Koneisto (festivaali)

(Ohjattu sivulta Koneisto)
Tämä artikkeli käsittelee musiikkifestivaalia. Koneisto on myös laitteen sisällä oleva osien muodostama kokonaisuus, joka aiheuttaa halutun toiminnon.

Koneisto oli Turussa ja Helsingissä järjestetty Pohjoismaiden suurinlähde? elektronisen musiikin festivaali. Festivaali järjestettiin ensimmäisinä kertoina Turussa Kupittaan alueella vuosina 2000 ja 2001, mutta se joutui talousvaikeuksien vuoksi siirtymään Helsinkiin vuonna 2002, koska Turun kaupunki ei myöntänyt riittävästi tukea festivaalia järjestävälle taholle. Helsingissä festivaali on toiminut vuosina 20022005 Kaapelitehtaalla ja Hietalahden hiekkarannalla, sekä vuonna 2006 Kampin aukiolla ja Mbar -klubilla Kampissa.

Esiintyjät muokkaa

Koneisto suosi alusta sekä kotimaisia lupaavia esiintyjiä että ulkomaisia menestyviä ja hyvin tunnettuja esiintyjiä. Ulkomaalaisista tähdistä Koneistossa ovat esiintyneet muun muassa Richie Hawtin, Luke Slater, Miss Kittin, Moloko ja The Streets. Suomalaisista suosituista ja kansainvälistäkin tunnustusta saaneista tähdistä ovat olleet esiintymässä muun muassa Lackluster, Brothomstates ja DJ Proteus.

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.