Wikipedia

Kierikkikankaan asuinpaikka

Kierikinkankaan asuinpaikka sijaitsee Oulun Yli-Iissä 1,6 kilometriä Iijoen Kierikin voimalaitoksesta yläjuoksulle päin Kierikkisaaren kohdalla joen pohjoisrannalla. Vuonna 1966 löytynyt laaja asuinpaikka on osa Kierikin kivikautista löytökompleksia, jonka muinaiset asukkaat ovat kuuluneet tyypillisen kampakeramiikan kulttuurin loppuvaiheeseen. Yhden asumuksen läheltä teetetyt ajoitukset antoivat 3 500 eaa.. Kuuluisa vuonna 2001 avattu arkeologinen matkailukeskus Kierikkikeskus on rakennettu juuri tänne, jossa se on toiminut vuodesta 2005 lähtien myös tutkimuskeskuksena ja museona.[1][2][3]

Kierikinkankaan asuinpaikka
Sijainti

Kierikinkankaan asuinpaikka
Koordinaatit 65°21′37.9585″N, 25°56′52.4416″E
Valtio Suomi
Historia
Tyyppi Asuinpaikka
Huippukausi kivikausi
Kaupunki Oulu, Yli-Iin kaupunginosa
Merkitys Myöhäiskivikautinen laaja asuinpaikka

Tutkimushistoria muokkaa

Kun Kierikin voimalaitoskanketta alettiin toteuttaa, alettiin patoaltaan ja sen lähialueita inventoida ja tutkia muinaisjäänteiden varalta. Vuonna 1966 oli Aimo Kehusmaa huomannut Kierikinkankaalla kolme painannetta, joiden ensin otaksuttiin olevan kodanpohjia. Sorakuopan lähellä suoritetuissa testikaivauksissa löydettiin keramiikkaa, mikä kytki alueen tyypilliseen kampakeramiikan kulttuurivaiheeseen. Kun kodanpohjia eli asumuspainanteita, kuten niitä nykyään kutsutaan, käytiin 1970-luvulla katsastamassa, huomattiin niitä olevan paljon enemmän.[2]

Niitä ei tuolloin vielä alettu tutkia, sillä ensiksi tutkittiin vuonna 1963 löydetyt Kierikin sorakuopan osittain tuhoutuneet asumuspainanteet Eeva-Liisa ja Hans-Peter Schultzin johdolla vuosina 1986−1987. Samalla inventoitiin Kierikinkankaalta 29 asumuspainannetta. Saman vuoden aikana löydettiin myös vielä Korvalan asuinpaikka ja Purkajasuon kalastusalue. Vuonna 1993 Oulun yliopiston inventointikurssi saapui inventoimaan Kierikinkangasta, kun Kuuselankankaalla huomattiin maansiirtotyömaalla kivikautisia esineitä. Siitä tuli merkittävä kohde, jota tutkittiin vielä 2000-luvulla. Viimein vuoden 1995 inventoinnissa Pentti Koivunen totesi Kierikinkankaalla 36 asumuspainannetta, jotka sijaitsivat kaikki Pahkatien ja joen välissä.[2][3]

Vuonna 1998 alettiin Kierikinkankaalla valmistella Kierikkikeskuksen rakentamista suorittamalla ensimmäinen kaivaus Petro Pesosen johdolla, ja toinen kaivaus Hans-Peter Schulzin ja Eija Ojanlatvan johdolla. Seuraavana kesänä 1999 Pesonen jatkoi alueen tutkimuksia, jolloin hän oli kaivanut jo noin 570 m². Vuosina 1999, 2000 ja 2003 kaivauksia jatkettiin, jotta matkailuhotelli, sen parkkipaikka ja sinne johtavat tiet voitiin rakentaa. Vuonna 2002 tunnettiin alueelta 65 ja vuonna 2006 jo 66 asuinpainannetta.[3][4]

Yleisökaivaukset muokkaa

Vuodesta 2006 saakka Kierikinkankaalla on suoritettu vuosittain tutkimuksia erilaisin yleisökaivauksin ja tutkijakoulutuskaivauksin. Näitä aiotaan tehdä edelleen.[3]

Asuinpaikka muokkaa

Kierikinkangas on laaja asuinpaikka, jossa on ollut 66 asumuspainannetta ja josta on jo ennen tutkimuksien alkamista tuhoutunut noin 40 asuinpainannetta muun muassa hiekanotossa. Asuinpaikka on jaettu tutkimuksellisista syistä neljään alueeseen, joihin viitataan kirjaimilla A, B, C ja D sekä kahteen löytöpaikkaan E ja F.[1][3]

Muinainen ympäristö muokkaa

Kierikinkankaan asuinpaikka on sijainnut muinoin Iijoen jokisuiston rantavalleilla, joita on muodostunut maankohoamisen, meren aallokon, tuulen ja jäiden yhteisvaikutuksesta. Vallit seuraavat muinaisen joenuoman tai meren rantaa. Osa asumuspainanteista sijaitseekin nykyisen joenrannan lähellä. Valli seuraa joenrantaa, mutta kääntyy metsään pohjoissuuntaan. Sieltä löytyy lisää asumuspainanteita.[2][5]

Asumukset muokkaa

Vuonna 2006 löytyi asuinpainanteesta asumuksen nurkkarakennetta. Sen kohdalta löydetystä hiilenpalasesta teetettiin radiohiiliajoitus, joka antoi rakennusajaksi 3500 eaa. Asumus on kaivettu maahan ja seinämiä on tuettu puisilla rakenteilla. Niistä on jäänyt hiekkaan tummia värjäytymiä, joista on päätelty asumuksen mittoja ja seinien välisiä kulmia. Lounais-luode-suuntainen seinä on saattanut palaa, koska sen vierestä on jäänyt jäljelle runsaasti hiilenkappaleita. Vaikuttaa siltä, että asumus ei ole ollut suorakaiteen muotoinen vaan monikulmio. Koska lattian likamaakerros on ohut ja epäselvä, ei lattian muotoa voida vielä pitää selvitettynä. Lattialla on voinut olla jokin rakenne, kuten puualusta tai nahkapeite, mikä olisi estänyt maa-aineksen tummumisen ja sekoittumisen. Asumuksen oviaukko osoittaa kaakkoon, mutta asumuksen kattorakenteista ei ole löydetty merkkejä.[6][3]

Asumuksen sisällä ollutta tulisijaa oli käytetty vain vähän. Tästä voitiin päätellä, että asumusta ei ole käytetty talvella ja että tulen polttaminen on ollut satunnaista. Asumuksen ulkopuolella ollut tulisija on ollut runsaammassa käytössä ja sen rakenne on kuoppalieden kaltainen. Muualtakin asumuksen läheltä tavattiin tulenpidon merkkejä, mutta sitä ei tiedetä, ovatko ne asumuksen kanssa samanikäiset, sillä auinpaikkaa asutettiin useiden sukupolvien ajan.[7][3]

Hautaukset muokkaa

Kierikinkankaalta löytyi vuonna 2008 ensimmäinen hautaus koko Kierikin muinaisalueelta. Itse vainajasta ei löydetty jälkeäkään ja olettamus haudasta perustuukin punamullan käyttöön. Punamultaläikkä sijoittui alueelle, joka oli 2 metriä pitkä, 0,5 metriä leveä ja paksuimmillaan 30 senttimetriä paksu. Punamultahaudat ovat Suomessa olleet yleisiä kivikaudella. Niissä koko vainaja tai osa vainajasta peitettiin punamultakerroksella.[6][5]

Haudan alta otettiin hiilinäyte ajoitusta varten. Myös haudan kohdalla hajonneen saviastian sirpaleissa olevasta korjausliimasta teetettiin ajoitus. Hiilenpalanen, joka on ollut paikalla ennen hautausta, on noin vuodelta 3515 eaa. Myös saviruukku on todennäköisesti hautaa vanhempi ja se n alkuperä ajoitettiin noin vuoteen 3505 eaa. Vainajalle ei ilmeisesti annettu mukaan sellaisia epäorgaanisia hauta-antimia, jotka olisivat säilyneet, ja jos ne olivat orgaanisia, ovat ne hävinneet jäljettömiin niin kuin vainajakin.[8][5]

Kaivauksissa tarkkailtiin hautakuopan muotoa, jolloin huomattiin hiekan kerroksien väristä ja lajittuneisuuden säilymisestä, että aukon muoto on ollut kulmistaan pyöritetty suorakulmio. Haudan pohja oli ilmeisesti kuoppamainen, sillä vainajan hajottua punamulta oli vajonnut kuopan pohjalle muodostaen V-kirjaimen muotoisen poikkileikkauksen.[6][5]

Elinkeinot muokkaa

Happamassa hiekkamaassa, joka huuhtoutuu läpi eikä pidätä happea, orgaaninen aines ei säily pitkään. Siksi kaikki teurasjäte ja jopa luut häviävät kokonaan. Luuta voi kuitenkin säilyä, jos se poltetaan ensin nuotiossa. Palanutta luuta etsitäänkin nuotionpohjista seulomalla niiden tuhkaa tiheällä seulalla. Kierikinkankaan luujäte on ollut pientä ja murustuvaa, joten lajitunnistusta on ollut vaikeaa tehdä. Silmämääräisesti tarkasteltuna palaneessa luuaineksessa on erottunut hylkeiden sormiluita, kalan nikamia ja ehkä linnunluita. Kahdesta näytteestä, jotka sisälsivät yhteensä 69 fragmenttia, tunnistettiin grönlanninhylkeen luuta.[9] Asuinpaikan sijainnin perusteella oli odotettavissakin, että kalastuksella ja hyljestyksellä olisi ollut suuri merkitys. Luuanalyysi voisi kertoa, oliko luujätteen joukossa muita nisäkkäitä.

Korvalan asuinpaikan lähettyvillä Purkajasuolla on paljastunut maatunut muinainen lahdelma, josta löytyi työstettyä puutavaraa ja kalastukseen liittyviä katiskoja tai rysiä. Ne ovat sinne paikalleen jääneitä tai joen sinne uittamia. Niiden radiohiiliajoitus vastaa Kierikinkankaan asutusta.[10]

Esineistöä muokkaa

Työkalut muokkaa

Tuuraa on käytetty esimerkiksi avannon tekemiseen jäähän tai kolojen iskemiseen maahan. Tällaiset terät on tehty kovista aineista, joita ovat esimerkiksi kivi tai hirven sääriluu. Muutama tuuran kärki ja yksi pituussuunnassa haljennut tuura löytyi vuosien 2008 ja 2009 kaivauksilla. Kirveet ja taltat saattavat olla molemmat saman kokoiset ja muotoiset. Kirveitä on useimmin käytetty oksimiseen ja puun kaatamiseen. Taltat ovat olleet veistotyökaluja, jotka on vartettu työtehtävästä riippuen eri tavoin. Taltaksi nimettyjä teriä on löytynyt jokaisella yleisökaivauksella, joten niiden voi olettaa olleen yleisimpiä työvälineitä. Veitsiä tai niiden katkelmia on löytynyt usealta kaivaukselta. Erikoisen muotoisia ovat liuskekivestä tehdyt T-kirjaimen muotoiset veitset. Kaapimet ovat kivikauden työvälineistä vähiten työstettyjen työvälineiden joukossa. Ne ovat teräväreunaisia kivityökaluja, joilla kaavitaan kuorta puusta, rasvaa nahasta tai muuta vastaavaa. Vuonna 2006 löytyi muinaisesta kuopasta yli 30 kaavinta yhdestä kasasta. Kaivauksissa on löytynyt lukuisia hioutuneita kiviä, joita arvellaan hioimiksi. Hioimella pyöristettiin puuesineitä tai teroitettiin kirveitä tai muita kivisiä työvälineitä.[7][6][11][3]

Keramiikkaa muokkaa

Löydetty keramiikkaa koostuu enimmäkseen sirpaleista, joita on löydetty likamaakerroksesta tai jätekuopista. Kyse lienee hajonneiden ruukkujen sirpaleista, jotka on hylätty jätteenä. Vuoden 2008 yleisökaivauksella löydettiin yksi kokonainen hajonnut ruukku, jonka sirpaleet löytyivät pienen alueen sisältä. Tämäkin alue oli sekoittunut, kun paikalle oli jälkeenpäin kaivettu punamultahauta. Ruukku oli vanhuuttaan halkeillut ja sitä oli korjailtu koivuntuohitervalla. Siitä teetetty ajoitus antoi tervan valmistetuksi 3500 eaa.[6]

Löytynyt keramiikka-aineisto käsittää enimmäkseen tyypillistä kampakeramiikkaa, jota merkitään KaII:1b. Sen astioiden raaka-aineena on yleensä ollut hieno savi, johon on sekoitettu orgaanista kuitua ja joka on poltettaessa palanut pois. Myös hiekka on täällä yleinen sekoiteaines, mutta sen sijaan asbestikuidut ovat harvinaisia. Joissakin tyypillisen kampakeramiikan astioissa oli mukana hieman asbestia, mutta vasta myöhemmin Kierikin keramiikan astioissa se tuli tärkeäksi sekoiteaineeksi. Kierikin keramiikkaa on kuitenkin ollut Kierikinkankaalla harvinaisempaa.[3]

Kaakkois-Suomen suunnalta levinnyt asbestin käyttö keramiikan lisäsekoitteena alkoi ja myöhemmin vakiintui Kierikin keramiikassa. Tilanne on ollut hieman samantapainen Iijoen vastarannalla Kotikankaan asuinpaikalla, jossa on myös havaittu asbestin käytön kokeilua.[12]

Savi-idolit muokkaa

Savi-idolit on suomalaisessa arkeologiassa nimitys ihmis- tai eläinhahmoisille saviesineille, jotka on tulella muutettu keraamisiksi. Ne ovat yleisiä tyypillisen kampakeramiikan yhteydessä, ja niitä on löydetty myös Kierikinkankaalta.[13]

Poltettujen saviesineiden kappaleita on löytynyt vuosina 2006, 2007, 2010 ja 2011. Vuonna 2006 löydetyistä viidestä savenkappaleesta kaksi sisälsi joitakin savi-idolin piirteitä. Koska ne ovat hajonneet, niiden alkuperäistä aihetta ei voi enää selvittää. Vuonna 2007 löytyi kahdesta jätekuopasta kaksi mahdollista savi-idolin katkelmaa. Vuoden 2010 esine oli pitkänomainen ja vuoden 2011 löytö sekä pitkänomainen että kaareva, mutta nekin olivat hajonneet tunnistamattomiksi. Kierikinkankaan yleisökaivauksilta ei ole toistaiseksi tavattu ehjiä savi-idoleita.[7][14][11][3]

Meripihkakorut muokkaa

Tyypillisellä kampakeraamisella kaudella meripihkakorut ovat olleet harvinaisempia kuin sitä seuranneella kulttuurikaudella. Meripihkan määrä Kierikin alueella on Suomessa huomattava, siksi siihen kiinnitetään paljon huomiota. Kierikinkankaalla meripihkan suurtuonti oli vasta alkamassa. Vuonna 2006 löytyi kaksi putkihelmeä. Putkihelmi on pyöristetty palanen, jonka läpi pituussuuntaan on porattu reikä pujottamista varten. Seuraavana vuonna löytyi katkennut meripihkarengas. Katkelmaa on vielä kannettu koruna, sillä sen nurkkaan on porattu ripustamista varten reikä. Samana vuonna löytyi toinen putkihelmi, joka on vain 5 millimetriä pitkä. Vuonna 2009 löytyi vielä yksi putkihelmi.[15]

Piiesineet muokkaa

Vuosien 2006–2011 yleisökaivauksilta löytyi vain muutama piikivenkappale. Se, että piikiveä ja meripihkaa ilmaantuu löytöihin, liittynee kaukokaupan käyntiin. Kumpaakin löytyi kuitenkin vähän, joten sitä on todennäköisesti pidetty arvokkaana materiaalina. Piikiven iskoksetkin ovat harvalukuisia. Ennen yleisökaivauksia on löytynyt yksi nuolenkärki, ja yleisökaivauksissa on löytynyt kaksi pii-iskosta, yksi ruskeasta piistä valmistettu nuolenkärki vuonna 2008 sekä toinen nuolenkärki vuonna 2009.[6][8]

Punamultaa muokkaa

Punamultaa on kivikaudella käytetty ainakin hautausten pyhittämiseen siten, että vainajien päälle ripoteltiin kerros punamultaa. Tapa on erittäin vanha. Kierikistä tavattu ainoa hauta paljastui juuri punamullan käytön vuoksi. Vuoden 2008 kaivauksissa löytyi kaksi punamultakokkaretta, jotka on voitu kätkeä hautauksen varalta talteen tai tarkoittaa esimerkiksi väriaineen valmistamiseen. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu punamultakokkare.[6]

Lähteet muokkaa

  • Franzén, Patrik: Kevyttä ja kaunista – Yli-Iin meripihkalöydöt, s. 151–159. kirjasta Ei kiveäkään kääntämättä. Oulu: Pentti Koivusen juhlakirjatoimikunta, 2009. ISBN 978-952-92-6079-9. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Nuñez, Milton & Franzén, Patrik: Implications of Baltic amber finds in northern Finland 4000–2000 BC. Archaeologia Lituana, 2011, 12. vsk, nro 1, s. 10–24. Vilna, Liettua: Akademinė Leidyba. ISSN 1392-6748. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 27.11.2012. (englanniksi)
  • Pesonen, Petro: Semisubterranean Houses in Finland – a Review, s. 9–41. artikkeli julkaisusta ääHut and Houses – Stone Age and Early Metal Age Buildings in Finland. Helsinki: Museovirasto, 2002. ISBN 951-616-079-4. (englanniksi)
  • Viljanmaa, Sami: Punamultahauta Yli-Iin Kierikinkankaan kivikautiselta asuinpaikalta, s. 151–159. kirjasta Ei kiveäkään kääntämättä. Oulu: Pentti Koivusen juhlakirjatoimikunta, 2009. ISBN 978-952-92-6079-9. Teoksen verkkoversio (pdf).

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Muinaisjäännösrekisteri: Kierikinkangas Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 25.5.2004. Museovirasto. Viitattu 3.2.2014.
  2. ↑ a b c d Koivunen, Pentti: Kodanpohjia ja meripihkaa Kierikistä. Muinaistutkija, 1996, nro 1, s. 2-7. Vaasa: Suomen Arkeologinen Seura. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ a b c d e f g h i j Viljanmaa, Sami: Yli-Ii (28) Kierikinkangas Yleisökaivaus kivikautisella asuinpaikalla 12.5.–21.9.2011 (pdf) (kaivausraportti) 2012. Yli-Ii: Kierikkikeskus. Arkistoitu 22.2.2014.
  4. ↑ Pesonen, Petro: Semisubterranean Houses in Finland, 2002
  5. ↑ a b c d Viljanmaa, Sami: Punamultahauta, 2009
  6. ↑ a b c d e f g Viljanmaa, Sami: Yli-Ii (28) Kierikinkangas Yleisökaivaus kivikautisella asuinpaikalla 1.5.–30.9.2008 (pdf) (kaivausraportti) 2009. Yli-Ii: Kierikkikeskus.
  7. ↑ a b c Annala, Sini & Viljanmaa, Sami: Yli-Ii (28) Kierikinkangas Yleisökaivaus kivikautisella asuinpaikalla 1.6.–30.9.2006 (pdf) (kaivausraportti) 2007. Yli-Ii: Kierikkikeskus.
  8. ↑ a b Viljanmaa, Sami: Yli-Ii (28) Kierikinkangas Yleisökaivaus kivikautisella asuinpaikalla 15.5.–30.9.2009 (pdf) (kaivausraportti) 2010. Yli-Ii: Kierikkikeskus.
  9. ↑ Ukkonen, Pirkko: The Early History of Seals in the Northern Baltic. Annual Zoologial Fennici, 2001, nro 39, s. 187–207. Helsinki: Finnish Zoological and Botanical Publishing Board. ISSN 0003-455X. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 2.2.2014. (englanniksi)
  10. ↑ Koivisto, Satu: Suoarkeologian haasteet ja mahdollisuudet, s. 5–15. (teoksesta Arkeologipäivät 2009). Helsinki: Suomen arkeologinen seura r.y., 2009. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.9.2012).
  11. ↑ a b Viljanmaa, Sami: Yli-Ii (28) Kierikinkangas Yleisökaivaus kivikautisella asuinpaikalla 15.5.–5.11.2010 (pdf) (kaivausraportti) 2011. Yli-Ii: Kierikkikeskus.
  12. ↑ Costopoulos, Andre & Vaneeckhout, Samuel & Paberzyte, Ieva & Hulse, Eva & Okkonen, Jari: Clear Evidence of Black Painted Typical Comb Ceramics at Kierikki. Fennoscandia Archaeologica, 2006, nro 23, s. 55–59. Helsinki: Suomen Arkeologinen Seura. ISSN 0781-7126. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  13. ↑ Helsingin yliopisto: Savi-idolit
  14. ↑ Annala, Sini & Viljanmaa, Sami: Yli-Ii (28) Kierikinkangas Yleisökaivaus kivikautisella asuinpaikalla 2.5.–19.8.2007 (pdf) (kaivausraportti) 2008. Yli-Ii: Kierikkikeskus.
  15. ↑ Franzén, Patrik: Kevyttä ja kaunista, 2009
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kierikkikankaan_asuinpaikka&oldid=22191124”