Kapinsuula
Kapinsuula (Morus capensis) on eteläisessä Afrikassa pesivä kookas suulalaji. Se on yksi kolmesta valkosuulalajista. Muiden suulien tapaan kapinsuula saalistaa syöksysukelluksilla. Sen ravinto koostuu lähinnä avomerellä elävistä parvikaloista. Lisääntymiskausi on syys-huhtikuussa, jolloin suulat kerääntyvät pesintäsaarilleen soitimelle ja pesänrakennukseen. Pari kasvattaa kerralla yleensä vain yhden poikasen.
| Kapinsuula | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Suliformes |
| Heimo: | Suulat Sulidae |
| Suku: | Valkosuulat Morus |
| Laji: | capensis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Morus capensis |
|
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
Kapinsuula on ylikalastuksen, ympäristötuhojen ja afrikanmerikarhujen saalistuksen takia uhanalaistumassa. Se pesii enää vain kuudella saarella Namibiassa ja Etelä-Afrikassa.
Koko ja ulkonäkö muokkaa
Kapinsuulan pituus on 84–94 senttimetriä, ja paino noin 2,6 kiloa.[3] Kapinsuulalla on tasainen mutta roteva ruumis, suuret räpyläjalat ja vankka suippo nokka, joka on läheltä kärkeä sahalaitainen.[3][2] Höyhenpeite on pääosin valkoinen. Päässä, kaulassa ja leuassa on myös keltaisia sulkia. Pyrstö, kyynärsulat ja käsisulat ovat mustat, mutta noin joka kymmenennellä kapinsuulalla on valkoisia höyheniä myös pyrstössä. Kurkussa on tumma kurkkupussi, joka on suurempi kuin muilla valkosuulalajeilla.[2] Nokka on vaaleansininen. Nokassa ja naamassa on selvästi erottuva musta reunustus. Nuoret linnut ovat tummanruskeita, mutta saavat ensimmäisen elinvuotensa jälkeen asteittain aikuisen kapinsuulan värityksen.[3]
Kapinsuula muistuttaa tavallista suulaa, mutta aikuisen suulan pyrstö ja kyynärsulat ovat valkoiset.[4] Kapinsuula muistuttaakin enemmän esiaikuista suulaa, jonka kyynär- ja pyrstösulissa on vaihtelevasti mustaa.[5] Myös australiansuula on hyvin samannäköinen kuin kapinsuula, mutta australiansuulalla on yleensä vain neljä mustaa pyrstösulkaa pyrstön keskellä.[4] Kapinsuula saatetaan joskus sekoittaa myös naamiosuulaan.[6]
Levinneisyys ja elinympäristö muokkaa
Kapinsuula pesii vain kuudella ulkosaarella Eteläisessä Afrikassa. Namibiassa lajin pesimäsaaria ovat Mercury, Ichaboe ja Possession. Etelä-Afrikan länsirannikolla laji pesii Bird Islandilla Lamberts Bayssä ja Saldanha Bayn Malgas Islandilla. Maan itärannikon ainoa pesimäsaari on Port Elizabethin Bird Island.[3] Laji on aiemmin pesinyt myös neljällä muulla saarella.[4]
Kapinsuulat viettävät pesintäkauden ulkopuolisen ajan Afrikan rannikolla. Aikuiset linnut ovat melko paikkauskollisia, mutta nuoret yksilöt voivat vaeltaa mantereen itärannikolla Mosambikiin, Tansaniaa ja Keniaankin saakka.[3][2] Lännessä niitä tavataan säännöllisesti Nigeriassa asti.[4] Harhailevia kapinsuulia on tavattu jopa Australiassa, Argentiinan Patagoniassa ja Etelä-Amerikan eteläkärjessä Beaglensalmessa. Tyynellä Valtamerellä tehtiin ensimmäinen havainto lajista vuonna 1999, jolloin se havaittiin Macabín saarella Pohjois-Perussa.[7]
Kapinsuulat ovat aitoja merilintuja, jotka liikkuvat yleensä rannikkovesissä alle 120 kilometrin päässä maa-alueista. Ne liikkuvat avomerellä vain satunnaisesti.[4] Pesintäpaikan maasto on yleensä tasaista tai aavistuksen kaltevaa, mutta aina avointa. Suulat voivat pesiä myös kallionkielekkeillä tai ihmisten tekemillä guanolavoilla.[4]
Elintavat muokkaa
Kapinsuula on päiväaktiivinen ja sosiaalinen merilintu. Se on yleensä hiljainen, mutta pesintäyhdyskunnissa ne päästävät meluisaa ”arrah arrah” huutoa. Aikuiset yksilöt pysyttelevät yleensä 500 kilometrin etäisyydellä pesimäsaaresta, mutta nuoret ovat liikkuvampia ja voivat pesästä lähdön jälkeen vaeltaa jopa 4 000 kilometrin päähän pohjoiseen.[2]
Ravinto muokkaa
_01.jpg)
Kapinsuulan pääravintoa ovat avomerellä elävät parvikalat kuten sardellit, tyynenmerensardiinit ja makrillihauet (Scomberesox saurus). Ne syövät myös kalastusaluksista pois heitettyjä kalastusjätteitä.[4] Kapinsuulat saalistavat tekemällä voimakkaita syöksysukelluksia veteen 10–30 metrin korkeudesta.[3]
Lisääntyminen muokkaa
Kapinsuulien pesintäkausi on syys–huhtikuussa. Muiden suulien tapaan puolisoa hakevien kapinsuulien soidinmenoihin kuuluvat rituaaliset soidinesitykset, joiden avulla ne koettavat kiinnittää mahdollisen kumppanin huomion. Koiras perustaa itselleen reviirin, jolle se yrittää houkutella kierteleviä naaraita huudoilla, heiluttelemalla päätään ja kumarrellen. Kun kumppani on löytynyt, pari tekee yhteisen soidinnäytöksen, jossa ne "miekkailevat" nokillaan ja heiluttelevat päätään. Pariside on yleensä elinikäinen. Ennen pesinnän alkua suulaparit vahvistavat uudelleen parisidettään useilla eri soidinmenoilla. Suulapari vartioi yhdessä reviiriään ja yleensä rakentaa itselleen kumpumaisen pesän maasta, kasveista ja guanosta. Pesät ovat tavallisesti niin lähellä toisiaan, että kapinsuulat pystyvät nokkimaan pesästään viereisessä pesässä olevaa naapuriaan.[3][2] Naaras munii yleensä yhden, harvoin kaksi munaa pesän keskellä olevaan painaumaan. Se voi munia myös täysin paljaalle maalle.[2] Muna on sininen, mutta saa nopeasti päälleen ruskean guanokerroksen.[8] Haudonta-aika on keskimäärin 44 päivää.[2] Vastakuoriutunut poikanen on sokea ja paljas.[3] Vanhemmat hautovat poikastakin noin kuukauden ajan, kunnes poikanen pystyy itse säätelemään ruumiinlämpöään.[2] Poikanen painaa jo kahdeksan viikon ikäisenä enemmän kuin aikuiset. Molemmat vanhemmat käyvät kalastamassa poikaselleen ruokaa. Ne ruokkivat sitä pääasiassa anjoviksilla ja sardiineilla, jotka ne oksentavat poikaselleen kuvustaan. Vähän ennen lentokyvyn saavuttamista poikanen harjoittelee lentämistä tekemällä yhdyskunnan ulkopuolella hyppylentoja, mutta palaa pesälle ruokittavaksi. Vanhemmat lopettavat ruokinnan poikasen tultua lentokykyiseksi. Vanhempien hylkäämillä poikasilla on kuitenkin rasvakerros. Sen turvin ne selviävät jopa kymmenen vuorokautta, minkä aikana niiden täytyy oppia tarvittavat saalistustaidot saadakseen tarpeeksi ravintoa. Poikasten kuolleisuus on suurin juuri tähän aikaan.[3]
Uhat ja suojelu muokkaa
Kapinsuula luokitellaan erittäin uhanalaiseksi lajiksi, koska sen kanta on pienentynyt nopeasti. Vuonna 1956 kapinsuulapopulaatio käsitti noin 254 000 paria. Parien määrä vuonna 1968 oli noin 249 000, vuonna 1989 noin 179 000, vuonna 2005 noin 145 000 ja vuoden 2015 arviossa enää noin 123 000.[1]
Syitä lajin vaarantumiseen ovat saaliskalojen liiallinen pyynti, saastuminen ja ihmisten häirintä. Ruokapula on pääsyy sille, että Namibian kolmen yhdyskunnan lintujen määrä on vähentynyt 85–98 % vuosina 1956–2006. Etelä-Afrikassa kehitys on ollut osin päinvastaista. Kapinsuulat runsastuivat kaikissa yhdyskunnissa vuosina 1956–1996. Tämä kuitenkin muuttui, kun afrikanmerikarhut hyökkäsivät joulukuussa 2005 Lamberts Bayn suulayhdyskuntaan, jonka seurauksena suulat hylkäsivät täysin aiemmin vahvan 20 000 linnun yhdyskunnan. Afrikanmerikarhut hävittivät vuosina 2003–2006 reilun enemmistön saaren suulien poikastuotannosta. Myös öljyonnettomuudet ovat vakava uhka. Vuonna 1993 tapahtuneen onnettomuuden seurauksena löydettiin noin 5 000 öljyyntynyttä kapinsuulaa. Ympäristömyrkkyjen vaikutusta kapinsuuliin tunnetaan vain niukasti. Niiden munista on löydetty muun muassa DDT Diedriiniä. Lisäksi lintujen ulosteen, guanon kerääminen lannoitteeksi saattaa ehkäistä kapinsuulien pesintää. Kapinsuulia hukkuu myös pitkiinsiimoihin.[3][4]
Kaikki kapinsuulayhdyskunnat nauttivat ainakin jonkinlaista suojelua. Etelä-Afrikassa laji on lailla suojeltu. Lisäksi Malgas Island kuuluu West Coastin kansallispuistoon ja muut lajin pesämäsaaret ovat luonnonsuojelualuetta. Namibiassa olevat saaret kuuluvat kalastus- ja merivaraministeriön alaisuuteen (Ministry of Fisheries and Marine Resources). Kaikki kuusi saarta on myös tunnistettu Kansainvälisesti tärkeiksi lintualueiksi. Saarille pääsyä on rajoitettu, mutta Malgas Islandille järjestetään opastettuja matkoja, ja lintuja voidaan tarkkailla myös erityiseltä tarkkailuasemalta Lamberts Bayn Bird Islandilla. Kapinsuulat saatiin palaamaan Lamberts Bayhin vuoden 2006 heinäkuussa käyttämällä menestyksekkäästi luonnollisen kokoisia valesuulia houkuttimena. Elokuun keskivaiheilla saarelle oli jo asettunut lähes 10 000 kapinsuulaa. Mercury Islandilla merikarhuja on saatu hyvin torjuttua. Öljyyntyneitä lintuja on saatu kuntoon hyvällä menestyksellä.[3]
Lähteet muokkaa
- Svensson, Lars; Mullarney, Killian & Zetterström, Dan: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut. Uudistetun laitoksen ensimmäinen painos. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c BirdLife International: Morus capensis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2017.3. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.1.2018. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Tanya Dewey: ADW: Morus capensis: Information 2009. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 28.9. 2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Cape gannet - Morus capensis - Information - ARKive 2006. Wildscreen. Arkistoitu 20.9.2010. Viitattu 28.9. 2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Cape Gannet (Morus capensis) - BirdLife species factsheet 2010. BirdLife International. Arkistoitu 5.6.2015. Viitattu 28.9. 2010. (englanniksi)
- ↑ Svensson et al 2010, s. 76 ja 77
- ↑ Svensson et al 2010, s. 409
- ↑ Ignacio Garcia-Godos: First record of the Cape Gannet Morus capensis for Peru and the Pacific Ocean (PDF) 2002. Marine Ornithology. Viitattu 28.9. 2010. (englanniksi)
- ↑ Cape Gannet (Morus capensis) 2010. SA-Venues.com. Viitattu 3.10. 2010. (englanniksi)