Avaa päävalikko
Kasimir Leino

Kasimir Leino (oikealta nimeltään Kasimir Agathon Lönnbohm, 17. marraskuuta 1866 Paltamo8. maaliskuuta 1919 Helsinki) oli kirjailija, sanomalehtimies ja teatterimies. Nykyisin hänet tunnetaan paremmin Eino Leinon veljenä kuin kirjailijana, vaikka hänellä on runsaasti omaakin tuotantoa.

Henkilötietoja ja työuraMuokkaa

Kasimir Leino syntyi Paltamon Paltaniemellä (nyk. Kajaania) liperiläistä Mustosen sukua olevan komissionimaanmittari Anders (Antti) Lönnbohmin kymmenlapsiseen suurperheeseen. Leinon äiti oli Anna Emilia Kyrenius Sortavalan läheltä. Leino pääsi ylioppilaaksi 1884, valmistui filosofian kandidaatiksi 1888 ja väitteli filosofian tohtoriksi 1896.[1][2]

Ylioppilasaikanaan Leino työskenteli Hämeen Sanomat -lehden toimittajana ja myöhemmin jonkin aikaa Valvoja- ja Suomen Kuvalehti -lehtien toimittajana, samoin kuin Uusi Suometar -lehden taidearvostelijana. Paitsi teatterialan kriitikkona nuorsuomalaisessa Päivälehdessä, hän oli myös Maaseututeatterin ensimmäinen johtaja 1899–1903[1] ja Suomalaisen teatterin apulaisjohtajana hän ehti olla vuoden ja ohjata kaksi näytelmää, ennen kuin sai potkut Kaarlo Bergbomilta 1896, syynä vähäinen innostus työhön, ilmeisesti muiden kiireiden vuoksi.[3]

Leino kirjoitti tutkimuksen Minna Canth näytelmäkirjailija (1897). Hänen muita tutkimuksiaan olivat Prosper Mérimée. Elämäkerta ja teokset kirjallisuushistorialliselta kannalta (väitöskirja 1895) ja taidehistoriaa käsittelevä Hovimaalaaja Aleksander Lauréus ja hänen ympäristönsä (1908). Leinon yhdessä veljensä Eino Leinon kanssa perustama Nykyaika-aikakauslehti ilmestyi 1898–1899, Leino oli lehden päätoimittaja. Vuonna 1904 hän perusti Suomen Näyttämön, joka toimi kuitenkin vain vuoden verran.[1]

Kirjallinen tuotantoMuokkaa

Vuonna 1886 julkaistiin Leinon ensimmäiset teokset Runokokeita sekä kertomukset Sukulais-rakkautta ja Emmalan Elli. Vuosina 1889–1890 Leino teki matkan Saksaan, Ranskaan ja Englantiin, jolloin tutustui näiden maiden kirjallisuuteen ja taiteeseen. Matkan aikana hän kirjoitti novellikokoelman Elämästä. Pienempiä kertomuksia (1889) sekä uuden runokokoelman Ristiaallokossa (1890). Pyrkimys vapautua ajatuksen ja elämän sovinnaisuudesta jatkui runokokoelmissa Väljemmillä vesillä (1893) ja Runoja (1899). Vuonna 1908 hänen koko lyriikastaan julkaistiin valikoima 25 vuotta. Vuonna 1905 ilmestyneen kertomuskokoelman Testamentti y.m. kertomuksia lisäksi hän kirjoitti näytelmät Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming (runodraama 1901) ja Lehtolapsi (1905).

Leinon lukuisista suomennoksista mainittakoon Henrik Ibsenin runodraama Brand (1896); Prosper Mériméen pienoisromaani Carmen. Espanjalaisen mustalaistytön elämäntarina (1907), Colomba. Kertomus Korsikan oloista 1810-luvulta (1907) ja novellikokoelma Helmiä (1895); Arthur Schnitzlerin huvinäytelmä Kaksi kirjailijaa (1908) ja näytelmä Viimeiset naamiot (1908); Alphonse Daudet'n Kuninkaita maanpaossa I–II (1907–1908) ja Guy de Maupassantin Valittuja novelleja 1–2 (1907).

TeoksetMuokkaa

KäännösteoksetMuokkaa

PalkinnotMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan: Kasimir Leino, s. 196-201. Porvoo: WSOY, 1954.
  2. Rajala s. 44 (äidin kotipaikka)
  3. Rajala s. 44

KirjallisuuttaMuokkaa

Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
  • Kaukonen, Väinö: Kasimir Leino runoilijana. Helsinki: Otava, 1966.
  • Ahola, Suvi: Kriitikon muotokuva: Kasimir Leinon elämä ja toiminta kirjallisuuskriitikkona Päivälehdessä 1889–1898. Helsinki, 1988.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Kasimir Leino.