Karhumäen kisat
Karhumäen kisat olivat jatkosodan asemasotavaiheessa vuosina 1942–1944 Itä-Karjalan Karhumäessä järjestettyjä Suomen armeijan urheilukilpailuita, joihin osallistui rintamalla palvelleita suomalaisia huippu-urheilijoita. Lukuisista rintamalla pidetyistä kilpailuista ”Karhumäen olympialaiset” olivat suurimmat ja tunnetuimmat. Talvikisat ehdittiin järjestämään kolmesti vuosina 1942, 1943 ja 1944, ja kesäkisat kahdesti 1942 ja 1943.[1]
Historia muokkaa
Suomen joukot valtasivat Maaselän kannaksella sijaitsevan Karhumäen joulukuussa 1941. Urheilutoiminta käynnistyi seuraavan talven aikana rintamalinjojen vakiinnuttua ja taisteluiden muututtua asemasodaksi. Karhumäestä muodostui kilpailuiden pääpaikka, jonne eri puolilta rintamaa saapuneet urheilijat kerääntyivät kohtaamaan toisensa. Karhumäki valittiin kisapaikaksi hyvän sijaintinsa sekä sopivien suorituspaikkojensa vuoksi. Kaupunkia ympäröivä maasto tarjosi loistavat olosuhteet talviurheilulle, ja maastoa verrattiin jopa Garmisch-Partenkirchenin tai Zakopanen kilpailupaikkoihin. Talvikisojen nyrkkeily- ja painikisat järjestettiin Karhumäen teatterissa. Päävastuu kisojen järjestämisestä oli 1. divisioonalla ja kersantti Paavo Karikolla.[2]
Viikonlopun kestäneet kilpailut saivat valtakunnallista huomiota ja keräsivät paljon yleisöä, jotka saapuivat seuraamaan tunnettuja huippu-urheilijoita tai kannustamaan oman yksikkönsä urheilijoita. Ohjelmaan kuuluivat juhlalliset avajaiset ja kisat päättyivät yhtymien väliseen marssikilpailuun. Kisoja oli seuraamassa arvovieraita, kuten ministereitä ja korkea-arvoisia sotilashenkilöitä sekä ulkomaalaisia lehtimiehiä.[2] Moskovan radio puolestaan yritti propagandassaan vähätellä kisojen merkitystä. TUL-lehteen kirjoittaneen Lauri Nurmen mukaan Moskovan Tiltu väitti kisoihin osallistuneen vain muutamia urheilijoita, joiden tulokset olivat heikkoja.[1]
Ensimmäisiin talvikisoihin maaliskuussa 1942 osallistui yli 300 hiihtäjää, 53 painijaa ja 42 nyrkkeilijää. Kesäkisojen 1942 ohjelmassa oli neljätoista eri lajia. Yleisurheilun ohella mukana olivat paini ja nyrkkeily. Lisäksi kisojen ohjelmassa olivat Karhumäen ja Äänislinnan väliset jalkapallo ja jääpallo-ottelut. Yleisurheilussa voittajat saivat opetusministeri Antti Kukkosen lahjoittaman kunniapalkinnon. Tammikuussa 1943 avattiin Karhumäen urheiluopisto, jossa järjestettiin miehistölle tarkoitettuja kursseja kesä- ja talvilajeissa. Sen tiloissa olivat voimistelu- ja painisali, nyrkkeilyhalli, vierashuoneita, keittiö ja sauna. Myös naisilla oli oma tila voimistelun harrastamiseen. Vuonna 1943 kesäkisojen suosio kasvoi niin, että kilpailuihin piti järjestää karsintoja. Yleisurheilun kolmessatoista eri lajissa oli 200 osallistujaa, ja nyrkkeilyssä ja painissa molemmissa 50. Viimeisiksi Karhumäen kisoiksi jäivät maaliskuussa 1944 järjestetyt talvikisat, kun urheilutoiminta loppui Neuvostoliiton käynnistettyä suurhyökkäyksensä kesäkuussa 1944.[2]
Kisat muokkaa
Talvikisat muokkaa
- 20.–21. maaliskuuta 1942
- 13.–14. maaliskuuta 1943
- 4.–5. maaliskuuta 1944
Kesäkisat muokkaa
- 25.–26. heinäkuuta 1942
- 17.–18. heinäkuuta 1943
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Kokkonen, Jouko: ”Sisu ja urheilu – suomalaisten salaiset aseet?”, Urheilu ja sota : Suomen urheiluhistoriallisen seuran vuosikirja 2013–2014, s. 50. Helsinki: Suomen urheiluhistoriallinen seura, 2014. ISBN 978-952-67440-3-2. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ a b c Kuusisto, Miika: ”Urheilua siellä jossain” : urheilutoiminta jatkosodan asemasotavaiheessa vuosina 1942–1944, s. 39–43. Pro gradu -tutkielma. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2020. Teoksen verkkoversio (PDF).