Kenttäpuhelinkeskus

Kenttäpuhelinkeskus on puhelinkeskus, jonka avulla kenttäpuhelinten puheluja voidaan yhdistää toisiinsa paikallisesti ja alueellisesti sekä ylemmän tasoisiin keskuksiin tai jopa yleiseen tele- ja dataverkkoon. Kenttäpuhelinkeskuksia käyttävät ase- ja puolustusvoimat. Samantyyppisiä tilapäisjärjestelyjä voisivat käyttää myös palo- ja pelastuslaitokset.

Kymmenen puhelinlinjan kenttäkeskuksetMuokkaa

6-10 puhelinlinjan kenttäkeskukset ovat joukkue-, komppania- ja pataljoonatasoisia keskuksia. Ne ovat yksinkertaisimpia kenttäpuhelinkeskuksia. Joihinkin kymmenen linjan keskuksiin saa liitetty lisäosia, jolloin kanavamäärä lisääntyy.

Suomen puolustusvoimissa on 1970-luvulla ollut käytössä virolainen 10 johdon kenttäpuhelinkeskus, ruotsalainen 10 johdon kenttäpuhelinkeskus ja voi olla käytössä ruotsalainen 10 johdon kenttäpuhelinkeskus LME sekä 14 johdon kenttäpuhelinkeskuksen lisäosa LME, jolla 10 johdon keskukseen voidaan kytkeä 14 johtoa lisää, minkä seurauksena saadaan 24 johdon kenttäpuhelinkeskus.[1]

Kolmenkymmenen tai neljänkymmenen puhelinlinjan kenttäkeskuksetMuokkaa

Neljänkymmenen puhelinlinjan kenttäkeskukset ovat joukkoyksikköjen tasoisia pataljoonan tai patteriston keskuksia, joita käytetään tai on käytetty myös sotatoimiyhtymän tasolla. Neljänkymmenen puhelinlinjan keskuksista voi rakentaa ristikytkemällä 80 tai 120 linjan keskuksia, jolloin niillä kyetään hoitamaan suurten yksiköiden puhelinliikennettä, esimerkiksi armeijankunnan osien, kuten armeijakunnan huoltokeskuksen puhelinliikennettä.

Suomen puolustusvoimissa on käytössä 40 johdon kenttäpuhelinkeskus LME. Kolmesta samanlaisesta voidaan ristikytkemällä tehdä 120 johdon kenttäpuhelinkeskus. Siihen voidaan kytkeä kenttäpuhelimen itsensä paikallisparistolla (LB), puhelinkeskuksen keskusparistolla (CB) sekä yleisen puhelinverkon (AT) tilaajajohtoja.

Suomen puolustusvoimissa on ollut käytössä virolainen 30 johdon kenttäpuhelinkeskus, jossa on parilliset kytkentänauhat (johtimet). Näitä on ollut kahta mallia: pystymallinen ja vaakamallinen, jota on kutsuttu myös makaavaksi. Vaakamallisessa virolaisessa keskuksessa on kiinteästi asennettu AT- eli automaattipuhelinlisälaite, jonka kiertolevyllä on voitu ottaa yhteys yleiseen puhelinverkkoon ja näin ollen välittää kenttäpuhelimen puhelu tavallisiin puhelimiin. Virolaisten 30 johdon kenttäpuhelinkeskusten virtalähteen muodostavat kaksi R20-kokoista suurta sauvaparistoa.[1]

Edellistä suurempi ennen käytössä oleva kenttäpuhelinkeskus on ollut suomalainen 40 johdon kenttäpuhelinkeskus, jossa virolaisen keskuksen tapaan on parilliset nauhat, 12 nauhaparia ja erillinen vastausnauha. Kytkentämahdollisuuksien vuoksi kenttäpuhelinkeskusta on voitu käyttää erillisen 40 johdon kenttäpuhelimen keskuksen lisäksi 20 johdon lisälaitteella 60 johdon kenttäpuhelinkeskuksena tai ristikytkemällä kaksi samanlaista 40 johdon kenttäpuhelinkeskusta 80 johdon keskuksena tai kytkemällä kolme samanlaista 40 johdon keskusta 120 johdon keskuksena. Keskuksen itsensä massa on 55 kg ja kuljetuslaatikon laitteineen 65 kg eli yhteensä kuljetettaessa 120 kg.[1]

DataliikenneMuokkaa

Kenttäpuhelinkeskuksilla on voitu käsivälitteisesti välittää myös dataliikennettä, esimerkiksi akustisen modeemin dataliikennettä.

Muut puhelinkeskuksetMuokkaa

Ylempien johtoportaiden keskukset ovat luonteeltaan kiinteitä, minkä vuoksi niihin ei viitata kenttäkeskuksina. Suomessa ehkä historiallisesti merkittävänä viestikeskuksena on museona toimivat kunnostettu viestikeskus Lokki Mikkelissä, joka toimi jatkosodan aikana päämajan puhelinkeskuksena.

YhteydetMuokkaa

 
Saksan keisarillisen armeijan maavoimien koesoitettava kenttäkaapelilinja noin 1914-1916

Kenttäpuhelinkeskus liitetään yleensä AT-valitsimellaselvennä yleiseen puhelinverkkoon. Kuitenkin yhteydet kenttäkeskuksesta joukkoihin päin toteutetaan erilaisilla kaapeli- tai radioratkaisuilla. Yksinkertaisin ja jo ensimmäisessä maailmansodassa käytetty periaate on käyttää yhteyden muodostamiseen parikaapelia.

Mikäli yhteyksiä menee samalle keskukselle samalta suunnalta paljon, kuten esimerkiksi esikunta-alueilla, käytetään kaapeleita, joissa on useampia johdinpareja. Moniparisissa johdonkaapeleissa yhteyksien määrä lasketaan nelikierteinä.

Museoita ja näyttelyitäMuokkaa

Kenttäpuhelinkeskuksia on nähtävissä mm. Viestimuseossa, Viestivarikon museossa sekä Pietarin tykistömuseossa.

LähteetMuokkaa

  1. a b c Viestimies, 12. painos. (Pääasiassa varusmiehille ja opetusupseereille tarkoitettu sotilasviestitoiminnan käsikirja). Mikkeli, Länsi-Savo Oy: Viestiupseeriyhdistys, 1980.