Kielin matruusikapina
Kielin matruusikapina (saks. Kieler Matrosenaufstand) oli Saksan avomerilaivastossa 3. marraskuuta 1918 alkanut matruusien kapina, joka johti Saksan vuoden 1918 vallankumoukseen ja sitä kautta maan tasavallaksi julistamiseen.
Kapinan tausta muokkaa
Skagerrakin taistelun jälkeen Saksan keisarikunnan laivaston lippulaivat oli määrätty passiiviseen palvelukseen satamissa. Useat upseerit ja miehistön jäsenet olivat vapaaehtoisesti siirtyneet palvelemaan sukellusveneille ja kevyemmille aluksille, sillä niillä oli vielä käyttöä sodassa. Taistelulaivojen vaatimien jäljelle jääneiden miehistön jäsenten moraali ja kuri laski väistämättömästi. 2. elokuuta 1917 noin 350 taistelulaiva Prinzregent Luitpoldin mieshistön jäsentä esitti protestin Wilhelmshavenissa. Kaksi protestin johtajaa teloitettiin ja muut vangittiin. Seuraavina kuukausina useat taistelulaivojen miehistöt perustivat salaisia neuvostoja.[1]
Keisarillisen laivaston johto amiraali Franz von Hipperin komennossa alkoi, ilman lupaa, suunnitella laivaston lähettämistä viimeiseen taisteluun Englannin kanaalissa. Laivastokäsky 24. lokakuuta 1918 ja sitä varten tehdyt valmistelut saivat sotaan väsyneet ja huonosta moraalista kärsivät matruusit kapinoimaan. Kapinoivilla matruuseilla ei ollut aikomusta tulla turhaan uhratuiksi sodan viime hetkillä. He myös uskoivat uuden rauhaa etsivän demokraattisen hallituksen uskottavuuden romahtavan, mikäli laivasto suorittaisi hyökkäyksen.[2]
Wilhelmshavenin tapahtumat muokkaa
Saksan avomerilaivasto oli ankkuroitunut Wilhelmshaveniin odottamaan suunniteltua taistelua. Lokakuun 29. ja 30. välisenä yönä joitakin matruuseja kieltäytyi noudattamasta käskyjä. Kolmannen laivueen kolmen laivan miehistöt kieltäytyivät nostamasta ankkuria, kun taas osa ensimmäisen laivueen taistelulaivojen SMS Thüringenin ja SMS Helgolandin miehistöistä sitoutui suoranaiseen kapinaan ja sabotaasiin laivoilla. Seuraavana päivänä joitain torpedoveneitä suuntasi tykkinsä näitä laivoja kohti ja sai kapinoijat antautumaan ilman vastarintaa.
Tämän seurauksena laivaston komennon oli kuitenkin luovuttava hyökkäyssuunnitelmistaan, sillä laivojen miehistöjen lojaaliuteen ei voitu enää luottaa. Kolmas laivue määrättiin palaamaan Kieliin.
Kapina muokkaa
Laivuetta komentanut vara-amiraali suoritti taistelulaivoilla manööverin Heligoland Bightissa. Kun se ”toimi täydellisesti”, hän uskoi jälleen omaavansa miehistön kunnioituksen. Kielin kanavassa hän määräsi 47 SMS Markgrafin miehistön jäsentä vangittavaksi ja vietäväksi Arrestanstaltin vankilaan ja Fort Herwarthiin. Satamassa matruusit ja lämmittäjät pyrkimät estämään aluksia lähtemästä satamasta, tarkoituksenaan vapauttaa vangitut toverinsa. Noin 250 miehistön jäsentä tapasi 1. marraskuuta Kielin liiton talolla. Miehistön upseereille lähettämiä valtuuskuntia ei kuitenkaan kuunneltu. Tämän seurauksena matruusit lähestyivät sekä Itsenäistä sosiaalidemokraattista puoluetta, että Sosiaalidemokraattista puoluetta. Tämän seurauksena poliisi sulki kokouksiin käytetyn talon, johtaen vielä suurempaan ulkoilmakokoontumiseen 2. marraskuuta.
Matruusi Karl Arteltin ja satamatyöntekijä Lothar Poppin johtamina matruusit järjestivät vielä suuremman kokouksen 3. marraskuuta.[2] Tähän kokoukseen osallistui iltapäivällä useita tuhansia ihmisiä, myös työväestön edustajia. Tunnuslauseella ”Frieden und Brot” (rauhaa ja leipää) osoitettiin, että matruusit ja työntekijät eivät vaatineet pelkästään vangittujen vapauttamista, vaan myös sodan lopettamista ja ruuan jakelun parantamista. Lopulta mellakoijat tukivat Karl Arteltin vaatimuksia vangittujen vapauttamiseksi ja siirtyivät vankilan suuntaan. Aliluutnantti Steinhäuser oli saanut käskyn pysäyttää mellakoitsijat ja määrännyt ampumaan varoituslaukauksia kohti mellakoitsijoita. Tämän seurauksena 7 kuoli ja 29 haavoittui vakavasti, myös osa mielenosoittajista avasi tulen. Steinhäuser haavoittui vakavasti kiväärinlaukauksista, mutta ei kuollut. Tapahtuman jälkeen mielenosoittajat hajaantuivat ja Steinhäuserin partio vetäytyi.[2]
Joukon hajaantumisen jälkeen mielenosoitus muuttui yleiseksi kapinaksi. Aamulla 4. marraskuuta kapinoitsijoiden joukot liikkuivat kaupungin läpi. Matruusit Kielin pohjoisosan suurilla kasarmeilla kieltäytyivät kuuntelemasta upseereita. Karl Artelt järjesti ensimmäisen sotilaiden neuvoston, jonka jälkeen niitä järjestettiin useita. Laivastotukikohdan johtajan Wilhelm Souchonin suostui neuvottelemaan, minkä jälkeen vangitut matruusit vapautettiin.
Kapinoitsijat ottivat julkisia ja sotilasrakennuksia haltuunsa, kun taas useita sotilasjoukkoja, vastoin Souchonin lupausta, lähestyi kumotakseen kapinan. Kapinoitsijat pysäyttivät sotilasjoukot, jotka joko perääntyivät, tai liittyivät osaksi kapinaa. Lokakuun neljännen iltaan mennessä kaupunki oli arviolta 40 000 kapinoitsijan hallussa. Samana iltana matruusien ja työväen edustajat perustivat sekä sotilaiden-, että työväen neuvostot. Sotilaiden neuvosto julkaisi neljätoista kohtaisen päätöslauselman (Die 14 Kieler Punkte).
Päätöslauselman vaatimukset:
- Vangittujen kapinoitsijoiden ja poliittisten vankien vapautus.
- Täysi sanan- ja lehdistönvapaus.
- Postisensuurin poistaminen.
- Miehistön sopivampi kohtelu ylempiarvoisilta.
- Ei rangaistusta kaikille tovereilla, jotka palaavat laivoille ja kasarmeille.
- Laivueen lähtö tulee estää kaikissa olosuhteissa.
- Kaikki puolustavat toimeenpiteet joihin liittyy verenvuodatus, tulee ennaltaehkäistä.
- Kaikkien varuskuntaan kuulumattomien joukkojen vetäytyminen.
- Kaikki keinot yksityisen omaisuuden suojaamiseksi määrittelee sotilaiden neuvosto hetimmiten.
- Ylempiarvoisia ei tarvitse tunnustaa palveluksen ulkopuolella.
- Rajoittamaton henkilökohtainen vapaus jokaiselle miehelle palveluksensa loppuun asti, kunnes seuraava palvelus alkaa.
- Upseerit jotka hyväksyvät nämä uuden sotilasneuvoston ehdot, ovat tervetulleita neuvostoon. Muiden tulee lopettaa palveluksena ilman oikeutusta muonitukseen.
- Kaikki sotilasneuvostojen jäsenet tulee vapauttaa kaikesta palveluksesta.
- Kaikki tulevaisuudessa esiteltävät keinot voi esittää ainoastaan sotilaiden neuvoston suostumuksella.
Nämä vaatimukset olivat sotilaiden neuvoston käskyt ja koskivat jokaista kapinaan osallistunutta sotilashenkilöä.[3]
Samana iltana SPD:n deputantti Gustav Noske saapui Kieliin ja sai innokkaan vastaanoton, vaikka hän oli saanut käskyn uudelta hallitukselta tuoda kapina hallintaan. Hän valitutti itsensä sotilaiden neuvoston puheenjohtajaksi. Joitain päiviä myöhemmin hän otti haltuunsa kuvernöörin postitoimiston, kun taas Lothar Popp nousi sotilaiden neuvoston puheenjohtajaksi. Seuraavina viikkoina Nosken onnistui vähentää Kielissä olevien neuvostojen valtaa, mutta hän ei kyennyt estämään kapinan leviämistä vallankumoukseksi ympäri Saksaa, sillä tapahtumat olivat saaneet jo suuremman mittakaavan, kun työläiset liittyivät siihen eri kaupungeissa.
Lähteet muokkaa
Kirjallisuutta muokkaa
- Dirk Dähnhardt: Revolution in Kiel. Der Übergang vom Kaiserreich zur Weimarer Republik. Karl Wachholtz Verlag, Neumünster, 1978, ISBN 3-529-02636-0
- Wolfram Wette: Gustav Noske – eine politische Biographie. Droste Verlag, 1987, ISBN 3-7700-0728-X
- Wolfram Wette: Gustav Noske und die Revolution in Kiel 1918. Boyens Buchverlag, Heide 2010, ISBN 978-3-8042-1322-7; julkaistu erikoisversiona teoksesta Gesellschaft für Kieler Stadtgeschichte, by Jürgen Jensen, Band 64
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kielin matruusikapina Wikimedia Commonsissa
