Kevätuhri

Igor Stravinskyn baletti

Kevätuhri (ransk. Le Sacre du printemps; ven. Весна священная, Vesna svjaštšennaja) on venäläisen Igor Stravinskyn säveltämä baletti.

Kevätuhri
Nikolai Roerichn alkuperäisen puvustuksen luonnos.
Nikolai Roerichn alkuperäisen puvustuksen luonnos.
Koreografi Vatslav Nižinski
Säveltäjä Igor Stravinsky
Ensi-ilta 29. toukokuuta 1913
Théâtre des Champs-Élysées, Pariisi
Alkuperäinen seurue Ballets russes
Roolit pääosa Maria Piltz, Bronislava Nižinska, Lydia Sokolova, Martha Graham
Lavastus Nikolai Roerich
Puvustus Nikolai Roerich

Stravinsky sävelsi teoksen Sergei Djagilevin Ballets russes -seurueelle, ja sen alkuperäisen koreografian teki Vatslav Nižinski. Teos edustaa primitivismiä, ja sitä pidetään modernismin läpimurtona taidemusiikissa. Kevätuhri kantaesitettiin 29. toukokuuta 1913 Pariisin Théâtre des Champs-Élysées’ssä. Skandaalimainen ensi-ilta, jossa teoksen modernistisuudesta järkyttynyt yleisö häiritsi esitystä, on jäänyt musiikin historiaan.[1]

Baletin virallinen nimi on kokonaisuudessaan Le Sacre du printemps: tableaux de la Russie païenne en deux partie (Kevätuhri: kuvia pakanalliselta Venäjältä kahdessa osassa).[1] Venäjänkielinen nimi Vesna svjaštšennaja tarkoittaa sananmukaisesti ”pyhää kevättä”.[2]

Nikolai Roerichin suunnittelema alkuperäinen puku Kevätuhriin, 1913.

Juoni muokkaa

Baletti kuvaa muinaista pakanallista Venäjää, jossa pienen yhteisön asukkaat suorittavat kevään tuloon liittyviä rituaalisia menoja. Baletin ensimmäinen osa kuvaa erilaisia riittejä. Toisessa osassa uhriksi valittua tyttöä valmistellaan eri tavoin, kunnes hän lopuksi joutuu tanssimaan itsensä kuoliaaksi. Uhria lukuun ottamatta Kevätuhrissa ei ole varsinaisia päähenkilöitä, mutta vanha mies ja vanha nainen erottuvat muiden hahmojen yhtenäisesti pukeutuneista ja tanssivista ryhmistä.

Baletin kohtauksilla on seuraavat otsikot:[1][3]

  • Ensimmäinen osa: Maan palvonta (L’Adoration de la Terre)
    • Johdanto (Introduction)
    • Kevään ennusmerkit – Nuorten tyttöjen tanssit (Les Augures printaniers – Danses des adolescentes)
    • Sieppausleikki (Jeu du rapt)
    • Kevään piiritanssit (Rondes printanières)
    • Kilpailevien heimojen leikit (Jeux des cités rivales)
    • Viisaan vanhuksen kulkue (Cortège du sage)
    • Maan palvonta (Adoration de la terre)
    • Viisas vanhus (Le sage)
    • Maan tanssi (Danse de la terre)
  • Toinen osa: Uhri (Le Sacrifice)
    • Johdanto (Introduction)
    • Nuorten neitojen mystiset piirit (Cercles mystérieux des adolescentes)
    • Valitun ylistys (Glorification de l'élue)
    • Esi-isien manaaminen (Evocation des ancêtres)
    • Esi-isien rituaali (Action rituelle des ancêtres)
    • Uhritanssi (valittu) (Danse sacrale (L'Élue)

Historia muokkaa

 
Tanssijoita Keväuhrin alkuperäispuvuissa ja lavasteessa, mainoskuva 1913. Tanssijat vasemmalta Julitška, Marie Rambert, Jejerska, Boni, Boniecka ja Faithful.

Ennen Kevätuhria Stravinsky oli tehnyt Djagilevin Ballets russesille kaksi menestysbalettia, Tulilinnun ja Petruškan, jotka molemmat olivat ammentaneet aiheensa venäläisestä kulttuurista.[1] Kevätuhri sai alkunsa Djagilevin vuonna 1910 Stravinskylle esittämästä toimeksiannosta. Stravinsky kertoi myöhemmin useita erilaisia versioita siitä, mitä häneltä oli alkujaan tilattu, ja väitti Kevätuhrin syntyneen ”puhtaana” musiikkina ilman juonta tai tarinaa. Tosiasiassa Stravinsky suunnitteli jo ennen sävellystyöhön ryhtymistä baletin juonen yksityiskohtaisesti taiteilija ja arkeologi Nikolai Roerichin kanssa. Teos on omistettu Roerichille, joka myös suunnitteli ensi-illassa käytetyt puvut.[2] Tulilinnun sävellystyön aikana Stravinsky kertoi nähneensä näyn, jota hän kuvaa omaelämäkerrassaan Chroniques de ma vie (1935): suuri pakanallinen riitti, vanhat tietäjät istumassa kehässä kevään jumalalle uhrattavan, kuolemantanssiaan tanssivan nuoren tytön ympärillä. Hän kertoi näystään pakanallisiin rituaaleihin perehtyneelle ystävälleen Roerichille ja Djagileville ja sai heidät innostumaan aiheesta.[4]

Kevätuhrin aihe ei valikoitunut tyhjästä, sillä kiinnostus pakanalliseen menneisyyteen oli 1900-luvun alun Venäjän kulttuuripiireissä suuri. Musiikkihistorioitsija Richard Taruskin on arvellut, että Stravinskyn innoittajina saattoivat toimia runoilija Sergei Gorodetskin esikoiskokoelmaan Jar (1907) sisältynyt ihmisuhria kuvaava runo, jolla on juonellisia yhtäläisyyksiä baletin kanssa, sekä mahdollisesti Aleksandr Serovin ooppera Rogneda, jossa myös on uhrauskohtaus. Stravinsky sai ilmeisesti idean aiheeseen viimeistellessään Tulilintua keväällä 1910 ja suunnitteli baletin sisällön Roerichin kanssa samana kesänä. Juonta suunnitellessaan Roerich yhdisteli aineksia muinaisista kiovalaisista kronikoista, Aleksandr Afanasjevin julkaisemista slaavien perinteitä kuvanneista teoksista ja Herodotoksen kuvaamista skyyttien rituaaleista.[2]

Vatslav Nižinski, jonka oli määrä tehdä koreografia, ei kokemattomuuttaan ja muilta töiltään ehtinyt paneutua työhön, ja ensi-ilta oli pakko siirtää seuraavaan vuoteen. Yhteistyö säveltäjän ja koreografin välillä oli vaivalloista ja eteni äärimmäisen hitaasti. Nižinskiltä puuttuivat Stravinskyn mukaan alkeellisimmatkin tiedot musiikista, vaikka hän oli loistava tanssija.[4]

Stravinsky sävelsi Kevätuhrin musiikin syyskuun 1911 ja maaliskuun 1913 välisenä aikana. Ensi-ilta oli 29. toukokuuta 1913 Pariisissa Théâtre des Champs-Élysées’ssä. Ranskankielisen nimen Le Sacre du printemps keksi taidemaalari Léon Bakst.[2] Kapellimestarina ensi-illassa oli Pierre Monteux.[5] Uhrin eli ”valitun tytön” roolin piti alunperin tanssia Nižinskin sisar Bronislava Nižinska.[6] Hänen tultuaan raskaaksi harjoitusten aikana hänen tilalleen tuli suhteellisen tuntematon Maria Piltz.[7]

Baletin kantaesitys oli skandaali, musiikin historian pahamaineisimpia ensi-iltoja. Yleisön äänekäs buuaus häiritsi esitystä, osa katsojista poistui teatterista kesken kaiken, ja kriitikot haukkuivat sen lyttyyn.[8][9] Musiikin ohella nimenomaan Nižinskin koreografia herätti tunteita. Teoksen kannattajat ja vastustajat aloittivat lähes mellakan.[10] Vihellysten, huutojen, tömistysten ja yleisen sekasorron hillitsemiseksi Djagilev käski välillä sammuttaa teatterin valot, ja Stravinsky oli jo alkusoiton aikana, kun ensimmäiset naurunremahdukset alkoivat kuulua katsomosta, poistunut kulisseihin, jossa hän seisoi tanssijoille tahtinumeroita huutavan Nižinskin rinnalla. Kenraaliharjoitus, jossa oli ollut läsnä taiteilijoita, muusikkoja, kirjailijoita ja muita kulttuurielämän vaikuttajia, oli sujunut täysin rauhallisesti. Teoksen šokkivaikutus johtui siitä, ettei ensi-iltayleisö ollut varautunut kuulemaan musiikkia, jonka jälkeen itse musiikin käsite ei enää ollut aivan entisellään.[4]

 
Nikolai Roerichin lavastusluonnos, 1910-1911.

Koreografia oli niin vaikea, että Djagilev kutsui eurytmiikkaa opiskelleen Marie Rambertin Nižinskin apulaiseksi auttamaan tanssijoita selviämään rytmeistä.[11] Eräs tanssijoista kuvaili, että hypyt täräyttivät kaikkia sisäelimiä.[10] Nižinskin koreografiaa esitettiin seitsemän kertaa ennen kuin se korvattiin Léonide Massinen laatimalla koreografialla.[1]

Musiikki muokkaa

Mieleenpainuvia Kevätuhrissa ovat lukuisat riitasoinnut ja barbaarisiksi luonnehditut rytmit.[1] Teoksessa rytmi on tärkeämpi kuin melodia ja lyömäsoittimet ovat hallitsevassa asemassa.[4]

 
Lydia Sokolova 'Valittuna tyttönä'.

Stravinsky kieltäytyi itse pitämästä Kevätuhria vallankumouksellisena, koska vallankumous hänen mukaansa merkitsi kaaosta ja oli taiteen olemukseen kuuluvan kurin ja järjestyksen vastakohta. Hän korosti päinvastoin Kevätuhrin musiikin täsmällisyyttä, joka ilmenee erityisesti sen jatkuvasti symmetriaa rikkovassa rytmisessä organisaatiossa, vaihtuvissa tahtilajeissa ja mutkikkaissa ostinato-rakenteissa.[4]

Richard Taruskinin mukaan Stravinsky lainasi Kevätuhrin musiikkiin ainakin yhdeksässä kohdassa venäläisiä kansanlauluja, vaikka myöhemmin kiistikin sen. Stravinsky on muunnellut kansanlauluista lainattuja melodioita hyvin radikaalisti, joten ne pystyy usein jäljittämään vain hänen työmuistiinpanoistaan eikä niitä välttämättä enää tunnista valmiista musiikista.[2]

Myöhempi maine muokkaa

Kevätuhrin menestystarina alkoi varsinaisesti sen konserttiesityksistä Moskovassa ja Pariisissa vuonna 1914 ja Lontoossa vuonna 1921. Balettina se esitettiin Pariisissa uudelleen näytäntökaudella 1920–1921 Léonide Massinen koreografiaan ja Ernest Ansermet’n musiikinjohdolla.[4] Uhrin osan ovat tanssineet Bronislava Nižinska, Lydia Sokolova ja Martha Graham.[7]

Kevätuhrista on tullut 1900-luvun musiikin keskeisiä orkesteriteoksia, ja se kuuluu suurten orkesterien kantaohjelmistoon, mutta sitä esitetään myös tanssiteoksena eri koreografien tulkitsemana. Teoksesta on tehty yli sata koreografiaa.[12] Nižinskin alkuperäinen koreografia jäi unohduksiin. Vasta vuonna 1987 yhdysvaltalainen Joffrey-baletti ennallisti sen muistiinpanojen ja aikalaishavaintojen pohjalta.[13][1] Stravinsky laati Kevätuhrin musiikista vuonna 1947[14] uuden sovituksen, joka oli tarkoitettu esitettäväksi konserttikappaleena ilman tanssijoita. Tätä versiota on esitetty myöhemmin yleisimmin.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h Schwarm, Betsy: The Rite of Spring. Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 7.9.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e Taruskin, Richard: Stravinsky: The Rite of Spring, s. 5–10, CD-levyn Pétrouchka – Le Sacre du Printemps tekstiliite. Deutsche Grammophon 1992. 437 769-2. (englanniksi)
  3. Taruskin, s. 2–3.
  4. a b c d e f Igor Stravinsky Musiikin historiaa. 31.8.1992. Viitattu 18.9.2023.
  5. http://www.classicalnotes.net/classics/rite.html
  6. Marina Harss: Why Is Bronislava Nijinska Still Waiting in the Wings? The New York Times. 14.3.2023. Viitattu 20.9.2023. (englanniksi)
  7. a b Garafola, Lynn: A Century of Rites: The Making of an Avant-Garde Tradition, s. 19, 21, 22. Teoksessa: The Rite of Spring at 100, Toim. Severine Neff, Maureen Carr, Gretchen Horlacher. Esipuhe Stephen Ward. University of Indiana Press, 2017. ISBN 9780253027351, 9780253024206. OCLC 981846339 Pdf-dokumentti: file:///C:/Users/K%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4/3D%20Objects/Downloads/A%20Century%20of%20Rites.pdf
  8. Tieteen kuvalehti Historia 18/2013, s. 74.
  9. ‘Rite of Spring’ Premieres in Paris 1913. NY Times. Viitattu 6.7.2014. (englanniksi)
  10. a b Igor Stravinsky's ”The Rite of Spring” National Public Radio, Washington, D.C.. Viitattu 6.7.2014. (englanniksi)
  11. Founder: Marie Rambert (PDF) Rambert Ballet Company. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 6.7.2014. (englanniksi)
  12. Suomen Kansallisbaletti esitti Moskovassa Kevätuhri-balettia Venäjän ääni. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 6.7.2014.
  13. Double Evil - Walking Mad - Kevätuhri Kansallisbaletti. Arkistoitu 14.7.2014. Viitattu 6.7.2014.
  14. Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Igor Stravinsky (Arkistoitu – Internet Archive), s. 18–19. Helsinki: Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2012. Kirjastot.fi. Viitattu 7.9.2014. (PDF)

Aiheesta muualla muokkaa