Avaa päävalikko

Kenneth Battilana (s. 17. tammikuuta 1948 Turku) on suomalainen näyttelijä. Taiteellisen uransa Battilana on tehnyt pääosin Turun ruotsalaisessa teatterissa.

Kenneth Battilana
Henkilötiedot
Syntynyt 17. tammikuuta 1948 (ikä 71)[1]
Turku[1]
Ammatti näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1971–
Merkittävät roolit Abraham Ceder
Hovimäki

Elämä ja uraMuokkaa

Battilana syntyi taiteilija Paulo Battilanan ja Signe Battilanan perheeseen. Hän aloitti opinnot Teatterikoulussa 1966, opiskeli siellä vuoden, palasi Turun Piirustuskouluun, jossa hän opiskeli niin ikään vuoden, jonka jälkeen hän päätti palata Teatterikouluun vielä vuodeksi. Hänet kiinnitettiin Turun ruotsalaisessa teatteriin 1971, kiinnitys kesti 36 vuotta.[2] Battilana oli Turun ruotsalaisen teatterin kantavia voimia.[2]

Battilana on näytellyt myös muutamissa televisiotuotannoissa; vuonna 1975 hän teki konstaapeli Nymanin roolin Carl Mestertonin ohjaamassa televisiosarjassa Någon borde sörja.[3] Yle TV2:n epookkidraamassa Hovimäki hän näytteli piirilääkäri Cederin roolin.[4] Vuonna 1989 Battilana näytteli sivuroolin Åke Lindmanin ohjaamassa televisioelokuvassa Härän vuosi ja vuonna 1991 hänellä oli sivurooli niin ikään Lindmanin ohjaamassa tuotannossa Vihan päivät.[5]

Battilana on jatkanut uraansa Turun ruotsalaisessa teatterissa myös eläkkeelle jäämisensä jälkeen.[6]

Näyttelijän uransa ohella Battilana on kuvittanut kaksi lastenkirjaa: Ilona ja Muffa kirjastossa sekä Ilona ja Muffa teatterissa.[7] Lisäksi hän on tehnyt lavastuksia ja julisteita Turun ruotsalaiselle teatterille.[2]

FilmografiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • Seppälä, Riitta; Tainio, Ilona (toim.): Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993 - Yhteisö- ja henkilöhakemisto. Helsinki: Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto ry, 1993. ISBN 951-31-0236-X.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Suomen teatterit ja teatterintekijät 1993, s. 115
  2. a b c 60 vuotta huomenna: Battilana nauttii nyt arjesta Turun Sanomat. Copyright © 2000 - 2018 Turun Sanomat. Viitattu 9.2.2018.
  3. Någon borde sörja Yle Arkivet. Yleisradio. Viitattu 9.2.2018.
  4. Hovimäki : muuta väkeä Vintti.yle.fi. Yleisradio. Viitattu 9.2.2018.
  5. Kenneth Battilana IMDb. Copyright © 1990-2018 IMDb.com, Inc.. Viitattu 9.2.2018.
  6. Åbo Svenska Teaterin syyskausi alkaa Kungens tal -näytelmällä Kaupunkimedia Aamuset. Turun Tietotarjonta Oy / TS-Yhtymä. Viitattu 9.2.2018.
  7. Battilana, Kenneth Kirjasampo.fi. Kirjastot.fi. Viitattu 9.2.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa