Kim Yo-jong

pohjoiskorealainen poliitikko ja Kim Jong-ilin tytär

Kim Yo-jong (s. 26. syyskuuta 1987 tai 1989[1]) on pohjoiskorealainen poliitikko ja maan johtajan Kim Jong-unin pikkusisko. Hän on merkittävässä asemassa Pohjois-Korean hallinnossa.

Kim Yo-jong
Kim vuonna 2018.
Kim vuonna 2018.
Henkilötiedot
Syntynyt26. syyskuuta 1987 (ikä 36)
Poliitikko
Puolue Korean työväenpuolue
Vanhemmat Kim Jong-Il ja Ko Yong-hui
Sukulaiset Kim Jong-un (veli)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Elämäkerta muokkaa

Kim Yo-jong syntyi yhdysvaltalaisten lähteiden mukaan 26. syyskuuta 1989 ja eteläkorealaisten lähteiden mukaan 1987. Hän on isänsä Kim Jong-ilin nuorin lapsi ja ainoa tytär sekä Pohjois-Korean nykyisen johtajan Kim Jong-unin pikkusisko.[2]

Kim kävi veljensä tavoin koulua Bernissä Sveitsissä. Hän käytti Sveitsissä salanimeä Pak Mi-hyang ja harrasti tiettävästi balettia.[2]

Palattuaan Pohjois-Koreaan vuonna 2000 tai 2001 Kim kävi lukion ja sen jälkeen Kim Il-sungin yliopiston Pjongjangissa. Isänsä mukaan Kim suunnitteli jo vuonna 2002 poliittista uraa. Kim työskenteli vuodesta 2010 alkaen kansallisessa puolustuskomiteassa ja isänsä sihteeristössä. Julkisuudessa Kim esiintyi ensimmäisen kerran isänsä hautajaisissa vuonna 2011.[2]

Veljensä noustua valtaan Kim nimitettiin maata hallitsevan työväenpuolueen propagandan ja agitaation osaston varajohtajaksi.[2] Kimin tehtävänä on varmistaa, että hänen veljensä kuvataan vahvana johtajana ja että maa näyttää hyvin toimivalta. Kim on myös nähty usein avustamassa veljeään tärkeissä tilaisuuksissa.[2] Hän vastaa myös veljensä turvallisuudesta.[3] Kim toimi mahdollisesti veljensä sijaisena vuonna 2014 tämän sairastaessa.[4]

Kim on Korean työväenpuolueen keskuskomitean jäsen sekä lokakuusta 2017 alkaen politbyroon varajäsen.[4] Tammikuussa 2021 hänet pudotettiin politbyroosta.[5]

Kimillä on paljon vaikutusvaltaa maassaan, ja hänen on arveltu saattavan nousta valtaan veljensä jälkeen. Tätä vastaan puhuu asiantuntijoiden mukaan se, että Pohjois-Korea on hyvin miesvaltainen yhteiskunta.[2]

Kimin on kerrottu olevan naimisissa puoluesihteeri Choe Ryong-haen pojan Choe Songin kanssa, ja heillä on yksi lapsi (s. 2015).[4] Toisen lähteen mukaan hän olisi naimaton ja lapseton.[2]

Lähteet muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

  • Lee, Sung-Yoon: Pohjois-Korean prinsessa – Diktaattorin sisar Kim Yo Jong. Bazar Kustannus 2023. ISBN 9789523764491