Kimmo Porttila

suomalainen urheilutoimittaja ja -selostaja

Kimmo Porttila (s. 1982[1]) on suomalainen urheilutoimittaja ja -selostaja, joka on työskennellyt muun muassa Ylen urheilutoimituksessa ja MTV Urheilussa. Hän on toiminut Ylen urheiluselostajana muun muassa jääkiekossa, alppihiihdossa, mäkihypyssä, yleisurheilussa ja jalkapallossa – sekä televisiossa että radiossa. Viime vuosina Porttila on toiminut YLE:n selostajana hiihdon ja yleisurheilun arvokisoissa, kuten Tokion kesäolympialaisissa ja Pekingin talviolympialaisissa. Sitä ennen hän oli selostajana myös Rio de Janeiron 2016 kesäolympialaissa ja 2018 Pyeongchangin talviolympialaisissa.

Ura muokkaa

Porttila aloitti urheilutoimittajauransa SportFM-urheiluradiossa vuonna 2003. Hän työskenteli vuosina 2004–2011 Ylellä. Vuonna 2011 hän siirtyi MTV:n urheilutoimitukseen.[1] MTV:n kanavilla Porttila selosti muun muassa jääkiekon MM-kilpailuja ja satunnaisesti hiihdon maailmancupia Antero Mertarannan ollessa lomalla. Hän oli usein myös hiihdossa toimittajana.[2]

2015 Porttila siirtyi takaisin Yle Urheiluun.[1] Vuonna 2016 Porttila selosti Ylellä jalkapallon EM-kilpailuissa, yleisurheilun EM-kilpailuissa, jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailuissa ja yleisurheilua Rion kesäolympialaisissa. Porttila selosti yleisurheilua myös EM-kilpailuissa 2018 ja MM-kilpailuissa 2019. Tokion kesäolympialaisissa hän on niin ikään yleisurheiluselostajana.[2][3][4] Syksystä 2021 lähtien Porttila on Ylen maastohiihtolähetysten pääselostaja.[5]

Yksityiselämä muokkaa

Porttilan isä on urheilutoimittaja Jari Porttila.[1] Kimmo Porttila on naimisissa radiotoimittaja Riikka Porttilan kanssa. Heillä on kaksi lasta.[6]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Silvennoinen, Santtu: Legendan poika debytoi Ylen selostuskopissa iltalehti.fi. 25.11.2016. iltalehti.fi. Viitattu 30.7.2021.
  2. a b Kimmo Porttilan LinkedIn-profiili. linkedin.com: Porttila, Kimmo. Standardin verkkoversio (viitattu 30.7.2021).
  3. Kantsila-Blomberg, Ira: Vessaan ei ole asiaa maratonin aikana, paljastaa MM-kisojen urheiluselostaja Kimmo Porttila karjalainen.fi. 29.9.2019. Viitattu 30.7.2021.
  4. Saarinen, Ossi: Kaikki Tokion olympialaisista – katso kisaohjelma ja tutustu, miten kisat näkyvät ja kuuluvat Ylen kanavilla yle.fi. 16.7.2021. Viitattu 16.7.2021.
  5. Lund, Sakari: Toni Roponen ja Aino-Kaisa Saarinen mukaan Yle Urheilun hiihtotiimiin – nämä kilpailut Yle näyttää kanavillaan yle.fi. 27.9.2021. Viitattu 27.9.2021.
  6. Karjalainen, Katariina: Anna: Radiojuontaja Riikka Porttila sai paniikkikohtauksia kesken suoran lähetyksen – joutui jättämään työt toimittajana mtvuutiset.fi. 6.9.2020. Viitattu 30.7.2021.
Tämä toimittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.