Avaa päävalikko

Karl von Spreti

saksalainen poliitikko, Saksan liittopäivien jäsen

Kreivi Karl Maria von Spreti (21. toukokuuta 19075. huhtikuuta 1970) oli saksalainen diplomaatti. Spreti toimi Saksan liittotasavallan Guatemalan suurlähettiläänä vuosina 1968-1970, jolloin hänen siepattiin ja surmattiin.

Spreti syntyi Kapfingin linnassa Landshutin lähellä aristokraattiseen perheeseen. Hän opiskeli arkkitehtuuria. Hän oli Baijerin kristillissosiaalisen unionin jäsen, joka on CDU:n sisarpuolue. Spreti otti osaa toiseen maailmansotaan ja joutui liittoutuneiden vangiksi.

Vuonna 1956 Karl von Spretistä tuli Länsi-Saksan suurlähettiläs Luxemburgiin, jossa hän oli vuoteen 1960. Sen jälkeen hän oli Kuubassa vuoteen 1963 ja Dominikaanisessa tasavallassa vuosina 1966-1968. Lopulta hänet lähetettiin vuonna 1970 Guatemalaan, jossa samana aikana riehui sisällissota.

31. maaliskuuta vasemmistolaisen FAR-järjestön sissit kaappasivat Spretin Ciudad de Guatemalassa. Sissit vaativat Guatemalan hallitukselta että se vapauttaisi useita poliittisia vankeja 72 tunnin kuluttua. Hallitus ei suostunut tähän. FAR esitti 5. huhtikuuta uuden vaatimuksen: 22 vankia on vapautettava ja 700 000 dollarin lunnaat. Länsi-Saksan ja Yhdysvaltain ulkoministeriö vaativat että Guatemalan hallitus ottaisi neuvotteluyhteyden sisseihin. Kun hallitus ei ryhtynyt siihen, kaapparit teloittivat Spretin. Hänen ruumiinsa löydettiin 5. huhtikuuta 16 km Ciudad de Guatemalasta.

Länsi-Saksan ja Guatemalan välille syttyi diplomaattinen kriisi, joka johti siihen että Guatemalan suurlähettiläs Bonnissa poistui maasta. Myös Länsi-Saksan suurlähettiläs Guatemalassa poistui.

Karl von Spretin murhaa käsitellään vuonna 1970 ilmestyneessä Ryszard Kapuścińskin kirjassa Miksi Karl von Spreti kuoli.