Kongsberg on norjalainen teollisuuskonserni, joka on perustettu vuonna 1814. Sen liikevaihto oli vuonna 2006 noin kolme miljardia Norjan kruunua, ja henkilöstöä sillä oli 1 550. Norjan elinkeino- ja kauppaministeriö omistaa yhtiön osakkeista puolet.[1]

Kongsberg
Perustettu 1814

Konsernin pääosa on Kongsberg Defence & Aerospace (KDA). Sen päätuote on ollut meritorjuntaohjukset, etenkin Penguin, jonka toi markkinoille 1970-luvun alussa Kongsberg Våpenfabrikk -yhtiö. KDA:ssa työskentelee 1 400 henkilöä.lähde?

KDA harjoittaa avaruusalusten laitteiden ja rakenteiden tuotantoa itse ja Kongsberg Spacetec -tytäryrityksen kautta.[2] KDAn ja Norjan valtion omistama Kongsberg Satellite Services operoi satelliittien maa-asemia Tromsøssä. Yhtiö tekee Ariane 5 -raketin osia.lähde?

22. marraskuuta 2008 avattiin uusi KDA:n tehdas, joka valmistaa osia Norjan tilaamiin Lockheed F-35 Lightning II -hävittäjälentokoneisiin.[3]

Tammikuussa 2018 kerrottiin, että Kongsberg ja Patria perustavat uuden yksikön. Se tulee kehittelemään ilmatorjunta-aseistusta, lähinnä ohjuksia, sijaintipaikkanaan Tampere.[4] Heinäkuussa 2018 kerrottiin Kongsbergin ostavan Rolls-Roycen Marine-yksikön, johon kuuluvat myös tehtaat Raumalla, Turussa ja Kokkolassa[5].

Tuotteet

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa