Karol Zalewski (s. 7. elokuuta 1993) on puolalainen pikajuoksija.[1] Hän kilpailee 100, 200 ja 400 metrillä. Hän edustaa seuratasolla Olsztyniä.[2]

Mitalit
Karol Zalewski vuonna 2013
Karol Zalewski vuonna 2013
Maa:  Puola
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020 4 × 400 m
sekaviesti
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Birmingham 2018 4 × 400 m
Sisäratojen EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Praha 2015 4 × 400 m

Barcelonan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa 2012 Zalewski oli 200 metrillä neljäs[1] ja juoksi Puolan hopeaa voittaneessa 4 × 400 metrin viestijoukkueessa. Tampereen alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 2013 Zalewski voitti kultaa 200 metrillä silloisella ennätyksellään 20,41. Samoissa kisoissa hän voitti Puolan pikaviestijoukkueessa hopeaa. Tallinnan alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 2015 Zalewski voitti kultaa 200 metrillä ja hopeaa 4 × 400 metrin viestissä.[3]

Moskovan MM-kisoissa 2013 Zalewski jäi välieriin 200 metrillä. Zürichin EM-kilpailuissa 2014 hän oli 200 metrillä kahdeksas.[1] Prahan sisäratojen EM-kilpailuissa 2015 hän saavutti hopeaa 4 × 400 metrin viestistä uudella Puolan ennätyksellä. 400 metrillä hän karsiutui välierissä. Pekingin MM-kisoissa 2015 hän karsiutui 200 metrin alkuerissä.[1]

Zalewski karsiutui 200 metrillä välierissä Amsterdamin EM-kilpailuissa ja alkuerissä Rio de Janeiron olympialaisissa 2016. Hän juoksi Birminghamin MM-hallikilpailuissa 2018 avausosuuden Puolan joukkueessa, joka voitti kultaa 4 × 400 metrin viestissä maailmanennätysajalla 3.01,77[4]. Berliinin EM-kilpailuissa 2018 hän sijoittui 400 metrillä neljänneksi. Glasgow'n sisäratojen EM-kilpailuissa 2019 hän selviytyi välieräjuoksuun, muttei startannut siihen. Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän juoksi avausosuuden kultaa voittaneessa Puolan 4 × 400 metrin sekaviestijoukkueessa. 400 metrillä hän karsiutui alkuerissä. Münchenin EM-kilpailuissa 2022 hän sijoittui 400 metrillä kuudenneksi. Budapestin MM-kilpailuissa 2023 hän karsiutui 400 metrin alkuerissä.[1]

Zalewskin ennätys 100 metrillä on vuonna 2013 Bydgoszczissä juostu 10,25, 200 metrillä Sopotissa 2016 juostu 20,26 ja 400 metrillä 45,11 Berliinistä vuodelta 2018.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f Karol Zalewski Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. Karol Zalewski European Athletics. Viitattu 27.8.2015.
  3. 10th European Athletics U23 Championships, Kadriorg Stadium European Athletics. Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 27.8.2015. (englanniksi)
  4. Upea ME-aika! Puola jysäytti todellisen jymy-yllätyksen – ”Tämä on iso shokki” suomiurheilu.com. 5.3.2018. Viitattu 22.4.2018.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.