Avaa päävalikko

Klubi-36 on Iisalmelainen tyttöjen ja naisten jalkapalloseura.

Klubi-36
Koko nimi Klubi-36 r.y.
Perustettu 1992
Kaupunki Iisalmi
Kenttä Kankaan liikuntapuiston tekonurmi
Sankariniemen stadion
– kapasiteetti 500
5000 (1500 katettua)
Puheenjohtaja Mika Moilanen
Kotipeliasu
Vieraspeliasu

Seuran historiaMuokkaa

Klubi-36 r.y. on saanut alkunsa vuonna 1992, jolloin alkujaan 80-luvulla miesten jalkapalloseuraksi perustettu, toiminnaltaan hiipunut seura herätettiin uudelleen henkiin Pertti Kalantin toimesta edistämään naisten ja tyttöjen jalkapalloharrastusta Iisalmessa.

90-luvun puolen välin jälkeen seurassa pelaavien naisten ja tyttöjen määrä nousi kohisten. Uusia ikäluokkia on saatu toimintaan mukaan ja nuorimmat pelaajat ovat nykyisin iältään 5-vuotiaita ja vanhimpia ikäluokkia pelaa Edustusjoukkueessa.

Klubi-36 tekee aktiivisesti työtä jalkapallon harrastamisen eteen ja tavoitteena on kasvattaa harrastajien määrä lähelle 150 tyttöä.

Vanhemmat ikäluokat pääsivät kokeilemaan valtakunnan jalkapallotasoa kun vuoden 81-82 ikäluokan tytöt pelasivat 1998 B-tyttöjen SM-sarjaa ja vuonna 2009 B-tytöt kilvoittelivat uudelleen SM-ottelujen parissa.

Klubi-36 pelaa kaudella 2016 valtakunnallisella tasolla B Ykkösessä ja alue- ja piirijoukkueissa sekä 01-ikäisten Puolen Suomen Liigassa.

Menestyneitä pelaajiaMuokkaa

Dn-97 pelaava Saara Winter on menestynyt yksilösuorituksissa ja oli niissä Suomen C15-ikäluokan mestari vuonna 2012 ja edelleenkin Kuljetus-Laukaus sekä Pituuspotkun ennätysten haltija. Klubi-36:n kasvateista Ella Vanhanen, Emilia Iskanius, Erika Winter ja Tiia Savolainen ovat edustaneet kaudella 2015 Suomea maajoukkueissa.

TurnausMuokkaa

Vuonna 1996, pelimatkalla junassa kohti Pieksämäkeä, pelaajien taustajoukoissa vaikuttaneet Matti Korolainen ja Heimo Vidgren saivat ajatuksen järjestää "oman" ikäluokan joukkueiden turnaus Iisalmeen. Junamatkan aikana ajatus turnauksesta jalostui niin että turnaus päätettiinkin järjestää lopulta seuran tasoisena ja tavoitteena oli saada kaikille seuran joukkueille pelejä pelattavaksi Iisalmen kotikentille.

Oman jalkapalloturnauksen ja kotipelien lisääntymisen kautta tavoiteltiin jalkapallokulttuurin, Klubi-36:n ja Iisalmen kaupungin tunnettavuuden tunnettavuuden parantamista ja turnauksen toivottiin myös piristävän Iisalmen liike-elämää.

Ensimmäinen Klubin järjestämä turnaus pelattiin kesäkuussa 1997, RCollection-nimellä, ja siitä lähtien perinteeksi muodostunut turnaus on järjestetty joka vuosi kesäkuussa ennen juhannusta. Turnaus pelataan nykyisin Säästöpankki Optia Girls'Cup nimellä.

Aiheesta muuallaMuokkaa