Avaa päävalikko

Kiitokori on suomalainen erikoisajoneuvojen koreja valmistava yritys. Kiitokori on erikoistunut erityisesti linja-autoihin sekä lentokentillä käytettäviin jäänpoistoautoihin. Kiitokorin tehdas sijaitsee Kausalassa.

Kiitokori Group-konserniin kuuluvat korivalmistaja Kiitokori Oy:n lisäksi myös Saurus-merkkisiä palo- ja pelastusajoneuvoja valmistava Sammutin Oy Jyväskylässä, hydraulisia nostolavoja valmistava Vema Lift Oy Kaarinassa sekä linja-autojen ja erikoisajoneuvojen sähköjärjestelmiä valmistava Minorum Oy Tuusulassa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2011 noin 35 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 235.[1]

HistoriaaMuokkaa

Kiitokorin edeltäjä oli vuonna 1943 perustettu Kausalan Rakennuspuutyö Oy, joka valmisti ovia ja ikkunoita. Yrityksen kiinteistö tuhoutui tulipalossa lokakuussa 1947. Tasan vuoden kuluttua tästä, lokakuussa 1948 yrityksen nimi muutettiin Kiitokori Oy:ksi ja uuden yhtiön toimialaksi tuli autonkorien valmistus.[2]

Toimintansa alkuaikoina Kiitokori valmisti myös kuorma-autojen ohjaamoja erityisesti Sisu- ja Vanaja-autoihin sekä myymälä- ja kirjastoautoja. Ensimmäinen paloauto valmistui vuonna 1952 ja ensimmäinen myymäläauto vuonna 1956. Kuorma-auton ohjaamojen valmistus hiipui, kun autovalmistajat alkoivat tehdä autojen hytit itse. Kirjasto- ja klinikka-autojen tuotanto alkoi 1960-luvun puolivälin aikoihin ja samaan aikaan autojen korirakenteissa siirryttiin puusta teräkseen. Myymäläautojen kauppa kukoisti 1970-luvulle saakka; tuhannes Kiitokorin rakentama myymäläauto luovutettiin ostajalle vuonna 1970. Sadas Kiitokorin valmistama kirjastoauto luovutettiin yhtiön kotikuntaan Iittiin vuonna 1973.[2]

Ajokki Oy osti Kiitokorin koko osakekannan vuonna 1984, ja samana vuonna Kiitokori sai Neuvostoliitosta suurtilauksen, joka käsitti 40 television ulkolähetysautoa. Vuonna 1986 Kiitokori siirtyi Wiima Oy:n omistajalle, diplomi-insinööri Ilmari Mustoselle.[2]

Kiitokori on koko toimintansa ajan ollut pienehkö tai keskisuuri valmistaja; vuonna 1956 Kiitokori rakensi kymmenen uutta koria ja täyskorjasi viisi. Kahta vuosikymmentä myöhemmin 1975 tuotantomäärä oli 15 koria, kun alan suurimmat suomalaiset tuottivat noin kymmenkertaisia määriä.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Kiitokori Group 2013. Kiitokori. Viitattu 14.3.2013.
  2. a b c Pekka Paloranta: Kiitokori Oy 70 vuotta: Erikoistunut menestyy myös murroksessa. Hetku-lehti 4/2018, s. 14–21. Helsinki: Suomen Linja-autohistoriallinen Seura ry.
  3. Viitaniemi, Matti ja Mäkelä, Aarne: Suomen linja-autoliikenteen historia, s. 357, 366. Jyväskylä: Linja-autoliitto ry, 1978. ISBN 951-99162-8-8.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kiitokori.
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.