Kirjakäärö

rullalle kääritty teksti

Kirjakäärö on rullalle kääritty teksti. Se oli aina 300-luvulle asti yleisin tapa kirjoittaa kirjoituksia, kunnes koodeksi eli kirjamuoto korvasi sen. Kirjakäärön materiaaleina käytettiin aluksi papyrusta ja myöhemmin pergamenttia sekä paperia, jotka oli yleensä rullattu toisesta tai molemmista päistä sauvan tai tikun ympärille.[1]

Kirjakäärö entisestä Kölnin Glockengassen synagogasta

Vaikka kirjakäärön materiaali on yhtenäinen, se saattaa koostua useasta reunoistaan yhteen liimatusta sivusta. Sivuille on kirjoitettu tekstiä yleensä palstoihin, joiden molemmat reunat on tasattu. Kirjakääröä luetaan sivu kerrallaan rullaamalla sitä auki toisesta suunnasta ja rullaamalla kääröä kiinni toisesta suunnasta. Kuten nykyajan kirjoissakin, joissakin kielissä teksti etenee käärössä oikealta vasemmalle ja joissakin kielissä vasemmalta oikealle.[2]

Kirjakääröt korvanneet koodeksit yleistyivät suhteellisen nopeasti. Ensimmäiset koodeksit kirjoitettiin ensimmäisellä vuosisadalla, ja ne yleistyivät Euroopassa ja Euroopan lähialueilla kristinuskon levitessä. Egyptin arkeologisista löydöistä tiedetään, että 400-luvulla koodekseja oli käytössä jo 10-kertainen määrä kirjakääröihin nähden. Viimeistään 500-luvulla kirjakääröjen käyttö oli jo lähes kokonaan loppunut.[2] Kirjakääröjä käytetään kuitenkin yhä joissakin yhteyksissä. Esimerkiksi juutalaisten Sefer Tora, eli toorakäärö, kirjoitetaan perinteen mukaan edelleen eläimennahasta tehdylle kirjakäärölle. [3]

Lähteet muokkaa

  1. Valentine, Patrick: A Social History of Books and Libraries from Cuneiform to Bytes, s. 16. Scarecrow Press, 2012. ISBN 0810885719. (englanniksi)
  2. a b Andrews, Edward: THE TEXT OF THE NEW TESTAMENT: A Beginner's Guide to New Testament Textual Criticism, [Second Edition], s. 10-12. Christian Publishing House, 2016. ISBN 9781945757013. (englanniksi)
  3. Scharfstein, Sol: Torah and Commentary: The Five Books of Moses : Translation, Rabbinic and Contemporary Commentary, s. 28. , 2008. ISBN 9781602800205. (englanniksi)
 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kirjakäärö.