuokkaa

Nongak on lyömäsoitinmusiikkia, jota esittävään yhtyeeseen, jota kutsuttiin nimellä samul on perinteisesti kuulunut noin 20-30 soittajaa. 1970-luvulta lähtien on syntynyt myös yhtyeitä, joissa on huomattavasti vähemmän soittajia, ja jotka sopivat paremmin sisätiloihin ja näyttämölle. Niitä kutsutaan nimellä samulnori.[2] Samanniminen musiikkiryhmä perustettiin vuonna 1978, ja se toi vanhalle musiikille uutta suosiota.[3]

SanjoMuokkaa

Sanjo on instrumentaalista musiikkia. Sitä esittäviin yhtyeisiin kuuluu perinteisesti sekä lyömä- että melodiasoittimia.[4]

Uskonnollinen musiikkiMuokkaa

Korealainen uskonnollinen musiikki perustuu tavallisesti buddhalaisuuteen ja perinteisiin paikallisiin uskomuksiin. Sinawi on tavallisin korealaisen uskonnollisen musiikin lajityyppi.

ChongakMuokkaa

Chongak on kuninkaallista yhtyemusiikkia. Se on yleensä täysin instrumentaalista.

KagokMuokkaa

Kagok on kuninkaallista yhtyemusiikkia, jossa esiintyy yleensä sekä mies- että naislaulajia ja säestäviä soittimia.

HovimusiikkiMuokkaa

Korealaisessa hovimusiikissa on kolme lajityyppiä; kiinalaisvaikutteiset aak ja tangak sekä puhtaasti korealainen hyangak.

AakMuokkaa

Aak syntyi kiinalaisesta rituaalimusiikista vuonna 1116. Tätä musiikkia on nykyään jäljellä enää kaksi kappaletta.

TangakMuokkaa

Tangakissa on vaikutteita sekä kiinalaisesta että korealaisesta musiikista. Aakin tavoin tangakiakaan ei ole jäljellä kuin muutamia kappaleita.

HyangakMuokkaa

Hyangakissa ei aakin ja tangakin tavoin ole kiinalaisia vaikutteita. Hyangakia esitetään oboeta muistuttavalla piri-soittimella sekä useilla jousisoittimilla.

PopulaarimusiikkiMuokkaa

Korealainen populaarimusiikki on saanut paljon suosiota myös Korean ulkopuolella. Yleensä korealainen populäärimusiikki tulee Etelä-Koreasta.

TrotMuokkaa

Trot on vanhin korealaisen populäärimusiikin lajityyppi. Joidenkin mukaan se on syntynyt japanilaisesta musiikin lajityypistä nimeltä enka.

TongMuokkaa

Tong on suosituimpia korealaisen populäärimusiikin lajityyppejä. Tong syntyi 1970-luvulla. Se on saanut paljon vaikutteita länsimaisesta populäärimusiikista.

Norae UndongMuokkaa

Norae Undong oli 1970-1980-luvuilla erityisen suosittua ollutta korealaista rock-musiikkia.

LähteetMuokkaa