Keskustelu:Maakunnan liitto

Viimeisin kommentti: 13 vuotta sitten käyttäjältä Urjanhai aiheessa Artikkelin nimi

Mielestäni käsite Maakuntaliitto tämän artikkelin nimenä vaikuttaa vähän epäselvältä. Linkitetyllä sivullakin puhutaan Maakuntien liitoista (yksikössä Maakunnan liitto) eikä maakuntaliitoista. Samoin viitatussa lakitekstissä käytetään käsitettä Maakunnan liitto.

Nykyiset maakuntien liitot perustuvat aiempiin seutukaavaliittoihin ja tällöin olivat erikseen olemassa Maakuntaliitot siinä merkityksessä kuin niihin viitataan esim. artikkelin Suomen maakunnat alkupuolella.

Oikeampi otsikko tälle artikkelille voisi sen takia olla "Maakuntien liitot" ja maakuntaliitoille voisi olla oma artikkelinsa. (En vain osaa / jaksa tehdä artikkelin nimen muutosta, ja on ehkä hyväkin odottaa ensin mahdollisesti viisaampien kommentteja.)

En aivan varmasti nyt osaa sanoa mitä entisille maakuntaliitoille tapahtui maakuntien liittoja perustettaessa, mahdollisesti ne yhdistyivät seutukaavaliittojen kanssa maakuntien liitoiksi tai ehkä osittain lakkasivat. Tätä pitäisi kuitenkin täsmentää.

Toisaalta käsite maakuntaliitto merkityksessä maakunnan liitto näkyy esiintyvän ainakin nykyisen Pohjois-Karjalan maakuntaliiton (mutta ei nähdäkseni muiden maakuntien liittojen) nimessä, joten voi olla että sanalle Maakuntaliitto olisi vakiintumassa tämä uusikin merkitys. Ja löytyi sille näköjään googlesta lisääkin osumia. Mutta joka tapauksessa tällöinkin Maakuntaliitto vanhassa merkituyksessään ja tämä uusi mahdollisesti vakiintumassa oleva merkitys ovat kaksi hieman eri asiaa.

Jos jollakulla on parempaa tietoa, niin saa täsmentää.

Kommentin jätti 84.250.3.155

Vastataan tännekin sama: Nykyiset maakuntaliitot eivät ainakaan kaikilta osin perustu seutukaavaliittoihin, sillä esimerkiksi ainakin Keski-Suomen liitto l. maakuntaliitto on vanhempi kuin seutukaavaliitto [1]. Vanhoista merkityksistä en osaa varmasti sanoa, mutta nykymerkityksessä "maakunnan liitto" ja "maakuntaliitto" merkitsevät kuitenkin samaa ja maakuntien liittojen sivuilla käytetään molempia muotoja ilman sen suurempaa logiikkaa. --Elo 14. elokuuta 2008 kello 20.25 (EEST)Vastaa
Se oli nyt niin kuin tuonne artikkelitekstiinkin kirjoitin, että ne nimenomaan perustuvat seutukaavaliittoihin, joihin vanhat maakuntaliitot yhdistettiin ja ruvettiin sitten erotuksena niistä puhumaan maakuntien liitoista, ja nykyään kun sekaannuksen vaaraa ei enää ole, niin nimitystä maakuntaliitto on alettu käyttää uudestaan, mutta nyt vain näiden seutukaavaliitoista ja maakuntaliitoista yhdistettyjen maakuntien liittojen synonyymina. Jos joku hallintotieteiden dosentti sattuu tätä lukemaan, niin saa täsmentää.--Urjanhai 1. lokakuuta 2008 kello 19.28 (EEST)Vastaa

Artikkelin nimi muokkaa

Googlasin vähän ilmaisuja "maakunnan liitto" ja maakuntaliitto", ja näköjään muotoa "maakunnan liitto" käyttivät seuraavat tahot:

Muotoa maakuntaliitto näyttivät käyttävän sen nimeensä ottaneet Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitot sekä suomenkielinen Wikipedia johdannaisineen ja nimitys esiintyi joissakin lehtiuutisissa ja kansalaisjärjestöjen maakunnallisten piirijärjestöjen tiedotteissa.

Tämän perusteella nimitys Maakunnan liitto näyttäisi olevan enemmän ja virallisemmin käytetty (ja sillä näkyi olleen artikkelikin nimellä Suomen maakuntien liitot, mutta yhdistäminen oli tehty näin päin). Lisäksi myös Maakuntaliitto vanhassa merkityksessään ennen 1990-luvun alkua on ihan merkittävä artikkelin aihe, joka luultavasti olisi sekaannusten välttämiseksi luontevampi käsitellä omana artikkelinaan, samoin kuin Seutukaavaliittokin on omana artikkelinaan. --Urjanhai 3. elokuuta 2009 kello 16.33 (EEST)Vastaa

Itse artikkelissakin taidetaan puhua määritelmää lukuun ottamatta jo ainoastaan maakunnan liitosta, eli eiköhän olisi syytä muuttaa myös artikkelin nimi sen mukaiseksi. --Elo 5. elokuuta 2009 kello 20.21 (EEST)Vastaa
Kyllähän tuota maakuntaliittoakin käytetään, viimeksi tänään kuulin Hämeen radiossa (ellei sitten käyttö ole Wikipediasta peräisin, yllättävän usein näkee mediassa suoria Wikipediasitaatteja, esim. tuoreessa Hämeen Härkätien matkailuoppaassa selostus Rauli Somerjoesta sisälsi (ilman lähdemainintaa) sanatarkkoja lainoja Wikipediasta, huomasin kun joku oli Wikipediassa muuttanut juuri siinä lainattua sanamuotoa, ettei kuulemma voi kuolla kolmeen tautiin yhtä aikaa). Sitten voi ehkä katsoa siirtoa, jos tulee artikkeli myös vanhoista maakuntaliitoista siten kuin on nyt seutukaavaliitoista. --Urjanhai 15. elokuuta 2009 kello 11.50 (EEST)Vastaa
Otsikko on yksinkertaisesti väärä. Artikkelin väliotsikot puhuvat maakuntien liitoista otsikko maakuntaliitoista. Maakuntaliittoja ei enään ole olemassakaan ja jos mediassa tätä termiä käytetään niin se on sitten journalistin vika. Maakuntaliitot syntyivät vaalimaan maakunniksi mielettyjen aluieden kulttuuria 1800-luvun lopun kansallisessa ja alueideologisessa aallossa. Maakuntaliittojen alueet pohjautuivat kansanomaisin alueisiin, historiallisiin maakuntiin ja akateemisin maakuntien (ruots. 'nation') ylistyksiin. Ensimmäinen maakuntaliitto perustettiin Varsinais-Suomeen 1927, seuraava Keski-Suomeen 1929, 1930-luvulla ainakin Pohjois-Pohjanmalle 1931, Kymenlaaksoon 1937, Laatokan Karjalaan 1935, Etelä-Karjalaan 1931, Etelä-Hämeeseen, Etelä-Pohjanmaalle, Satakuntaan, Suur-Savoon ja Pohjois-Karjalaan 1936. Viimeisimpänä Päijät-Hämeeseen 1968. Yhteensä maakuntaliittoja oli erään tiedon <http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/6e07bf9942ae9e90c22573a30038e05b/$file/aluehallinnon_historiaa.pdf> mukaan 18 kappaletta eivätkä ne alueiltaan vastaa nykysiä kuntayhtymiämme. Maakuntaliitoille tulisi olla oma sivustonsa. Niiden toiminta keskittyi enemmän 'vapaiden sivistysrientojen tukemiseen' eikä niillä ollut aluekehitysviranomaisen tehtäviä kuten nykyisillä maakuntien liitoilla. Laki Alueiden Kehittämisestä puhuu nimenomaan Maakunnan Liitosta, johon yhdistyivät vuonna 1994 (muut.2002/2009) maakuntaliittojen, seutukaavaliittojen sekä EU:n alueiden Eurooppa (kilpailukyky & Koheesio)- ideologia.
Jos Seutukaavaliitolla on oma artikkelinsa niin maakuntaliitollakin tulisi sellainen olla ja tämän artikkelin tulisi käsitellä maakuntien liittoja.BlueDiam 12. tammikuuta 2011 kello 16.53 (EET)Vastaa
Olet oikeassa. Yllä taisin ottaa ehkä turhankin myöntyväisen kannan. Vaikka onkin totta että pari maakunnan liittoa käyttää nykyään sanaa "maakuntaliitto" ninmessään, niin on myös totta, että "maakuntaliitto" vanhassa merkityksessään on yhtä merkittävä aihe kuin Seutukaavaliitto ja ansaitsee ehdottomasti oman artikkelin. Tästä edelleen seuraa, että tämä nykyinen artikkeli ehkä sopii paremmin nimelle Maakunnan liitto, ja mallineella Malline:Tämä artikkeli voidaan artikkelista maakuntaliitto ohjata tähän artikkeliin.--Urjanhai 12. tammikuuta 2011 kello 21.51 (EET)Vastaa
Otin pois tekstistä 'ainakin' joka viittasi Etelä-Savoon ja Pohjois-Karjalaan, koska kaikki muut liitot ovat määrittäneet perustamissopimuksiinsa nimekseen maakunnan liiton. Lisäksi Satakuntaliitto on oma tapauksensa. Laki puhuu maakunnan liitoista, mutta tämä ei estä kuntayhtymiä nimittämistä itseään muiksikin. Maakuntaliittojen uudelleen juristeriamiseen liittyi rekisteröityneen nimen kiertäminen. Pohjois-Pohjanmaan ja Pirkanmaan maakuntaliitto ry:t ovat vieläkin olemassa. Vaikka nämä yhdistykset eivät tunnu aktiivisia olevan niin voisivat halutessaan riitauttaa tarkan nimen käytön.BlueDiam 20. tammikuuta 2011 kello 15.01 (EET)Vastaa
Siirsin artikkelin ja panin alulle artikkelin Maakuntaliitto. sitä saa vapaasti parantaa, korjata ja lähteistää. Etenkin lähteistys on tervetullutta.--Urjanhai 4. huhtikuuta 2011 kello 20.04 (EEST)Vastaa
Ja kannattikin siirtää, koska linkkejä korjatessa löytyi monia linkkejä sanaan Maakuntaliitto myös vanhassa merkityksessään.--Urjanhai 4. huhtikuuta 2011 kello 20.36 (EEST)Vastaa
Palaa sivulle ”Maakunnan liitto”.