Khimaira
Khimaira (m.kreik. Χίμαιρα 'kuttu', lat. Chimaera) oli kreikkalaisessa mytologiassa Lyykiassa riehunut tulta syöksevä taruhirviö, jolla oli leijonan pää, vuohen ruumis ja häntänä käärme tai skorpionin pyrstö. Homeroksen mukaan Khimaira oli leijonan, vuohen ja käärmeen sekasikiö.[1] Taiteessa sille kuvataan yleensä myös vuohen pää. Joskus sillä on lohikäärmeen ruumiinosia (esimerkiksi pää ja siivet).
| Khimaira | |
|---|---|
 Khimaira, etruskien pronssiveistos. |
|
| Ominaisuudet | |
| Status | Kuollut |
| Tuntomerkit | Leijonan pää ja vartalo, käärme häntänä ja vuohen lisäpää. |
| Asuinpaikka | Kreikkalainen Lycian kaupunki, joka nykypäivänä on osa Turkkia. |
| Kuolinsyy | Kuoli Bellerofonin tappamana |
| Kansanperinne | |
| Kansanperinteen alkuperä |
Homeroksen Ilias |
| Suhteet | |
| Vanhemmat |
Ekhidna (äiti) Tyfon (isä) |
| Sisarukset |
Kerberos Orthos Lernan Hydra Nemean leijona Sfinksi |
Kreikan taruston mukaan Khimairan surmasi Korintin kuninkaan Glaukoksen poika Bellerofon. Bellerofon kierteli Khimairaa hevosellaan Pegasoksella lentäen ja ampui hirviöön nuoliaan. Kun hirviö ei kuollut, Bellerofon kiinnitti lyijykimpaleen keihäänsä kärkeen ja työnsi sen Khimairan suuhun. Khimairan syöksemä tuli sulatti kimpaleen ja sula lyijy valui Khimairan vatsaan ja tappoi sen. Muistoksi hirviöstä jäi niin sanottu palava kivi, joka sijaitsee nykyisessä Turkissa Olymposvuoren alarinteillä olevassa Cirali-nimisessä kylässä. Bellerofonista tuli lohikäärmeen surmaajien esikristillinen prototyyppi voiton johdosta.[1]
Khimaira oli naaraspuolinen käärmevaimo Ekhidnan ja Manalan hirviö Tyfonin jälkeläinen. Yksi Khimairan veljistä oli manalan kolmipäinen hirviökoira Kerberos.[1] Khimairasta on johdettu muun muassa sana kimeeri, joka tarkoittaa eri eläinlajeista yhdistettyä eliötä.
Khimairoita käytetään myös koristehahmoina arkkitehtuurissa.
Khimairoita
muokkaa-
Khimaira Apuliasta, n. 350–340 eaa. -
Luultavasti korvakoru, jossa Pegasoksen ja Khimairan kuvia, kultaa, 300 eaa. -
-
Wolpertinger (Crisensus bavaricus), Albrecht Dürerin mukaelma.
Katso myös
muokkaa
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Biederman, Hans (toim. Pentti Lempiäinen): Suuri symbolikirja, s. 127–128. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18537-X