Kirkkokaari (muinaisruotsi kirkiu balker, ruots. kristnu balker)[1] oli Ruotsin muinaisten maakuntalakien osasto, joka sisälsi säädökset kirkon oikeuksista ja velvollisuuksista talonpoikaisyhteiskunnassa. Tämä kirkko-oikeudellinen osasto perustui paljolti kanoniseen oikeuteen, joka oli käytössä kirkollisissa tuomioistuimissa. Kirkkokaari oli mukana kaikissa muissa Ruotsin maakuntalaeissa paitsi Gotlannin laissa. Keskeisessä asemassa olivat Länsi-Götanmaan ja Uplannin lain kirkkokaaret.[1][2]

Koko Ruotsia koskeva kirkkokaari aiottiin sisällyttää Maunu Eerikinpojan maanlakiin, mutta aie raukesi kirkon vastustukseen. Uplannin lain kirkkokaari syrjäytti vähitellen muut versiot ja se oli käyttökelpoisilta osiltaan käytössä myös uskonpuhdistuksen jälkeen.[2] Uskonpuhdistus muutti kirkollisia oloja ja tarvittiin uusia säädöksiä, joista keskeisimmät olivat vuoden 1571 kirkkojärjestys ja vuoden 1686 kirkkolaki, mutta ne eivät syrjäyttäneet kirkkokaarta kokonaan.[3] Vasta vuoden 1734 laki, joka sisälsi avioliittoa, perintöä ja muitakin kirkkokaariin sisältyneitä säännöksiä, syrjäytti vanhat oikeusnormit ja samalla kirkkokaari menetti merkityksensä oikeuslähteenä.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b Otavan iso tietosanakirja. Osa 4, palsta 1056, hakusana kirkkokaari. Helsinki: Otava, 1963.
  2. a b c Uusi tietosanakirja. Osa 10, palsta 758, hakusana kirkkokaari. Helsinki: Tietosanakirja oy, 1962.
  3. Iso tietosanakirja. Osa 6, palsta 887, hakusana kirkkokaari. Helsinki: Otava, 1934.