Kettu ja haikara
Kettu ja haikara,[1] tunnetaan myös nimellä kettu ja kurki, on yksi Aisopoksen faabeleista eli eläinsaduista.[2] Sen numero Perryn indeksissä on 426.[3]
.JPG)
Tarina on seuraava: Kettu kutsuu haikaran päivälliselle ja tarjoaa velliä matalasta astiasta, josta haikara ei onnistu suipolla nokallaan syömään mitään. Sitten haikara vuorostaan kutsuu ketun kylään. Ruoka on nyt pitkä- ja kapeakaulaisessa pullossa – eikä kettu kykene siitä syömään.[2]
Tarinan opetus on kultainen sääntö, älä tee toisille sellaista, mitä et haluaisi itsellesi.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ Kettu ja haikara Kirjasampo.fi. Viitattu 18.4.2017.
- ↑ a b c Henrikson A., & Törngren, D. & Hansson, L. & Tiainen J. (toim.): Suuri tarukirja, s. 203. Suom. Hannu Hiilos, Antti Nuuttila, Kari Nenonen. Koko Kansan Kirjakerho, 1983. ISBN 951-864-014-9.
- ↑ The Fox and the Stork Aesopica: Aesop's Fables in English, Latin & Greek. Viitattu 30.5.2022. (englanniksi)
Kirjallisuutta muokkaa
- Aisopos: ”256. Kettu ja kattohaikara”, Faabelit: täydellinen kokoelma moraaleineen, s. 194. Valikoinut ja suomentanut Jari Tammi. Pikku-idis, 2010. ISBN 978-952-9589-40-1.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kettu ja haikara Wikimedia Commonsissa
