Kidekša (ven. Ки́декша) on kylä Vladimirin alueen Suzdalin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Kamenka- ja Nerl-jokien yhtymäkohdassa neljän kilometrin päässä Suzdalista.

Borisin ja Glebin kirkko Kidekšassa.

Kidekša-nimen arvellaan olevan suomalais-ugrilaista perua. 1000-luvun alussa paikalla oli linnoitus, joka valvoi Nerl-jokea pitkin Suzdaliin kulkenutta liikennettä. Vuonna 1238 mongolivalloittajat hävittivät kaupungin, jonka paikalle myöhemmin perustettiin luostari.

Kidekšassa on säilynyt 1100–1700-lukujen rakennuskokonaisuus, johon kuuluu Koillis-Venäjän vanhin kivirakennus, ruhtinas Juri Dolgorukin vuonna 1152 rakennuttama Borisin ja Glebin kirkko. 1700-luvulla korjatussa kirkossa on säilynyt jäänteitä 1100-luvun freskoista. Sen yhteydessä sijaitsevat vuonna 1780 rakennettu Pyhän Tapanin kirkko, 1700-luvun kellotapuli ja porttirakennelma. Kirkkojen ympärillä on muinaisten maavallien jäänteitä.

Kidekša on osa Unescon Vladimirin ja Suzdalin valkoiset monumentit -maailmanperintökohdetta.

Aiheesta muualla muokkaa