Kiitollisuus
Kiitollisuus on tunne, joka syntyy, kun ihminen tunnistaa itselleen tapahtuneen jotain hyvää ja oivaltaa sen olevan jonkun toisen ansiota. Kiitollisuus voi syntyä myös siitä, että henkilölle ei tapahtunut odotuksista huolimatta mitään pahaa. Kiitollisuus voi kohdistua toisen ihmisen ohella johonkin muuhunkin kohteeseen.[1]
Kiitollisuuden tunnetta vahvistaa se, jos teko on tehty hyvässä tarkoituksessa, tai jos hyötyjä pitää auttajastaan, tai jos apu ylittää saajan odotukset, minkä vuoksi ihmiset ovat usein kiitollisempia tuntemattoman antamasta avusta kuin ystävänsä antamasta avusta. Kiitollisuutta ei aina synny, jos auttava teko on tehty itsekkäistä syistä.[1]
Kiitollisuus edistää ihmisten välistä myönteistä vuorovaikutusta. Kiitollisuus onkin yksi merkittävimmistä sosiaalisista tunteista ja luonteenpiirteenä hyvin arvostettu – kiitollisuutta osoittavista ihmisistä pidetään, ja kiittämättömiä halveksutaan.[1]
Kiitollisuus toimii moraalisena barometrina, joka tuo näkyville sen, että joku on ollut hyödyksi toiselle ihmiselle. Se on myös moraalinen motivaattori, joka rohkaisee ihmisiä käyttäytymään myönteisesti toisia kohtaan. Lisäksi kiitollisuus on moraalinen vahvistaja, joka rohkaisee ihmistä osoittamaan kiitollisuutta jatkossakin.[1]
Kiitollisuutta usein osoittavat ihmiset ovat tutkimusten mukaan tavallista miellyttävämpiä, sosiaalisempia, toiveikkaampia ja tunneälykkäämpiä. Heillä on tavallista korkeampi itsetunto, ja he ovat keskimääräistä uskonnollisempia ja hengellisempiä. He ovat tavallista harvemmin masentuneita, vihamielisiä, itsekkäitä ja neuroottisia. Erityisen vahvasti kiitollisuus korreloi onnellisuuden kanssa, ja kiitollisuuden ja onnellisuuden on arveltu ruokkivan toisiaan eri tavoin.[1]