Kare Casals (s. 13. joulukuuta 1966 Espoo) on suomalainen liiketoiminnan kehittäjä ja näkyvä hahmo sähköisen kaupan ja sen piirissä toimivien organisaatioiden toimintaedellytyksien edistäjänä.[1] Casals tunnetaan Suomen Elektronisen Kaupankäynnin yhdistyksen ja Sähköisen kaupan palvelukeskuksen ex-toiminnanjohtajana ja puheenjohtajana.

Kare Casals, 2005.

Casals toimi kehitysjohtajana Kainuun kaikkien kuntien omistamassa maakunnallisessa elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiössä Kainuun Etu Oy:ssä ja yli 25 ICT-alan yrityksen muodostamassa IT-Pooli Group -konsortiossa vuosina 2008–2010.[1] Vuoden 2011 alusta hän siirtyi spin-offina syntyneen Business Meeting Park Oy:n toimitusjohtajaksi.

Casalsilla on kokemusta liiketoiminnan ja kaupankäynnin kehittämisestä 1980-luvulta saakka. Hän on toiminut kaupan keskusliikkeiden ja suurimpien kaupan tietojärjestelmätoimittajien palveluksessa 1990-luvulla, sekä luennoitsijana ja kouluttajana eri korkeakouluissa 2000-luvulla. Hän on myös aktiivinen taustavaikuttaja monissa liiketoiminnan sähköistämiseen liittyvissä hankkeissa ja toiminut usean innovatiivisen yhtiön neuvonantajana, sekä Suomessa että ulkomailla. Casals on vaikuttanut myös Fruugo Oy:n taustalla.[2]

Casals toimi Suomen Elektronisen Kaupankäynnin yhdistys ry:n toiminnanjohtajana vuosina 2002–2007. Yhdistyksen hallitukseen hänet valittiin vuonna 2005 -2010 ja sen puheenjohtajaksi 2007 - 2010.[3]

Casals oli mukana perustamassa ja käynnistämässä Sähköisen kaupan palvelukeskuksen toimintaa alkuvuonna 2000 osana EU:n ja kansainvälisen Internet Societyn (ISOC) yhteishanketta. Casals on toiminut sen sivutoimisena toiminnanjohtajana ja vastaavana päätoimittajana sen perustamisesta saakka aina vuoden 2010 loppuun saakka.[4]

Casals on ollut mukana kansallisen ja EU-tason liiketoiminnan sähköistämiseen liittyvissä hankkeessa ja alan tapahtumissa. Casals osallistui ulkomaisena päävieraana Kiinan pääministerin ja Kiinan sähköisen kaupan yhdistyksen Pekingissä syyskuussa 2006 isännöimään 9. kansainvälisen sähköisen kaupan kongressiin.[5]

Koulutus ja perhe-elämä

muokkaa

Casals vietti nuoruutensa Barcelonassa, Espanjassa. Hän opiskeli 1980-luvulla Lohjan kauppaopiston markkinoinnin erikoistumislinjalla, ja 1990-luvulla Helsingin kauppakorkeakoulussa johtamista ja Helsingin yliopistossa aikuiskasvatusta, sosiaalipsykologiaa, sosiologiaa, filosofiaa ja valtio-oppia, sekä vuodesta 2008 alkaen Vaasan yliopiston kauppakorkeakoulussa kasvuyritysten johtamisen ohjelmassa. Lisäksi hänellä on kaupallisia ja tietoteknillisiä ammattitutkintoja.[2]

Casalsin perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.[6]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b IT-Pooli Group ja Kainuun Etu Oy: lehdistötiedote itpooli.com. Arkistoitu 18.7.2009. Viitattu 1.9.2009.
  2. a b Linkedin LinkedIn: Kare Casals linkedin.com. Viitattu 1.9.2009.
  3. ECF ry ecf.fi. Viitattu 1.9.2009.
  4. Sähköisen kaupan palvelukeskus e-finland.org. Arkistoitu 26.5.2010. Viitattu 1.9.2009.
  5. ECF ry: Jäsentiedote 12/2006 e-finland.org. Viitattu 1.9.2009. [vanhentunut linkki]
  6. Facebook Facebook: Kare Casals fi-fi.facebook.com. Viitattu 1.9.2009.